Barefoottailua Fivefingerseillä

Olen nyt kerennyt totutella muutaman viikon aikana hieman uusiin Vibram Fivefingers Speed -barefoottossuihini.
Aiempi blogipostaus aiheesta.
Kokemukseni ovat olleet tähän mennessä hyvin positiivisia. Tarkoitus oli aloittaa totuttelu päkiäaskellukseen kevyesti lyhyillä parin kilometrin lenkeillä, mutta kuten aina, en malta pysyä kohtuudessa kun jostakin innostun. :) Lenkit ovat siis olleet tähän mennessä 4-9km pitkiä. Juoksemassa en ole vielä kuitenkaan käynyt, enkä ihan vielä käykkään. Totuttelen vielä vähän pidemmillä kävelylenkeillä. Muutamien kymmenien  kilometrien päästä alan sit kokeilla varovaisia juoksuja.

Erilaisia uusia kehon tuntemuksia lenkkien aikana tai jälkeen on tullut jonkin verran. Ekan lenkin aikana pohkeet ja reidet tuntuivat kipeytyvän uudenlaisesta rasituksesta, mutta tämän ensimmäisen lenkin jälkeen lihasten kipeytymistä ei ole ollut.
http://www.sports-tracker.com/#/workout/Linon/2mludrbkse2rphf3

Toisen lenkin aikana oikean jalan nilkkaan rupesi pistämään vähäsen, mutta askellusta muuttamalla se väheni. Astuin aluksi niin että korostin liikaa päkiän kosketusta ensimmäisenä. Nyt pyrin askeltamaan niin, että päkiä tulee vain noin puoli senttiä - sentin alempana kuin kantapää, eli ajallisesti vain ihan aavistuksen aiemmin. Normi kävelyssä tämä tuntuu hyvältä. Jalan luontainen jousto kerkiää toimia, eikä kantapää kopsu maahan.
http://www.sports-tracker.com/#/workout/Linon/e9d0ea3he2878vdo

Kolmannella lenkillä nilkassa ei tuntunut enää mitään, eikä muutenkaan esiintynyt kipuja tai vaivoja. Puolen matkan jälkeen alkoi päkiöissä tuntua painetta, mikä lienee ihan normaalia, kun totuttelee. Ei siis mitään kipua, vaan tuntemus, että jalka rasittuu uudella tavalla.
http://www.sports-tracker.com/#/workout/Linon/30dsjqb6rvflmgc7

Neljännen lenkin kävin heti seuraavana päivänä eli eilen, jolloin tuntui myös päkiöissä ja lisäksi alaselkä kipeytyi. Tämä tosin voi johtua myös siitä, että olin maannut edellisen päivän miltei kokonaan nurmikolla aurinkoa ottaen, sekä nukkumaan mennessä lukenut kirjaa sängyssä nelisen tuntia milloin minkäkinlaisessa asennossa.
http://www.sports-tracker.com/#/workout/Linon/4nes4lr2rsfbi12q

Nyt pidän taas muutaman päivän taukoa ennen kuin tepastelen tossuillani seuraavan kerran, jotta keho kerkiää palautua ja totutella ajatukseen uudenlaisesta tepastelusta.
Tunnelmat ja tuntemukset Fivefingerseistä ovat siis oikein hyvät, sekä odotukset luottavaiset. Uskon näillä tossuilla lenkkeilyn olevan hyväksi minulle, sillä minulla on aina ollut ongelmia tavallisilla lenkkareilla hiertymien kanssa lättäjalkojeni vuoksi. Lisäksi jalkojen pienet lihakset ja pohkeet vahvistuvat hyvin, mika on todella hyvä asia kiipeilyn jalkatekniikan kannalta!
Toivotaan siis että barefoot tossuttelusta on muiden hyötyjen lisäksi apua myös greidin nostossa kiipeilytöuhuissa! :)


- Linon

Uskomatonta! Minähän olen kehittynyt!!

Niin! Kuten otsikossa ihmettelen, sain tuossa keskiviikkona huomata yllättävän seikan. Tai no siihen suuntaan sain vihjeitä jo viikonlopun Ruotsin reissulla. Näyttää, että olen vihdoinkin alkanut saada aikaan kehitystä kiipeilijänä. Tai no onhan kehitystä tullut hiljalleen koko kesän ajan, mutta vasta nyt viikon sisällä olen huomannut kunnolla sen.
Tähän saakka olen kiipeillyt vain nelosen ja vitosen reittejä, mutta viikonloppuna otin tavoitteeksi yrittää taas kutosia. Noh, viikonlopun tikit todisti sen, että kyllä. Olen valmis kutosiin! Hienoa! Ruotsissa sain tikattua yhden 6a reitin (Er du Go eller?) ja kaksi 6a+ reittiä (Blue highway ja Insomnia).

Tänään keskiviikkona lähdimme Mikan kanssa Puolangan Auhtovaaralle ja tavoitteenani oli tikata vanha nöyryyttäjäni Toimintaterapia 5c, sekä yritellä Crystal 6a+:aa. Olin hakenut jo aiemmin laskeutumisbetaa Crystalista ja se näytti olevan ihan tehtävissä, näimpä Ruotsin reissun vahvistamin itseluottamuksin lähdin kohti Auhtovaaran kallioita. Tuulinen ja aurinkoinen sää lupaili hyvää, eikä 170km ajomatka kaltsille tuntunut missään. Onhan tässä harrastuksessa tottunut jo pitkiin siirtymisiin. Auhtovaaralla olikin iloinen yllätys, että mäkäräisiä ei ollut enää ollenkaan! Kohtalaisen paljon paarmoja ja kärpäsiä, mutta niiden kanssa voi sentään elää, toisin kuin mäkäräisten. Tarkoituksenani oli aloittaa päivä helpomman Toimintaterapian kanssa, mutta Mika lähti innoissaan kiipeilytauon jälkeen paukuttamaan Crystalia, niin päätimpä siis rykiä sitä minäkin. Mika jätti yläköyden reitille, jota pitkin lähdinkin tutkimaan otteita ja harjottelemaan muuveja. Tarkoitus ei ollut tehdä puhdasta nousua, vaan kokeilla muuveja. Otteet löytyivät ja muuvit sujuivat, joten ei muuta kuin köysi alas ja liidaamaan. Jatkot jätin yläköysitellessäni paikoilleen, joten sen verran helpotin nousuani. Kamera päälle ja eikun ylös. Reitti tuntui suorastaan todella helpolta! :D Tuli hieno fiilis kun muuvit loksahteli paikoilleen ja reitti tuntui ihan loppuvan kesken. Jeah! =)

Tämän jälkeen haastoin Toimintaterapian revanssiin. Viimeksi puolitoista kuukautta aiemmin olin käynyt ottamassa selkään kruksikohdalta, mutta tällä kertaa hyvä kun huomasin kyseistä kohtaa. Näkemystä reiteistä oli tullut viime kerran jälkeen sen verran, että menin 2-3 pultinvälin nyt erilailla kuin ennen, eikä siinä ollut mitään haastavaa. Tämän jälkeen tosin tuntui loppu oudon hankalalta aiempiin yrityksiin verrattuna, mutta ei erikoisemmin. Olin siis selkeästi kehittynyt! Hieno tunne! =)

Näiden "lämppärivetojen" jälkeen päätin sitten lähteä haastamaan itseani ihan kunnolla uuden reitin myötä. Vaikka vielä eletään heinäkuussa, niin lähdin rohkeasti koittamaan liidaten Elokuun kruunu 6b -reittiä. Reitti oli ensimmäinen 6b greidin reitti, mitä lähdin vakavissani yrittämään. Ja heti liidaten. Mika veti reitin ensin, joten olin saanut betaa otteista. Ensimmäinen klippaus meni helposti, mutta toista en saanut suoraan tehtyä, kun hyväksi luulemani otteet eivät olleetkaan ihan niin hyviä. :) Reitin negatiivisuuskin hieman hirvitti. Noh, vähän kerrallaan melkein joka pulttivälillä köydessä ihmetellen pääsin reitin kuitenkin toppiin ja jätin yläköyden. Seuraavan vedon tein yläköydellä ja muuvit alkoivat hiljalleen löytyä, tästä sain sen verran itseluottamusta, että päätin kopasta taas liidaten. Noh, kaikki meni hyvin ja suorastaan sulavasti ennen, viimeiselle pultille nousua. Siinä vaiheessa pää teki tenän, enkä luottanutkaan enää käsieni pitoon. Näimpä palasin levähtämään, en kuitenkaan köyteen, vaan alapuoliselle hyllylle. Levähtyksen jälkeen taas ylös, mutta taas sama homma. Pää petti. Tällä kertaa tulin köyteen. Ihmettelin tovin erilaisia vaihtoehtoja, mutta lopulta päätin kuitenkin kokeilla sitä samaa, mitä alunperin aioin käyttää. Ja hyvinhän ne kädet piti! Eli jos pää olisi vaan kestänyt tämän vedon ekalla kerralla kun olin kyseisessä kohdassa, niin reitti olisi ollut siinä! Noh, ei se mitään. Hyvää reeniä ja ensi kerralla joskus Elokuussa kerkiää kruunata itsensä Elokuun kruunulla! Sade esti nimittäin useamman yrityksen tekemisen. Suomen kesä...

Oho... Innostuimpas taas jaarittelemaan. Tarkoitus oli kertoa siitä, että tosiaan olen löytänyt itsestäni yllättävästi edistystä sekä voimissa, että tekniikassa. Saman huomasin myös tänään käydessäni Vimpelinvaaran kivellä boulderoimassa. Tikkejä ei tullut kuin kolme, mutta otteiden varmuus ja käsien pito oli ihan eri luokkaa, kuin toukokuussa viimeksi käydessä. :) Harmi vaan että taloudellisten ja logististen syiden vuoksi joudun aloittamaan kiipeilytauon, joka kestää sitten ennalta määräämättömän ajan... Noh, jospa tälle kesälle kerkeisi vielä jotakin progressia saada. :) 6b:t on näemmä ainakin ihan tehtävissä, kun vähän treenaa ja suurissa haaveissa elää myös jonkun 6c:n tikkaaminen tälle kesälle! Mutta toivotaan nyt että pääsis edes jotain kiipeämään...

Hiljalleen kehittyvä tikkilistani

-Linon

Juhannusretki Dödalle: Päivä 4/4 - Huikea lopetus ja kavereiden kataluus!

Olen aina ajatellut, että sportti on parasta kiipeilyä. Mielessä on toki pyörinyt, että myös trädiä on päästävä kokeilemaan. Juhannusretken viimeinen päivä antoi minulle pienen maistiaisen trädikiipeilystä ja multipitch reiteistä. Ja olihan se hienoa! Tätä on saatava lisää! Harmi kun varusteet ovat liian kalliita opiskelijalle... Eli jatketaanpa tämä kesä vielä sporttilinjalla ja katsotaan mitä ensi kesä tuo tullessansa...

Aamuherätys oli aikaisin, kun Tuomo tuli herättelemään joskus seiskan-kasin välillä. Muut vetelivät vielä tyytyväisenä sikeitä, mutta mepä poijat lähdettiinkin hyvissä ajoin avaamaan viimeistä kiipeilypäivää. Kohteenamme oli Dödan klassikkoreitti Vita leden genom Dödlarshålet. Kahden köydenpituuden helppo trädimultipitch  joka kulkee Dödlarshålet luolan läpi. Toisen kp:n varmistusständi sijaitsee luolan ylemmällä suuaukolla, josta on hienot maisemat ja tilaa sen verran, että siinä mahtuu hyvin seisattelemaan useampikin ihminen. Laskeuduimme Tuomon aiemmin fiksaamaa laskeutumisköyttä kallion juurelle ja aloimme valmistautua. Tuomo näytti minulle ohjeita piissien keräämisen helpottamiseen ja antoi kiila-avaimen. Sen jälkeen hän lähti tottunein ottein kiipeämään. Huomasi kyllä että kaveri ei ole ihan ensimmäistä kertaa köyden terävässä päässä. Sen verta sujuvasti matka eteni ja oikean kokoiset varmistusvälineet löysivät paikkansa halkeamista. Tuomon kadottua luolaan tiesin että kohta alkaa minun osuuteni. Jännitti hieman, vaikka en tiedä miksi, sillä olihan reitti helppo ja kakkosen tuleminenhan on miltei kuin yläköydellä kiipeäisi. Mutta kaipa sitä ensimmäisellä kerralla kuuluukin hieman jännittää. Olihan kyseessä ihan uusi homma minulle.

Dödlarshålet ylhäältä päin. Tuolta minä kömmin läpi!

Tuomo ilmestyi luolasta ylemmälle suuaukolle ja kohta sainkin lopettaa varmistamisen. Tämän jälkeen laittelin itseni valmiiksi ja kohta Tuomo olikin vetänyt köyden tiukalle ja sain luvan lähteä kiipeämään. Reitti oli mukavan helppo ja piissit irtosivat helposti halkeamista annettuja neuvoja noudattaen. Yksi kiila oli niin tiukassa, että sitä joutui kiskomaan ja naputtelemaan avaimella tovin aikaa. Lopulta sekin kuitenkin antautui. Ennen luolaa edessä oli poikittaissiirtymä, mikä jänskätti vähän, sillä en ollut kiipeämilläni reiteillä joutunut juuri poikkaroimaan. Sekin sujui kuitenkin hyvin ja helposti ja pääsin luolan suulle. Suuaukko oli pieni ja kapea, mutta mahtuihan sinne kuitenkin luikertelemaan sisään. Yksi kivi tuntui hieman liikahtelevan käteni alla, mutta onhan luola kestänyt niin monet kiipeilijät ennen minua, että tuskimpa se juuri nyt sortuisi, vaikkei mikään kovin luottamusta herättävän vakaa hökötys olekkaan. Luola avautui leveämmäksi ja sitten näinkin jo kalliolla istuskelevan Tuomon varmistusständillä ja nousin viereen kuuntelemaan oppituntia välivarmistusständistä.

Näkymä alas Dödlarshåletin ylemmältä suuaukolta	Dödlarshåletin ylemmällä suuaukolla	Valmiina purkamaan välivarmistusständiä

Oppitunnin jälkeen vaihdoin taas varmistajaksi ja Tuomo jatkoi matkaa. Luolan ylätasanteelta oli hienot näkymät ja muutenkin varmistaminen kesken reitin oli jännää. Vielä kun lähtö luolalta on aika ilmava ja kiipeäjä häviää heti parin metrin päästä näkyvistä oli minulle taas uutta koettavaa; varmistaminen ilman näköyhteyttä. Tuomo kiipesi ylös nopeasti ja kohta kuulinkin taas luvan lopettaa varmistamisen. Taas mennään siis. Ilmavuus hieman jännitti, mutta köyttä ja varmistuksia seuraillen nousin ylös puulle, jonka vierelle olimme jättäneet reppumme. Ensimmäinen trädimultipitchini oli tehty! Olo oli hieno ja reitti oli kyllä todellakin kiipeämisen arvoinen! Harvemmilla reiteillä sitä saa kömpiä luolan läpi!

Vita leden originalin välivarmistusständillä

Tämän jälkeen palasimme laavulle, jossa muutkin olivat jo heräilleet ja aloittelivat viimeisiä kiipeilyhommiaan. Henri kyseli kiinnostaisiko minua lähteä hänen peräänsä vetämään muita trädilinjoja. No kyllähän minua kiinnosti ja eikun menoksi! Kiipesimme Vita Leden Originalin, jonka alku on sama kuin aiemmassa luolareitissäni, mutta luolan sijaan lähdimmekin oikealle. Varmistusständin sai tehtyä kivalle parin neliön kokoiselle tasanteelle, jossa kasvoi pieni mänty. Reitin mielenkiintoisin, muttei miellyttävin osa alkoi heti toisen köydenpituuden alussa, jolloin pitää änkäytyä kallion ja irtonaisen lohkareen välistä chimneytä ylöspäin. Osuus on melkoista venkulointia ja vääntelehtimistä, mutta niin sitä vaan mentiin. Reitti ylös ja taas laskeuduttiin alas uutta reittiä varten. Henri jatkoi Tuomon aloittamaa trädiopastusta ja homma alkoi tosiaan kiinnostamaan!

Stenansiktetin varmistussatula! Hurjaa!

Viimeisenä linjana nousimme jo hieman haastavamman pätkän. Ensimmäinen köydenpituus oli Stenansiktet Jr. -reittiä, joka on helppoa kömpimistä loivassa kulmauksessa joka jyrkkenee kohti varmistuständiä. Ja se ständi se vasta mielenkiintoinen olikin! Siinä nimittäin istutaan kuin hevosen satulassa kapean kallionulkoneman päällä! Molempien jalkojen alla on parin kymmenen metrin pudotus. Ei siis kannata paljon heilua! Varmistettuani Henrin ylös ja saatuani kiipeämisluvan, kapusin ylös ja näyttihän se aika hurjalta paikalta! Noustuani Henrin taakse satulaan, vaihdoimme taas osia ja Henri lähti liidaamaan toista köydenpituutta, joka oli eri reitti Stenansiktet Sr., sillä juniorin toinen köydenpituus on likainen, sillä sitä kiivetään harvoin. Tämä olikin reitin pelottavin osa, sillä ensimmäisen viiden metrin matkalle ei saa varmistuksia ennen seinämällä olevaa lehtihakaa. Kyllähän minua pelotti, kun katseli ympärilleen, näki pudotuksen alas ja mietti miten käy jos Henri lipsahtaa. Siinä vaiheessa varmistajakin lähtee aika iloisesti satulasta varmistuskamojen varaan ja voi vaan toivoa, että varmistajan ote köydestä pysyy, eikä kiipeäjä tipu tonttiin asti. Henri paukutteli kuitenkin varmasti ja vakaasti haalle ja minäkin sain hengähtää. Kohta henri hävisikin kallion kulman taakse ja paineli menemään  huipulle asti. Sain luvan lähteä perään, eikä itse kiipeäminen jännittänyt läheskään yhtä paljon kuin varmistaminen. Jännä homma, mutta olinhan toki yläköydessä kakkostellessani. Henrin luo reitin toppiin päästyäni täytyi kyllä todeta että "oot sinä äijä!" :)

Tähän nousuun olikin mahtavaa päättää huikea kiipeilyretki. Hannu ja Pyry olivat purkaneet teltan ja ystävällisesti pakanneet rinkkanikin valmiiksi. Pojat olivat tuoneet kamat valmiiksi kallion päälle nähtyään mistä Henri nousi ylös. Näimpä pääsimme lähtemään suoraan välpättyämme kamat ja nostettuamme rinkat selkään. Tunnelma oli taivaissa ja olo oli niin hieno, että kantamuksetkaan eivät tuntuneet painavan mitään. Kehuinkin pojille miten rinkka tuntuu todella kevyeltä verrattuna tulomatkaan, jolloin ylämäkeen kiivetessä rinkka painoi kuin synti. Pääsimme autolle ja köröttelimme Ouluun. Oulussa Hannun luona aloin kaivata jotain tavaraa rinkastani ja siinä vaiheessa "ystävällisten herrasmiesten" kataluus paljastui! Rinkassani oli muovipussillinen kiviä! Minun kevyeksi kehumani rinkka oli kyllä todellisuudessa selvästi painavampi kuin tulomatkalla, sillä rinkassa oli arviolta vajaa kymmenen kiloa kiviä! Pertana mitä jätkiä! :D

Reissu oli junamatkaa vaille pulkassa ja täytyypä sanoa että oli paras Juhannukseni ikinä! Paikkana Döda oli huikea, etenkin alottelevalle kiipeilijälle, sillä helppoja reittejä oli niin sportti, kuin trädikiipeilyyn. Hundbergetin maisemat olivat upeita ja seura reissulla mahtavaa. Tälle perinteiselle juhannusretkelle on lähdettävä kyllä toistekkin. Taisi tulla minullekkin siis uusi juhannusperinne.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!

Ihmettelemässä Röde Ormin alla

Pimpinellan aloituksessa

Tästä lähtee Vita Leden linjat

Autolla.

Juhannusretki Dödalle: Päivä 3/4 - Lähetän ja läkähdyn

Kiipeillessä ja etenkin kuumalla auringonpaisteella on tärkeää saada tarpeeksi energiaa ja etenkin nestettä! Paljon nestettä! Sen sain huomata Hundbergetillä liian vähällä juomavedellä varustautuneena... Väsy ja huono olo oli pilata hyvän kiipeilypäivän, jaksoin kuitenkin ja päivä toi mukanaan hienoja lähetyksiä!

Päivä 3 - Lähetän ja läkähdyn

Dödlarsbergetin päälaatta ja reitti Djävolens Trottoar ylhäältä päin

Lauantaiaamu meni taas pitkään nukkuessa. Kalliolla tuuli kovasti ja tuulen myötä ilma oli viileä. Mietimme lähtisimmekö kokeilemaan yläköysittelyä 55m pitkällä Djävolens Trottoarilla, mutta kovan tuulen tuomat kommunikointiongelmat kiipeilyn aikana pelotti meidät pois. Päätimme seurata aikaisemmin aamulla lähtenyttä autokuntaa läheiselle Hundbergetille, jossa olisi ainakin muutama vitosen ja sitä helpomman greidin reitti.

Autolle päästyämme alkoi sataa vettä, mutta kuuro oli onneksi lyhyt ja sen jälkeen alkoikin paistaa aurinko. Tuulipuvun housut ja takki kävivät äkkiä kuumaksi kun trekkailimme ylös Hundbergetille. Enkä tietenkään ollut ottanut kiipeilyshortseja mukaan, koska Dödan huipulla tuntui niin kylmältä. Noh, ei auta kuin hikoilla! Ja vesikin alkoi olla loppu. Minulla oli vettä koko retkelle vain puolisen litraa, sillä luulin että käymme hakemassa vesitäydennystä ennen kalliolle menoa... Tämä oli todellakin virhe, minkä huomasin kiipeillessä.

Hundbergetin Övre Kärleksklippanin varmistushylly

Haahuilimme jonkin tovin vaaran huipulla etsien kiipeilypaikkoja. Lopulta aloimme huutelemaan aiemmin menneiden nimiä ja sattumalta olimme sen verta lähellä, että ääni kuului ja löysimme perille. Hetken ihmeteltyämme reittejä, siirryimme ylemmälle tasanteelle jossa olisi pari vitosen reittiä. Ylätasanne oli aikamoisen hurja. Kallion seinä oli aavistuksen negatiivinen ja hylly jossa varmistaja oli, oli vain noin puolentoista metrin levyinen! Alemman seinämän reitit päättyivät tähän varmistushyllyn reunalle. Aika hurjaa! =) Flakes (5b) reitin eka pultti oli onneksi niin matalalla, että varmistaja pystyi ankkuroitumaan slingillä siihen ja kiivetessä ylsi pienellä kurotuksella tekemään heti ekan klippauksen, joten kiipeäminen oli ihan turvallista. Nimensä mukaisesti reitti oli fleikkiä, josta minulla ei ollut juuri kokemusta, mutta reitti meni ihan mallikkasti, lopun hienoista epäröintiä lukuunottamatta.

Minä Flakesilla. Kuvaaja Janne Piri

Minä taas Flakesilla.  Kuvaaja Janne Piri

Ekan nousun jälkeen alkoi aurinko ja vähä juoma tuntua ja pitikin mennä levähtämäään varjoon, sillä väsy ja huono olo alkoi iskeä. Tovin levähtelyn ja loppujen vesien litkimisen jälkeen jaksoi kuitenkin lähteä testaamaan onko omat hauikset tarpeeksi isot Stora biceps (5+) reitille. Olihan ne, lopussa tosin jalka tärisi hyllyllä aikamoisen komeasti! Tämä näkyy hyvin videollakin. Onsightinä siis kuitenkin kallion molemmat vitoset!

Lopuksi paukuttelin vielä alemman tason neloset, toisen (I'm not a voz 4) OS ja toisen (Smörbollen 4+) flashinä. Jälkimmäinen oli kyllä mielestäni ennemminkin 5a, kuin 4+... Mutta menkööt tämän kerran!

Minä I'm not a voz -reitillä.  Kuvaaja Janne Piri 

Video lähetyksistäni:

Storforsenin rantakivikossa.

Kiipeilyjen jälkeen lähdimme kohti pohjoismaiden suurinta vapaastivirtaavaa koskea Storforsenia. Tarkoitus oli täydentää vesivarastot ja käydä uimassa. Seikkailujen ja eksymisten jälkeen löysimme perille ja saimme kioskista viilennystä. Juomisen tarve alkoi olla jo lähellä sietämätöntä ja itseä alkoi jo hieman tympimään tilanne. Täydensimme vesivarantomme, mutta uimaan emme lopulta menneetkään. Vesi oli tosi kylmää ja ilma oli viilennyt jo niin paljon, ettei vesi houkutellut. Palasimme siis leiriimme Dödalle.


Illalla kävin Jannen kanssa vielä kopasemassa Dödan "vaikeaa 6-" reittiä Spanska flugania. Janne lähti kokeilemaan ensin kokeneempana. Homma sujuikin hyvin, kunnes aika ylhäällä lipsahdus ja pitkä pudotus. Pahaksi onneksi Jannen jalka osui pudotessa hyllylle ja nilkka vääntyi pahan näköisesti. Siihen loppui hänen kiipeilyt. Tippuminen näkyykin edellisen postauksen videolla. Kylmäsprayn jälkeen Janne pystyi varmistamaan minut, että pääsin hakemaan jatkot pois. Minä totesin nilkan nyrjähdettyä, etten lähden kokeilemaan onneani reitillä. Odotellaanpa rauhassa skillien nousua ennen kyseistä reittiä. Onnettomuus säikäytti sen verta vamistajaakin, että nöyryys voitti kunnianhimon. Jälkeenpäin alkoi tosin mietityttää olisinko voinut estää onnettomuuden. Olisinko voinut nopeammin reagoimalla saada enempi köyttä sisään, jotta Janne ei olisi tippunut hyllylle asti. Noh, turha spekuloida, näitä sattuu. Tämä oli itseasiassa ensimmäinen pidempi tippuminen jota varmistin...

Illalla Skillin koulutusvastaava Tuomo Pesonen kyseli kiinnostaisiko minua lähteä viimeisenä päivän kakkostelemaan trädimultipitchejä. No tottakai kiinnostaa!

Näihin tunnelmiin painuin nukkumaan ja valmistautumaan seuraavan päivän aikaiseen herätykseen.


- Linon

Kuinka pudotin painoani?

Painon tiputtaminen on erittäin yksinkertaista: syö vähemmän, kuin kulutat! Keinot millä tähän tilanteeseen kukakin pääsee, voivat ollakkin sitten hyvin moninaiset ja mutkikkaat. Yksinkertaisuudessaan homma menee kuitenkin niin, että vähennä syömiäsi kaloreita, muuta ravintoaineet terveellisemmäksi ja lisää kulutusta (=liikuntaa). Helppoa! Mikset siis kokeilisi sinäkin?

Minulta on kyselty tänä kesänä moneen otteeseen miten olen onnistunut tiputtamaan painoani. Vastaus on helppo: unohdin ryypätä!


Noh, Maaliskuussa alkanut täydellinen absolutismi on ainakin yksi tekijä. Lisäksi olen lisännyt liikuntaa ja tarkkaillut syömisiäni. En osaa sanoa mikä noista kolmesta tekijästä on vaikuttanut laihtumiseeni eniten, mutta kaikki nuo yhdessä ovat olleet aika tehokas painon tiputtaja. Etenkin dieetin alussa huomasi miinuksella olon siitä, ettei kiipeillessä ja salilla jaksanut samaan malliin kuin aiemmin, vastaavaa ei tosin huomannut juoksulenkeillä.

Ruokailuni ovat menneet suurimmaksi osaksi seuraavanlaisen itse kyhäilemäni ruokavalion mukaan: Ruokavalio Vettä olen pyrkinyt juomaan 3-4 litraa päivässä. Kahvia on kulunut aika paljon, mutta sen juon aina muutenkin ilman maitoa ja sokeria. Ensimmäisen kuukauden ajan mukana oli myös nuo vihreä tee -kapselit, joiden pitäisi nopeuttaa aineenvaihduntaa, sekä Maca-jauhe. Maca-jauheen (adaptogeeni) kerrotaan auttavan kehoa mukautumaan paremmin muuttuviin olosuhteisiin, joten otin sen mukaan painonpudotukseen. Sen ja vihreän teen vaikutuksesta en osaa omakohtaisesti sanoa, mutta eivät ne ainakaan dieetin toimivuutta pilanneet. :) Maca jäi pois lähinnä sen takia, että lisääntyneet viikonloppuretket hankaloittivat sen käyttöä, sillä ei kehtaa kuljetella purnukkaa mukana mistä saisi lisättyä jauhoa ruokiin. Tosin tuota saisi myös kapseleina, joka olisi kätevämpi muoto matkustelua ajatellen. Treenipäivinä söin lisäksi proteiinipatukoita ja/tai banaania, sekä join urheilujuomaa tai RedBullia. Punttitreenien jälkeen join palkkarina Muscle+:aa.

Liikunnan lisääntyessä Touko-Kesäkuun aikana, ruokailu karkasi hieman käsistä, mutta se ei siinä vaiheessa enää haitannut, sillä liikuntamäärät olivat jo sillä tasolla, että pystyin huoletta syömään mitä halusin. Kuitenkin pyrin edelleen pitämään kohtuuden ja tuon ruokaohjeistuksen mielessä.

Liikuntaa on tullut harrastettua aika paljon. Mitään tarkkaa treeniohjelmaa minulla ei ole ollut. "Päälajiani" kiipeilyä on tullut harrastettua niin paljon kuin mahdollista, eli viikonloppuisin. Ei tosin joka viikonloppu, sillä autoton ei pääse aina matkustamaan, eikä aina löydy kiipeilyseuraa.
Liikuntani kiipeilyn ja satunnaisten salilla käyntien lisäksi on ollut puhtaasti kestävyyslajeja ja niiden seuranta tapahtuu Sports-Trackerin avulla. Blogin oikeassa laidassa näkyykin Sports-Trackerin widgetti missä viimeisimmät lenkkini. Lisää löytyy Sports-Trackerin profiilistani.

Painokehitystäni olen seuraillut aina kotona ollessani joka aamuisella punnituksella. Tulokset tämän vuoden aikana löytyvät dietin loppupunnitukseen saakka seuraavasta linkistä: Painokehitys Tammi-Helmikuun aikana kuljin vielä säännöllisesti punttisalilla ja olin tarkoituksella plussakaloreilla. Ei sieltä lihasta kerennyt kuitenkaan juuri kertyä, mutta olipahan jotain tekemistä! Jospa ensi talvena saisi niitä lihaksiakin vähän ja niihin reilusti sitä kestävyyttä, että jaksaa puristaa kallioilla!

Tuo punnitseminen joka aamu on hieman kaksipiippuinen juttu. Toisaalta näkee tarkemmin missä mennään, mutta toisaalta luonnollinen vaihtelu voi masentaakkin, kun välillä paino pompsahtelee ylöspäin. Painon seuranta viikon välein voi olla mukavampi. Jokainen voi tietty testata kumpi tuntuu mukavammalta. Itse tykkään pysyä koko aika kartalla missä mennään.

Loppuun vielä aiemminkin postaamani kuva, josta näkyy että ainakin parempaan suuntaan on menty. Toivotaan että ensi kesänä oltaisiin vielä paljon paremmassa ja vahvemmassa kunnossa! :)

Barefoot tepastelua, vihdoinkin!

Posti toi lopultakin viikon odottelun jälkeen Vibram Fivefingers Speed -barefoot tossut. Ja pitihän niitä lähteä kokeilemaan heti kun tuli sopiva sääikkuna sateiden välissä. Tepastelin vähän pidemmän lenkin kuin mitä olin ensilenkiksi suunnitellut: 4.7km. Toivotaan ettei jalat kipeydy oikein kovasti huomista kiipeilyretkeä ajatellen.

Päkiäaskeltaminen tuntui äkkiä aika oudolta ja otti tosiaan pohkeisiin ja reisiin ihan erilailla kuin lenkkareilla löntystäminen. Vauhtia ei tuntunut saavan pidettyä ollenkaan, enkä meinannutkaan pysyä Jounin perässä, joka on kuluttanut samanlaisia tossuja jo parin viikon ajan. Mutta eiköhän sitä vauhtiakin ala tulla kun oppii askeltamaan kunnolla.

Ensikokeilussa tuli tuntuma, että tossut voisivat olla ihan hyväksi myös kiipeilyä ajatellen, sillä päkiäaskelluksessa pohkeet joutuu työskentelemään askelta joustaessa mukavasti. Eli pidemmät lenkit lienee ihan hyvää kestävyysreeniä kiipeilyä varten. Tiedä sitten onko näin, mutta siltä ainakin tietämättömästä tuntuu! :) 

- Linon

Kiipeilykuntoon-dietin lopputunnelmat

Maaliskuun alussa aloitin dietin kohti kesä- ja kiipeilykuntoa. Tarkoitus oli tiputtaa painoa 84.8 kg -> 77 kg Juhannukseen mennessä. Diettiohjelmaani kuului terveellinen ruokavalio, lisääntynyt liikunta ja täydellinen alkoholilakko. 

Kuinka dietin kanssa kävikään? Onnistuiko painon pudotus? Olenko kiipeily/rantakunnossa?

Välipunnituksissa kuukausittain kävi ilmi, että tavoite kyllä täyttyy. Ja itseasiassa asetin uuden tavoitteen 76 kg. Viimeinen viikko juhannusta ennen oli kuitenkin vielä niin tiukkaa liikuntaa, että tuo 76 paukkui rikki että helinä kävi. Juhannuksen jälkeen, kiipeilyretkeltä palattuani, oli aamupaino 74.8 kg! Eli paino oli tippunut tasan 10 kg vajaassa kolmessa kuukaudessa! Loistavaa! Täytyy sanoa, että ainakin painon puolesta alan olla jo ihan ok kiipeilykunnossa. Tosin voimien puolesta en osaa sanoa. Ja samoin tavoite rantakuntoon päässystä on vähän siinä ja siinä, sillä rantakunnossa olevalla oletan olevan myös lihaksia, eikä pelkkää luuta ja nahkaa. Mutta yhtä kaikki, dietti oli oikein onnistunut ja olen tyytyväinen! :)

Kuva kertoo hieman pidemmän aikavälin saavutuksesta. Kyllä tuossa jo jotain eroa huomaa. Ensimmäinen kuva on tammikuulta 2011 ja jälkimmäinen on juhannuksen jälkeen 2012. Eli puolisentoista vuotta on vierähtänyt, painoa tippunut 20 kg ja tukka lyhentynyt (vaikkei sitä juoksupipon alta huomaakkaan).

Nyt pitäisi osata lisätä ruokailua niin paljon, että painon tippuminen loppuu ja yrittää säilyttää nykyinen tilanne ainakin syksyyn saakka. Kunhan kalliokelit alkavat olla ohi, niin sen jälkeen saa massaa vähän tullakkin lisää, sillä tarkoitus on yrittää hankkia talven aikana vähän lihaksiakin luiden suojaksi. Tuo syömisen lisääminen on kyllä aika rankkaa touhua, sillä liikuntaa tulee näemmä väkisellä paljon. Onkin tässä pitänyt napostella karkkia ja limpparia, että saa kaloreita. Tiedän, sangen terveellinen tapa... ;)

Saa nähdä onnistuuko @joneshin dietin kanssa yhtä hyvin. Tällä kertaa punnitaan siis personal trainerin kykyni toisen henkilön dietin myötä!

- Laiha-Linon

Kesäkuun liikunnat ja PT-projekti

Tarinoidaampa juhannuspostausten väliin vähän muutakin, yleisempää asiaa treeneistä ja muusta. Juhannuspostausta tulee taas, kunhan minulla on aikaa tehdä seuraava video valmiiksi. Tällä hetkellä Kainuun Rastiviikot työllistää talkoolaista sen verta paljon, ettei sisällöntuottoon tunnu olevan oikein aikaa... Noh, jospa sitä välipäivinä, kisojen käynnistyttyä joutaisi. Ellei sit tietoverkon kanssa tule ongelmia, joita joutuisi ratkomaan yötä myöten...

Kesäkuun touhuilut

Rastiviikko-Linon

Katsastetaampa mitä Kesäkuussa on tullut tehtyä talkoiden ja kiipeilyreissujen lisäksi: tavoitteet eivät täyttyneet. Paitsi ehkä kiipeilyn osalta. Tunteja en ole tosin laskenut, niin en uskalla sanoa varmasti. Juoksemassa ei ole tullut käytyä kuin kahdesti (19 km) ja pyöräilyäkin ihan liian vähän (280 km, mukaanlukien muutkin kuin treenilenkit). Tuntuu ettei talkoiden lisäksi ole jaksanut tehdä oikein mitään... Noh, viikon päästä on kisat ohi ja oikea kesäloma pääsee alkamaan! Kiipeilyhommia on reilusti alkaen heti sunnuntaista 8.7. Kun Team #hannekset kiipeilyosasto lähtee Kotkan Haukkakalliolle. Kiipeilyn lisäksi on tarkoitus ajella taas pyörällä niin paljon kuin vain kerkiän.

Personal Trainer Linon

Team #hannekset pyöräilykaveri joneshi heitti minulle mielenkiintoisen ehdotuksen. Hän haluaisi päästä timmimpään kuntoon ensi kesäksi. Tarkoitus olisi tiputtaa painoa noin 20kg. Lupauduin alkamaan hänelle personal traineriksi, kun minulla kerta on kokemusta tästä painonpudotushommasta. Olen ihan innoissani hommasta ja olen jo suunnitellut ruokavalion ja hahmotellut liikuntahommia. Tänä iltana piti viimeistellä ohjeistus, sillä projekti alkaa huomenna, mutta koko päivän ulkoilu ja 41km pyöräily vei taas mehut sen verta lahjakkaasti että pitää hieroa treeniohjeet huomenna. Mikäli eka kisapäivä ei veny ihan yöhön asti... Dietille joneshi pääsee heti huomis aamuna. Katsotaan miten äijän käy!
Yritän usuttaa joneshin myös twiittailemaan aiheesta, joten jos diettitunnelmat ja "minun valmennettavan" mietteet aiheesta kiinnostaa, niin seuratkaapa twitterissä @joneshis.

Mutta nyt nukkumaan!
Terveisin väsynyt Rastiviikko-Linon

Juhannusretki Dödalle: päivä 2/4 - Lähetyksiä ja läheltäpititilanteita!

Kalliokiipeily on mahtavan hieno laji, mutta rajojaan kokeillessa on aina mahdollisuus loukata itsensä. Toisaalta, niin on myös kaupungissa suojatien ylityksessä, sekä muussa liikkumisessa, niin kaupungeissa, kuin luonnossakin. Kalliokiipeilyssä riskeinä on esimerkiksi itsensä kolhiminen tipahtaessa tai kiivetessä voi irrota kivi, joka osuu alhaalla olijoihin. Turvallisuusasioista huolehtiminen, riskien tiedostaminen ja harjoituksen myötä tuleva kokemus ja näkemys auttavat tekemään lajista turvallisen. Lisäksi jokainen voi itse päättää kuinka paljon riskejä on valmis ottamaan. Tärkeintä on, että nauttii lajista, tekee sitä sitten turvallisesti yläköydellä, liidaa tiukkoja sporttireittejä, kiipeää usean köydenpituuden reittejä luonnollisesti varmistaen, tai boulderoi. 

Päivä 2 - Lähetyksiä ja läheltäpititilanteita

Keittiökivi

Retken toinen päivä alkoi pitkään nukkumisella ja auringonpaisteella. En saanut nukuttua oikein hyvin, sillä kiipeilyjutut pyörivät vaan mielessä. Lisäksi ensimmäinen telttayö moneen vuoteen antoi oman lisänsä huonostinukkumiseen. Aamulla virkistyi kuitenkin sangen pian kun aamupuurojen jälkeen suuntasimme kallion alle. Hannu aloitti päivän flashaamalla Pimpinellan ja menikin huomattavasti sujuvammin kuin minä edellisenä yönä. Kuvatuista videoista aikaa katsoen, kiipeämisaika oli noin viisi minuuttia lyhempi kuin minun 13min. :D Tätä ja muitakin kiipeämiäni reittejä jälkeen päin videolta katsoessa olen pannut merkille, että minun kiipeäminen on tosi hidasta ja haron koko aika ympärilleni parempia otteita etsien. En tiedä liekkö hitaus hyvä vai huono asia. Tietty raskailla reiteillä pitkä kalliolla roikkuminen väsyttää, mutta toisaalta mikäli voimat riittää, niin lienee ehkä parempi hakea kunnon otteet, kuin ottaa liian hätiköinnin vuoksi turhia räpsyjä liian vaikeilta otteilta. Eiköhän kokemuksen myötä tullene lisää varmuutta tähänkin ja homma alkaa sujua paremmin. Tietty asiaan voi vaikuttaa myös se, että kiipesin kaikki reissun vitoseni onsightina ja sen jälkeen katsoin kun muut flashasi tai redpointtasi...

Pyry, Noora ja Jasse Fikaplattanilla

Seuraavaksi oli minun vuoro. Tottakai minun piti alka heti kokeilemaan rajojani ja päätin kopaista mitä mieltä Petitates (6b) olisi siitä riittävätkö taitoni jo kutosiin... Alku hieman hirvitti korkealla olevan ensimmäisen pultin ja märän kiven vuoksi, mutta varovasti edeten olinkin huomaamatta jo pultilla. Jatko ja köysi kiinni ja olinkin turvassa. Tämän jälkeen saikin kiivetä hetken rennommin. Kolmos pultille päästyäni oli käynyt jo selväksi, että harppaus 5c -> 6b olikin ehkä liikaa kyvyilleni. Jatkoin kuitenkin sisukkaasti yrittämistä. Vähän kolmannen klipin jälkeen tosin otin räpsyt köyteen ja niin oli nousu epäonnistunut. Päätin kuitenkin jatkaa vielä, jotta näkisin miltä reitti muuten vaikuttaa. Siirryin topon ohjeiden mukaan oikealle kohti halkeamaa, jota pitkin hieman helpompi variaatio kulkisi pitkän pultinvälin 3-4 matkalla. Siirtyessäni en kuitenkaan huomannut erästä vaaranpaikkaa, mikä olisi pitänyt tiedostaa jo heti alussa ennen reitille lähtöä. Viereisen kallion ulkonema tulee niin lähelle, että valitsemani reitti vei minut sen yläpuolelle. Olin jo edennyt reilusti kolmospultilta, joten ilma-aikaa tulisi reiluhkosti, mikäli tippuisin...

Koska en ollut itse havainnut mahdollista uhkatekijää reitillä, päätti Petitates kertoa sen minulle ja antaa perstuntumaa siitä, että kiipeilyssä pitää tiedostaa riskitekijät. Eli Niinhän siinä kävi, että jalkani lipsahtivat huonoilta kitkaotteilta, eikä väsyneet käteni jaksaneet pitää. Tipahdin hetken suoraan, kunnes viereinen kallionkielleke tuli vastaan. Osuin siihen jalka, perse ja käsi edelle, tästä matka jatkui vielä muutaman metrin alaspäin ja päädyin ensimmäisen pultin alle. Tämä oli ensimmäinen tippumiseni, mikä kesti sen verran kauan, että kerkesin ilmassa ollessani miettiä eikö tämä tiputus lopukkaan ennen maata. Kieltämättä tämä säikäytti hieman. Mutta Hannu oli köyden toisessa päässä, joten turhaan säikähdin. Vauhti pysähtyi ja hetken köydessä huilattuani yritin vielä eteenpäin. Usko ja voimat kuitenkin loppuivat ja luovutin suosiolla. Jatkot täytyi hakea ylhäältä laskeutuen.

Video tippumisesta, kuten myös Jannen seuraavan päivän räpsy löytyy seuraavasta videosta. Kiitos levy-yhtiöiden, videota ei voi upottaa blogiin...

Räpsyjä Dödlarsbergetillä

Aloin vasta jälkeenpäin ymmärtämään kuinka onnekas olinkaan. Osuminen viereisen kallion ulkonemaan olisi voinut olla hyvinkin vaarallinen. Mikäli siinä olisi ollut teräviä reunoja, epätasaisuutta ja halkeamia, olisi niihin voinut repiä itsensä pahastikkin. Onneksi kivi oli tasaista ja sileää, joten en saanut edes haavaa itseeni. Kädessä oli muutama pieni punainen rantu, mutta ei sen vakavanpaa. Tämä tapahtuma sai minut miettimään perusteellisesti riskien ottamista ja reitin vaaranpaikkojen ennakkoanalysoinnin tarpeellisuutta.

Lounastauon ja pikku levon jälkeen lähdimme taas kiikkumaan. Olin kerennyt jo unohtaa aamuisen säikähdykseni ja lähdin haastamaan itseäni huikean ja ilmavan Röde Ormin (5b) kanssa. Varmistuspaikka ja ensimmäinen pultti reitillä on jo sen verta hurja, että alkoi hieman jänskättää. Eka klippi paikoilleen ja johan taas helpotti. Kiipeäminen släbille ja eteenpäin. Reitti näyttää alhaalta aika hurjalta, kun kallio on todella tasaisen näköinen. Vaan kyllä sieltä halkeamaa ja kitkaa löytää. Kakkospultille on aika pitkä väli, mutta hyviä otteita. Sen jälkeen putoamisessa ei ole enää juuri pelkoa tippua reunan yli. Paikoitellen reitillä oli kohtia, jolloin joutui mielenkiintoisiin asentoihin ja välillä joutui vetämään käsillä, jalkojen raapiessa pitoa sileältä kalliolta. Aurinko paistoi kuumasti paljaaseen selkään ja juomapulloa alkoi kaivata jo puolessa välissä 15m reittiä. Reitti on aivan huikean ilmava ja näkymät ovat aivan mahtavat. Mielestäni kallion hienoin sporttireitti! Ainakin vitosen tasoisista, muistahan en vielä tiedäkkään. :P 

Fikaplattanin taukopaikalla. 90-graderin lähetys suunnitteilla

Virittelin yläköyden Fikaplattan (4+) -trädireitin päälle ja vedeltiin se kertaalleen, jonka jälkeen päätin kopaista vielä kallion viimeistä vitosen sporttia, eli 90-grader (5c). Tässäkin oli kuumottava alku, joka meni kuitenkin kohtuu mukavasti. Aloitus on sellainen, että varmistaja ei voi ankkuroida itseään minnekkään, joten ennen ekaa klippausta tapahtuva tippuminen on vaarassa viedä sekä kiipeäjän, että varmistajan alas parin metrin levyiseltä kiellekkeeltä. Yleisön huudellessa vuoroin enemmän ja vuoroin vähemmän kannustavia kommentteja, reitti meni helposti ylös. :) Mukava lyhyt rykäisy! Kallion toiseksi hienoin mielestäni. :) Kiipeilypäivä alkoi olla tämän myötä taputeltu ja oli aika lähteä syöpöttelemään.

Päätin käydä vielä illalla katsomassa Petitatesia yläköydellä. Kiinnosti tietää millainen reitti olisi ollut räpsykohtani yläpuolella. Että olisiko loppu ollut kruksin jälkeen jo helpompaa kiipeilyä. Pyryn varmistaessa nousin reitin yläköydellä puhtaasti ylös. Mutta täytyy sanoa, että liidatessa ei olisi mennyt millään ilveellä. En olisi todellakaan uskaltanut vetää sellaisia muuveja, kuin mitä yläköydellä voi helposti heitellä menemään. Ja reitti oli sen luulemani kruksikohdan jälkeen yhtä vaikeaa pitkän matkaa. Noh, palaan Petitatesin luo seuraavan kerran Dödalle mennessäni. Josko silloin olisin valmis vastaamaan heitettyyn haasteeseen! Varmaa on kuitenkin, etten kierrä "kruksikohtaa" oikealta helpomman ja vaarallisemman reitin kautta!

Kolmas päivä tuo tullessaan lisää hienoja lähetyksiä, myös videona, läheiseltä Hundbergetiltä, sekä tämänpäiväisessä videossa näkyvän Jannen räpsyn...

Postaus tulossa lähipäivinä.

-Linon

Juhannusretki Dödalle: päivä 1/4 - Kuinka pieni olenkaan?

Saavuin metsän keskeltä hakkuuaukealle, jonka takana jylhä 60 metriä korkea Dödlarsberget kohosi. Kallion päällä kasvavat männyt näyttivät aivan kuin pienoismalleilta massiiviseen kallioon verrattuna. Tunsin itseni pieneksi ja mitättömäksi. Olisiko minusta vastaamaan tuon mittaluokan kallion tarjoamiin haasteisiin...?

Oulun Kiipeilyseura 91 järjesti tänäkin kesänä perinteisen Juhannusretken Ruotsin Dödlarsbergetille. Reissu oli niin mahtava ja tapahtumarikas, että kirjoittelenkin tässä viikon mittaan erilliset blogipostaukset joka päivältä. Kuvia löytyy jo Google+-profiilistani ja lisää tulee kunhan saan muiden ottamia kuvia itselleni.

Taaskin tarjoan pitkiä tekstejä pelkääville heti kättelyssä videon mistä reissun tunnelmia pääsee näkemään ja kokemaan. Myöhempien postausten mukana tulee lisää videoita, sekä kertomuksia onisght onnistumisista hienoilla sporttireiteillä, pelkonsa voittamisesta korkeuksissa, sekä läheltäpititilanteista. Mahtavista maisemista multipitch trädireiteillä, Dödlarshålet luolan läpi kömpimisestä ja reissun jälkeen paljastuneesta kavereiden kataluudesta.

Päivä 1 - Kuinka pieni olenkaan?

Kamat kantoon ja trekkaamaan

Matkamme alkoi Oulusta klo 18:00 pakattuamme kamppeet tuttuun tapaan Hannun Audiin. Kolmestaan Hannun ja Pyryn kanssa mahduimme autoon vallan mainiosti, vaikka varusteita oli yhteensä neljältä hengeltä. Innokkaan odotuksen vallassa 350km siirtymä Oulusta Dödalle sujui vallan nopeasti, nuuskanhakupysähdyksen ja harhaan ajon siivittämänä. Emme huomanneet Dödan parkkipaikalle kääntyvää risteystä, vaan ajaa posottelimme reilut 10km liian pitkälle. Vaan ei se mitään, näimme sentään pohjoismaiden suurimman vapaastivirtaavan kosken Storforsenin! Lopulta löysimme oikean parkkipaikan ja pääsimme trekkaamaan kohti kalliota. Tunne metsästä hakkuuaukiolle ja kallion ilmestyessä näkyviin, oli hurja! Kalliohan oli valtava! Vaikka tiesin sen olevan 60m korkea, niin näky pysäytti kyllä hetkeksi ja sai miettimään omaa pienuuttaan. Miten tuonne uskaltaa mennä kiipeilemään! Noh, uskalsihan sinne, mutta ensin piti selvitä raskaasta polusta painavien kamppeiden kanssa. Laavu ja leiripaikka oli tottakai vaaran huipulla.

Pyry varmistaa Hannua A-sidella

Läpimärkänä hiestä pääsimme lopulta laavulle, josta aukeni huikeat ilta-auringon värjäämät maisemat alapuoliseen Pitejoen laaksoon. Pystytimme leirin ja myöhäisestä ajankohdasta huolimatta päätimme lähteä samontein tutkimaan kalliota. Kiipeilykamat niskaan ja eikun takaisin kallion juurelle. Pienen harhailun jälkeen löysimme Jassen ja Nooran, jotka opastivat meidät hyvälle aloitusreitille. Nelosgreidin A-sidelle.

Nousin itse kolmantena Hannun voitettua kps-arvonnalla onsight yrityksen. Itselle se sopi vallan mainiosti, sillä 18 tuntia valvoneena alkoi jo väsy painaa. 

Pimpinella onsightattu

Päästyäni vuorollani tekemään ensimmäiset muuvit, huomasin kallion olevan aivan eri tuntoinen kuin mihin olin tottunut. Aiemmilla käymilläni kallioilla kivi on ollut karkea ja rosoinen ja kiipeämisen jälkeen ovat sormet olleet aina hellänä ja nahkat enemmän tai vähemmän rullalla. Tämä kallio sen sijaan oli sileää ja oikein miellyttävän tuntoista käden alla! Väsymys haihtui samontein! Kaikkien lähetettyä A-siden, palasimme ylös iltakahville. Muiden alkaessa jo vetäytyä telttojen suojiin, ryyppäsimme Hannun kanssa kahvit ja eikun takaisin kallion alle. Päätin kokeilla nousta kerralla vähän pidempää reittiä. 5+ greidin Pimpinellaa. Muutama pitkähkö pultinväli hirvitti hieman ja reitin korkeus arvelutti, mutta ei muuta kun mankkaa käsiin ja ylös. Väsy alkoi taas painaa ja viimeisillä pulteilla huomasin korkeuden ja väsymyksen vaikuttavan sen verran henkiseen kanttiin, että aloin ihan rehellisesti pelätä! Tämä hieman hämmästytti, sillä reitti oli helppo Suomen 5+ reitteihin verrattuna. Hetken hengähdettyäni ja psyykattua itseäni voitin kuitenkin pelkoni ja pääsin hienosti huipulle. Olihan se mahtavaa istua 20 metrisen reitin huipulla ja katsella öistä maisemaa puidenlatvojen yläpuolelta! Kello oli Pimpinellan huiputtaessani noin 2:30 suomen aikaa. Olin valvonut yhteensä noin 21 tuntia. Aika painua unille.

Toinen päivä tuo tullessaan hienoja lähetyksiä ja läheltäpiti-tilanteita, jotka tallentuivat myös videolle...
Postaus tulossa lähipäivinä.

- Linon

Kalliokiipeilykurssi Songassa

Tarinaa  Oulun kiipeilyseura 91 :n kalliokiipeilyn peruskurssista. Mikäli et halua/jaksa lukea tekstiä, niin vilkaise toki reissusta askartelemani video. Mikäli kiinnostus touhua kohti herää videon myötä, voit aina palata tekstin äärelle!

HUOM! Videolla ja tekstissä esiintyy liidaamista, mutta se ei kuulu kurssin opetukseen, eikä osallistumisvaatimuksiin. Liidailut ovat osallistujien omaa touhua itse kurssin koulutusosan ulkopuolella.

Oulun kiipeilyseura 91 järjesti 9-10.6.2012 kalliokiipeilyn peruskurssin Rovaniemellä Songassa. Ja sinnehän minä lähdin toki into piukeana oppimaan uutta ja tutkimaan uuden kallion tarjoamia jännittäviä mahdollisuuksia. Ennakko-odotukset paikkaa kohtaan olivat erittäin korkealla, kuulopuheiden, kuvien ja videoiden perusteella. Näimpä pakkasinkin innoissani rinkan ja junailin itseni VR:n valkovihrein siivin Ouluun.



Shelbystä tarttui mukaan taas muutama sulkurengas ja slingi. Ainahan sieltä jotain ostettavaa keksii, kun Oulussa käy. Kohta tosin alkaa olla geari siinä kunnossa, että näillä alkaa jo pärjätä. Ehkä 30m köyttä ja erillistä köysipussia vielä kaipailis. Reissussa olikin testissä uudenkarhea Moon Voyager Rope Bag. Laukusta voisi sen verran mainita, että oikein hyvän oloinen laukku, mutta pikkutaskuja kaipailisi välipalan jne säilitykseen. Uuden 70m köyteni kanssa reppu tulee tosin ihan täpötäyteen, eikä eväitä toki mukaan enää mahdukkaan. Pitäneekö laittaa 70m köydelle oma köysipussi, jonka nappaa pidempää köyttä tarvittaessa mukaan repun lisäksi.

Ilta meni topokirjaa innoissaan tavaten ja mahdollisia oman tasoisia reittejä kartoittaen. Kartoitus meni itseasiassa kohtalaisen hyvin nappiin, sillä yhtä lukuunottamatta sain kaikki 27cragsin To-do listalla Songasta olleet reitit tick-listaani, osa onsightina ja osa redpointina. To-do listalle jäi vain 5b tasoinen Cool, joka näytti muiden kiipeämän sen verta haastavammalta, että jätin suosiolla väliin. Pitää käydä sitten seuraavalla kerralla, sillä takaisin tuonne on ehdottomasti päästävä, hakemassa siitä flashi. ;)

1. Päivä

Lauantaiaamuna herätys oli järkyttävän aikaisin, 4:40. Jännityksestä johtuen heräsin tosin jo aiemmin, joten sain laiteltua kameran valmiiksi videolla olevaa feikkiherätystä varten. Aamupalan jälkeen pakkailtiinkin auto täyteen kampetta. Yllättävän paljon sitä saa neljä miestä varattua tavaraa yhden yön retkelle! Mutta kaikki onneksi mahtuivat Hannun Audiin. Juuri ja juuri.

Puokkarilla kurssilaiset hakivat mahdolliset tarvittavat lainavarusteet ja lähdimme ajelemaan letkassa kohti Rovaniemeä. Matka meni nopeasti ja puoli kymmeneltä saavuimmekin perille pelipaikoille. Autot jätettiin kallion alle ja lämmintä vaatetta puettuamme alkoi koulutus. Kävimme läpi yläköysiankkurin tekoa puihin ja opettelimme muutamia tarvittavia solmuja. Kuivaharjoittelun jälkeen siirryimme kallion juurelle, jossa tutkimme hieman sektoreita, reittejä ja valitsimme kohdat joissa aloimme pienryhminä opetella ankkurin tekoa. Kallion päältä teimme ankkureita ja lopuksi opettelimme laskeutumisen köyttä pitkin.

Laskeutumisharjoituksen jälkeen päästiinkin ottamaan yhdet nousut omaan yläköysiankkuriin varmistaen. Hyvin oli mennyt oppi perille, sillä ankkuri kesti laskeutumiset, sekä kiipeilyt. Tosin meidän ankkuria piti välillä käydä kiristämässä, sillä käytössämme ollut dynaaminen köysi jousti sen verta reilusti. Staattisella ankkuriköydellä homma olisi pelannut ilman turhia välisäätöjä.

Siirryimme eri paikkaan, hieman hankalammalle reitille (Sinanjun kylä 5b), joka tosin oli greidiltään helpompi kuin ensimmäinen (Supercool 5c). Laskeutumisten ja yläköysittelyjen jälkeen rohkaisin mieleni ja nykäisin köyden alas. Nyt liidataan! Ensimmäinen yritys täydentää tikkilistaa. Jännitti yllättävänkin kovasti, sillä yläköydellä reitti tuntui vähän vaikeahkolta, eikä ensimmäisellä yrityksellä mennyt, vaikka kruksia useamman kerran yritin. Toisella kerralla reitti meni ja sainkin toistetua nousun liidaamalla! Oli kyllä hieno fiilis! Tämän takia minä kiipeilen! Aivan mahtavuutta!

Kouluttajamme Juho nousi näytösluontoisesti yhden reitin luonnollisilla varmistuksilla. Sen näkemisen jälkeen kiinnostus trädittämistä kohtaan kasvoi kyllä taas reilusti! Pakko päästä kokeilemaan touhua! Tosin sen verta realistinen olen, että tiedän tarvivani reilusti kokemusta ja voimaa, että voin kiivetä turvallisesti lunnollisesti varmistaen. Noh, ehkäpä trädikurssille sitten ensi kesänä. Tai jo tänä syksynä.... Tai ... ;)

Koko aika koveneva vesisade pakotti lopulta luovuttamaan päivän kiipeilyt ja porukka suuntasi kohti majoitustamme Sonka-mökkejä. Kiipeilystä jäi vähän hampaankoloon sateen liukastama ja taitoihinin nähden väärin lähestymäni Telemark prostitute 5b josta tipahdin ihan loppusuoralla. Reitti oli käytännössä yhtä muuvia vaille taputeltu, mutta ei sormet pitäneet huonohkolla ja liukkaalla otteella.
Mökillä söimme, sauonoimme ja painuimme nukkumaan. Sunnuntaiksi oli tavoitteena olla ysiltä taas kalliolla.

2. Päivä

Aamulla heräiltiin hienoon auringonpaisteeseen. Keli näytti oikein lupaavalta, vaikkakin kylmältä. Auringon paistaessa ulkona kuitenkin tarkeni hyvin. Pakkailimme kamppeet ja lähdimme kalliolle, jossa ensimmäisenä saimme opastuksen yläankkurin tekemisestä valmiisiin pultteihin. Erilaisia variaatioita slingiratkaisuista ja parhaimmaksi kehuttu prusik-narusta tehty ankkuri käytiin läpi. Onneksi minulla sattui olemaan valmis 5m pituinen naru, joten meidän pienryhmä käyttikin sitten sitä ankkurien tekoon. Kalliolle siirryttyämme pääsimme testaamaan narun kestävyyden ja hyvinhän se pelasi. Virallista osuutta ankkurin ja laskeutumisharjoitusten jälkeen oli vielä prusikoinnin demoaminen. Sitä halusin päästä itsekkin kokeilemaan, mutta loppujen lopuksi se jäi, kun into päästä tekemään uusia valloituksia vei voiton. 

Lämppäriksi nousin nimensä mukaisen reitin Kakunpala 4+ onsightina ylös, tein yläköysittelijöille ankkurin ja pujotin köyden. Tämän jälkeen siirryin edellisiltaisen tuttavani, pahamaineisen Telemarkin prostituoidun luokse. Kopaisin porttoa ensin varovasti, mutta ilmeisesti en tarjonnut tarpeeksi maksua, sillä ei irronnut tikkiä ei. Noh, hetki tuumailua ja tölkillinen RedBullia (antamaan siivet) ja johan se prostituoitukin antautui! Tämän nousun sainkin videolle, mutta ikävä kyllä edellisen yrityksen komia tippuminen jäi ikuistamatta, kun kamera oli unohtunut laittaa päälle... Milloinhan sitä oppii? :) Ehkä sitten kun ei ole niin tohkeissaan itse kiipeämisen takia, että kaikki muu unohtuu.

Tämä voiton hetki antoi taas uskoa ja itseluottamusta. Välitauko ennen seuraavaa reittiä oli kuitenkin vissiin liian pitkä, sillä Supercoolia (5c) alkaessa nousta, meni alku vähän arpoessa ja sen jälkeen tuntui että koko hommasta hävisi ote. Kiipeäminen tuntui haparoinnilta ja kakkospulttiin kiinnitin jatkon sijaan varustesulkkarista roikkuvan prusik-narun! Siis hetkinen! Miten pihalla ja hämmennyksissään sitä voi olla, jos ei erota kädellä, eikä silmällä, että nyt on jatkon sijasta kädessä varustesulkkari ja prusikki?! Tässä tosiaan huomasi, miten tuntuma ja kontrolli voi hävitä pienen epäröinnin myötä ihan täysin. Mutta opetus tämäkin. Pitää hallita mielensä paremmin, keskittyä täysillä ja harjoitella rutiineita. Kyllä se siitä, vaikka välillä kalliolla horjuukin!

Supercool meni kuitenkin ensi yrityksellä, mutta edellispäivän yläköysinousun takia redpoint. Tuossa reitissä olisi ollut mahdollisuudet onsightiinkin. Tosi helppo greidiin nähden ja viereinen 5b tason reitti olikin usean kiipijän mukaan selvästi vaikeampi. Jätin sen siis suosiolla ensi kertaan, kun palaan vahvempana, niin henkisesti kuin fyysisesti. :) Tämän jälkeen siirryimme hakemaan tikit hieman helpommista reiteistä. Vasemman laatan molemmat reitit 5b ja 4, menivät onsightina. Näihin mukavan helppoihin reitteihin oli hyvä lopettaa oma kiipeily Songassa. Lopuksi varmistin vielä Henrin kiipeämistä vaikemmalla kutosen väylällä, joka näyttikin sen verta vaikealta, että itse taidan tarvia vielä aika monta vitosta alle, ennen kuin kutoset alkavat taittua. Mutta sehän tarkoittaa vaan sitä, että "joudun" kiipeämään paljon ja ahkerasti! Eli juuri niinkuin haluankin! Pitää malttaa mielensä, eikä hamuta liian nopeaa progressia, että homma pysyy mukavana ja innostavana. Kehitys tulee silloin kun sen on ansainnut, ei aiemmin.

Kurssin yhteenveto

Oulun kiipeilyseuran järjestämä kalliokiipeilyn peruskurssi oli todella hyvä ja hieno kokemus. Vaikka opetetut asiat oli itselle enimmäkseen tuttuja, oli kurssi todella hyödyllinen, eikä 50€ maksu ollut todellakaan hukkaan heitettyä! Turvallisuusasiat ovat kuitenkin sellaisia, ettei niitä tässä lajissa voi liikaa opetella. Virhe varmistuksissa voi koitua kerralla viimeiseksi virheeksi.

Kurssin kouluttajat olivat hyviä ja innostavia ja paikkana Sonka oli aivan mahtava! Monen tasoisia reittejä, hieno kallio ja mahtavat maisemat. 

Kaikille, jotka miettivät kiipeilykursseille menoa, suosittelen lämpimästi! Ainakin Oulun kiipeilyseura 91:n kurssit ovat olleet erinomaisia. Teorian ja käytännön opettelun lisäksi kursseilla on aina ollut myös reilusti aikaa kiipeillä, joten jokainen pääsee toteuttamaan itseään opiskelun lisäksi. Seuraava OKS:n kurssi, johon itse tulen menemään, on joko jääkiipeilyn peruskurssi, tai kalliokiipeilyn jatkokurssi.

Kohti seuraavia seikkailujaa

Tätä kirjoittaessa olen juuri lähdössä seuraavalle kiipeilyretkelleni. Suuntana on seuraava seuran tapahtuma, eli perinteinen juhannusretki Ruotsin Dödlarsbergetille. Odotukset reissua kohtaan ovat tosi korkealla, toivotaan hyvää säätä ja ikimuistoisia kiipeilyhetkiä!

- Linon

PS: Viime viikonloppuna nousin monen viikon  projektini Redbull Sugarfreen (6a) Sonnikalliolla! Mahtavaa! Sääkin suosi kiipijöitä. Ilman paitaa kiivin menemään koko päivän ja poltin toki selkäni. Ylä-Kainuun toimittaja oli paikalla räpsimässä kuvia. Voi olla että pääsee kekkuloimaan ilman paitaa lehteen. :)

Tavoitteita Kesäkuulle 2012

Talvi on vaihtunut kevään kautta lopulta kesäksi, vaikkei lämpötilat kovin korkeita tällä hetkellä olekkaan. Lopulta myös Toukokuu vaihtui Kesäkuuksi, joka tarkoitti kolmen kuukauden kesäloman alkamista! Aivan mahtavaa! Tällaista kesälomaa ei olekkaan ollut sitten yläasteaikojen! Eikä yli viikon mittaista kesälomaakaan vuoden 2004 jälkeen. Joten voitte uskoa että loma maistuu! Loman suunnitelmissa on, kuten arvata saattaa, reilusti liikuntaa!

Tänään oli "kesäksi kiipeilykuntoon" -diettini välipunnituspäivä ja tulosta mietiskellessäni laskeskelin mitä kaikkea liikuntaa Toukokuussa on tullut harrastettua. Samalla aloin miettiä minkälaisia tavoitteita ottaisin kesäkuuksi. Puntari näytti tänä aamuna aamupainoksi 77.5kg. Eli tavoitteeseen pääsy ei ole temppu eikä mikään. Tavoitteenanihan on ollut päästä juhannukseksi painoon 77kg. Tässähän voisikin päivittää tavoitetta ja yrittää päästä juhannukseksi 76kg painoon. Kuten sanotaan; nälkä kasvaa syödessä. ;) 

Painostatistiikkaani löytyy Google Docsista. Sivuhuomautuksena voisi mainita, että vuoden 2011 Tammikuussa painoin noin 95kg, eikä kyseessä olleet lihakset jotka painoivat... Kyllä nyt kevyempänä on niin paljon mukavampi olla! Ja jaksaa juosta ja touhuta! 

Toukokuun aikana on tullut harrastettua tämän hetken suosikkilajiani kiipeilyä yhteensä noin 33 tuntia. Suurin osa tuosta ajasta on tullut vietettyä kallioilla. Näitäkin voisi alkaa kirjailla jonnekkin, esim HeiaHeiaan. Kiipeilystä olisi taas niin paljon tarinaa kerrottavana, että taidan säästää enemmät ihan erilliseen postaukseen. Mainittakoon sen verran, että tein avauksen journalistin maailmaan ja kirjailin Ylä-Kainuu -lehden Rastilainen -liitteeseen jutun kiipeilystä Kainuussa. Ihan positiivista palautettahan tuosta sain, mutta tavoite ei täyttynyt, sillä uusia harrastajia ei ainakaan vielä ole tullut. 

Toista suosikkiani maastopyöräilyä on tullut 302km, tosin suurin osa matkallisesti on teitä pitkin. Hyvät polkureitit Kajaanin liepeillä ovat vielä vähän kahtelussa. Pitäisi yrittää etsiä, tai kysellä jostakin foorumilta aiheesta. Mikäli jollakin lukijalla on vinkkiä/linkkiä, niin kommenttikenttään saa kernaasti rustailla. :) Pyöräilystäkin on oma postauksensa tulossa jossakin välissä. Pyöräilyistä mainittavimpina suorituksina väärän reittivalinnan johdosta suojuoksuksi ja pyörän kantamiseksi mennyt maastoreitti, sekä elämäni pisin lenkki maanteitä pitkin. 

Lisäksi olen käynyt parisen kertaa juoksemassa ja matkaa on kertynyt ~25km. Juoksuista erityismaininnan saa kevään pisin lenkki 17km. Salilla olen käynyt kerran, mikä taasen ei aiheuta mitään erityismainintaa. Tosin sitä lajia pitäs keretä enempi harrastaa...

Vähän rennompaa ja kevyempää liikuntaa on tullut harrastettua frisbeegolfin muodossa. Sen lajin tulevaisuus omalta osaltani on ollut vähän mietinnässä. Lehtikankaan pahamaineinen ankkalampi ja Jätkänpuiston Kiantajärvi ovat napsineet kevään innoittamana huonon heittäjän kiekkoja siihen malliin, että laji on aiheuttanut lähinnä harmia ja suoranaista vitutusta! Tällä viikolla tosin on ollut ihan mukava heitellä parin viikon tauon jälkeen. Kajaaniin avattiin uusi pro-tason rata Vimpelinvaaraan, johon kävinkin tutustumassa heti keskiviikkona 30.5. avajaiskisojen merkeissä. Kisat menivät omaan tasooni nähden ihan ok. Sijoitus 18/32, ei ole hyvä, mutta toisaalta kanssakilpailijat olivatkin ehkä hieman enempi reenaavia. :) Kisaputki jatkui heti seuraavana päivänä Innovan parikisan merkeissä. Ketään tuskin yllättänee että Jussi Meresmaan tiimi voitti kisan. Minä pelasin veljeni kanssa ja tulos olikin jo heti parempi, tosin etupäässä Matin ansiosta, joka paikkasi hyvin minun tuhertamia virheitä. Tiimipeli kunniaan!

AI NIIN!

Minunhan piti kirjoittaa myös tavoitteistani Kesäkuulle, mutta innostuin näemmä muistelemaan vanhoja!

Lomalaisella kun tunnetusti on aikaa, niin tavoitteet toukokuiseen verrattuna on luonnollisesti selkeästi korkeammalla! Kesäkuinen treenimääräsuunnitelma voisi olla osapuilleen seuraavanlainen

• Kiipeilyä noin 50 tuntia
• Pyöräilyä 500 km, joista mahdollisimman paljon maastossa
• Juoksua 100 km.
• Salilla ainakin 5 kertaa.
• Kahvakuulailua edes vähäisen.
• Frisbeegolffia kevyenä palauttavana ulkoiluna jonkin verran.

Noista etenkin kiipeilyn määrä riippuu täysin säistä, muutkin aika isolta osin, tosin muiden osalta säät vaikuttavat lähinnä vaan mentaalisella puolella. Noh, aika näyttää kuinka käy. Tänään avasin kesäkuun liikuntasaldon käymällä juoksemassa 8km kevyen lenkin Vimpelinvaaran pururadoilla. Olikin aivan mielettömän paljon mukavampi juoksennella metsässä kuin jalkakäytävillä ihmisiä väistellen ja muiden töllötyksen kohteena. :) 

Hyvää kesää ja hyvää kesälomaa kaikille! Olkaahan ahkeria ja liikkukaa, se on huippua!

PS. Niin, sain tuherreltua kiipeilyhommista pienen videon. Kyseessä boulderointia Vimpelinvaaran Kivellä Kajaanissa. Kuvakulmat eivät ole kovin rapoisia ja reitit helppoja ja kiipeäjän (minä) tekniikka huono, mutta laitampa silti esille. :)

- Kesä-Linon

Kiipeilyturinoita keväältä

Pidän kaksin käsin tiukasti kiinni kallionhalkeamasta. Pulssi hakkaa, sekä ponnistuksen, että jännityksen vuoksi. Tunnen väsyneiden käsieni otteen löysäävän hetkellä millä hyvänsä, mutta jalkani onnistuvat löytämään ensisilmäyksellä sileältä näyttävän kallion pinnasta pienen ulkoneman ja pääsen levähtämään jalan varaan. Kädet tuntuvat olevan aivan puhki ja mietin jo luovuttamista, mutta sisu ei anna periksi. Kurkotus ylös ja saan kuin saankin kiinni kallion ylälaidasta ja jaksan kammeta itseni ylös. Istun kallion reunalla ja katson ympärilleni. "Minä tein sen! Pääsin huipulle ja voitin itseni!" 

- Juha Hulkkonen 2012

Kiipeilyhommat ovat sujuneet hyvin kevättalven ja alkukevään aikana. Gearia on tullut lisää, liidikurssi käyty ja viime viikonloppuna pääsi avaamaan ulkokiipeilykauden mahtavasti Suomussalmen Sonnikalliolla. Täytyy sanoa että oli aivan huikeaa päästä kalliolle! Varsinkin tunne mikä tuli päästyään ensimmäisen kerran kallion laelle oli aivan mahtava! Mutta katsotaanpas ensin mitä kevään mittaan on tullut touhuttua:

Oulussa on tullut käytyä useamman kerran kiipeilemässä ja shoppailemassa  Shelbyssä . Puokkarin yläköysihommat saivat jäädä, kun OKS järjesti Virpiniemessä 25.3. seinäkiipeilyn peruskurssin, eli liidikurssin. Kurssi oli oikein mielenkiintoinen ja hyvä. Saimme hyvää opastusta ja harjoitusta liidaamisesta. Kurssin lopuksi saimme vielä todistukset suoritetusta kurssista, jonka avulla voi todistaa osaamisensa muuallakin kuin OKS:n tapahtumissa.

Ensimmäinen nousu liidaten jännitti vähän, mutta sen mentyä hyvin, jännityksen ja pienen tippumisenpelon unohti. Yhtään oikeaa tippumista ei kurssin aikana itselle sattunut, vaikka sitäkin olisi ollut ihan hyvä harjoitella. Kurssilla mukanani oli maaliskuun alussa hankkimani GoPro HD Hero2 kamera, jolla kuvailinkin ahkerasti. Youtubeen LinonXtreme -kanavalle on tullut laiteltua muutama kiipeily- ja joitakin muita videoita. Liidikurssiltakin tarttui videolle yksi mukava muisto. Virpiniemen toiseksi vaikeimman seinän nousu kaikilla otteilla ainoana kurssilaisena.






Suomussalmen seinälläkin on tullut mukavasti progressia. Negatiivisen seinän progressi on mennyt niin, että ensin mustilla ylös, sitten värien kautta oranssiin. Keltainen on vielä saavuttamatta ja taitaa jäädäkkin syksyyn, mikäli säät vaan suosivat kallion valloitusta. Kevään seinäkiipeilyistä kokoilin videon missä pätkiä Suomussalmelta ja Virpiniemestä.

Kuten jo alussa mainitsin, Vappuaattona 2012 pääsin ensimmäistä kertaa kiipeilyurallani kalliokiipeilemään. Sää oli mukavan keväinen ja aurinko paistoi. Mika opetti uusia asioita mitä kalliolla pitää tietää ja osata sisäseiniin verrattuna. Sonnikallion laskeutuessa suoraan veteen ja jäiden ollessa jo sen verta petollisessa kunnossa, aloitimme touhun kallion laelta kuten kesälläkin. Homma alkoi siis gearin pukemisen ja tarkastamisen jälkeen laskeutumisharjoituksella pelipaikalle. Laskeutuminen oli myöskin uusi asia itselle ja se tuntuikin yllättävän jännittävältä! Voisi kuvitella että kun on kiipeillyt jo jonkin aikaa, niin laskeutuminen ei sen kummemmin säväyttäisi, mutta yllättäen huomasinkin jännittäväni kun peruuttelin kallion laidalle köysi ATC:n ja varmistusprusikin läpi kulkien.

Laskeutuminen meni kuitenkin mukavasti ja pääsin ankkuroitumaan slingeillä noin puolitoista metriä kallion alalaidasta tehdylle varmistusständipaikalle. Tässä vaiheessa huomasin, että alkaa olla aika päivittää taas omaa gearisettiäni. Mutta sehän olikin tiedossa ja siitähän minä tykkään! Materialisimionnellisuus... <3

Alussa pääsin seuraamaan touhua varmistajana ja katselemaan reittejä Mikan kiipeämänä. Kallio näyttikin yllättäen vaikeammalta, kuin mitä olin luullut! Ja tämä huomio tuli todennettua ihan käytännössä kun pääsin seuraavaksi itse kopaisemaan. Olin suunnitellut ennakkoon, että toki menen heti liidaamalla ylös, mutta paikan päälle pääsy karisti liiat luulot aika nopeasti ja lähdin ensikokeiluuni nöyrästi yläköydellä. Ja hyvä valinta se olikin. Kallio opetti ensikertalaiselle nöyryyttä ja vähällä olikin että kallio jää nousematta. Kruksikohdassa tipuin köyden varaan monta kertaa ja olin jo varma etten pääse kohtaa, mutta sitten jokin, en muista mikä muutos reitissä osoittautui helpommaksi ja pääsin kuin pääsinkin kruksin ohi "levähdyspaikalle". Tämän jälkeen oli vielä vähän helpompi siirtymä ja loppurutistus. Lopussa oleva halkeama josta piti saada pidettyä tuntui sen verta hankalalta pumpissa oleville käsille, että olin taas luovuttaa, mutta sitten päätin että "jumalauta, minähän yritän"! Joten niinpä sain kuin sainkin kiinni kallion ylälaidasta ja jaksoin hilata itseni ylös. Tunne kallion reunalle istumaan kääntyessä oli aivan upea! Ihan mahtavuutta! Tätä on pakko saada lisää!

Kokeilin iltapäivän mittaan toki liidaamistakin, mutta kruksikohta jäi ohittamatta. Putoamisenpelkoko lie sitten tullut esteeksi, vai mikä lie, mutta kolmen putoamisen jälkeen lopetin ja jatkoin yläköydellä. Seuraavalla kerralla sitten liidaten ylös! ;)

 

Kiipeilygeariakin on kevään mittaan kertynyt aina jotain tarvittaessa. Alkuperäiseen setuppiin nähden tavara on moninkertaistunut, mutta aina sitä tarvitsisi lisää... Settiin on valikoitunut Petzliltä uusi Elios 2 kypärä, johon on tarttunut jo GoPron kiinnike ja parit "sponsori"tarrat, sekä mankkapussi. Edelridiltä jatkot, slingit ja sulkkarit, Bealilta lehmänhäntä ja BlackDiamondilta hyvä sulkkari varmistukseen, mikä ei käänny vahingossa poikittain. Huomasin usein varmistaessa, että joku minun varmistustyylissä kääntää sulkkarin melkein joka kerta poikittain, joten kun huomasin Shelbyn sivuilla kyseisen GridLock sulkkarin , meni se välittömästi hankintalistalle. Tässä hommassa kuitenkin turvallisuus ennen kaikkea.
HUOM! Kahvakuulat eivät kuulu yleensä varusteisiin, eli en roikota 32kg lisäpainoa mukana kiivetessä. ;)

- Linon