maanantai 27. helmikuuta 2012

Ylä- ja alamäkeä treeneissä

Viime postauksesta onkin aikaa jo puolisentoista viikkoa. Silloin oli fiilis korkealla ja treeni meni hyvin. Viikonlopun suomussalmen reenileiristä ei tullutkaan sit mitään, vaan meni vötkistelyksi...
Vielä alkuviikostakin tuli pidettyä punttitreenistä taukoa. 6 päivän tauko sinällään ei ollut ollenkaan huono asia, onhan punttia tullut väännettyäkin kohta kolme kuukautta ilman kunnon taukoa.

Keskiviikkona pirun väsyneenä huonosti nukuttujen öiden jälkeen väkisin puntille ja vaikka väsy olikin kova, niin yllättäen tehoja tuntuikin tauon myötä tulleen mukavasti lisää ja suoritukset parani kivasti. Tämä piristi mieltä, mutta uniongelmien jatkuessa, perjantain yksinäinen käpälätreeni oli ihan perseestä. Mennessä fiilis oli hyvä, mutta vaikka suoritukset paranivat, niin olo oli tosi heikko ja huono. Mutta treeni loppuun vaikka pahalta tuntui.

Uusintayritys suomussalmelle kiipeilemään. Tällä kertaa jopa onnistuinkin, vaikka väsy meinasikin lannistaa. Paikalle päästyä kiipeily oli mukavaa ja paikallisen ohjajaan Mikan kanssa juttelu piristi ja antoi vinkkejä ja tahtoa treenata kiipeilyä. Parit kuvatkin sain muistoksi, tosin kahdestaan kun oltiin, niin oikeita kiipeilykuvia ei voitu ottaa, vaan jouduimme feikkaamaan seinän alalaidassa.

Viikon päästä ouluun ja kiipeilyreeniä! Nice!

PS. Kiekonheitossakin tuli Matin kanssa käytyä torstaina. Aurinko paistoi ja oli mukavaa, vaikkakin väsyin näemmä tosi helposti (unen puute). Nakkasin yhden kiekon tyylikkäästi puun kautta koulun katolle...

PPS. Niin ja kävelylläkin tuli tiistaina käytyä. Hurahti huomaamatta 20+km. :)

torstai 16. helmikuuta 2012

Raakaa reeniä!

Tämä viikko on alkanut puntin kannalta kyllä hienosti! Maanantaina oli taas penkkiä, joka itselle on se eniten kiinnostava liike, sillä rintalihakseni ovat suorastaan surkastuneen kokoiset. Ja näytänkin niiden osalta noin 5-vuotiaalta poikoselta. Rintaan siis pitäisi saada lihaa reippaasti. Penkissä noustiin seuraavalle vitostasolle (62.5->65kg) ja se tuntui äkkiä raskaalta. 3x8 meni kuitenkin kohtuu helposti. Ensi viikolla haen suoraan kymppejä ja lupaa siirtyä seuraavaan painoluokkaan. Silloin tulee olemaan pidempi lepo käpäläreenin jälkeen, joten ehkä onnistuneekin.
Penkin jälkeen ylätaljaa, joka sekin tuntui raskaalta. Seuraavaksi sitten kulmasoutua, josta alkoikin maanantain ilottelut! Kaksi ekaa sarjaa tein 11 toistoa ja kolmannella vielä 4 ylimääräistä, kun oli niin kevyttä! Ens kerralle siis ehkä jopa 5kg lisää painoa. Vinopenkissä viimeineinen 10. toisto meni pakkotoistona eikä kädet pysyneet ylhäälläkään omin voimin! :D Vipareissa viimeisen sarjan jälkeen painot alas ja suoraan 30kg tanko käpäliin ja penkkipunnerrusta. Meni 25-toistoa ennen kuin ojentajat hyytyivät. Selän ojennuksissakin piti tehdä viimeisen sarjan jälkeen niin että lisäpaino maahan ja vielä 4 toistoa omalla painolla. Tuntui että taju lähtee! Ehkä kovin reeni ikinä! 8-)

Keskiviikon reeninä olikin poikkeuksellisesti käpälä/olkapääreeni joneshin toiveesta, koska perjantain reeni jää ainakin hänellä tekemättä ja itsellänikin siirtynee lauantaille tai sunnuntaille. Tässäpä tulikin sitten uusi ennätysreeni :D Ainakin sen perusteella että tuli ihan rehellinen paha olo salilla, kun tuli puristettua niin kovasti!
Olkapäät tehtiin normaalisi ja nyt pystypunnerruksessa saakin nostaa painot neljäänkymppiin ja pystysoudussa 35:een. Nice! Vauvapainojahan ne on, mutta eipä tästä tilanteesta voi muuhun kuin ylöspäin päästäkkään... Käsivarsille aloitettiinkin sitten kunnon rääkki. Ensinnä dippi/hauiskääntö kulmatangolla -superina ja lopuksi ranskalainen/hauis käsipainoilla.
Minä aloitin dipillä joneshin alkaessa väännellä hauista. Läpsystä vaihto ja taas pumppaa pumppaa! Molempien tehtyä molemmat liikkeet pidettiin vähän taukoa ja taas uusiksi. Kolmen kierroksen jälkeen tuntui että itku pääsee! :D Vaan ei auttanut muu kuin seuraaviin liikkeisiin. Minä aloitin vuorostaan hauiskäännöllä ja joneshi ranskalaisella. Tämän jälkeen tuntui että ei riitä voimat edes palkkarin sekoittamiseen. :D Ihan mahtava reeni!

Puntista hieman muihin aiheisiin. Punttis-päiväkirjan siirto uudelle palvelimelle tuottaa harmaita hiuksia, sillä jostain syystä tietokannan konvertointi typerästä latin-1 enkoodauksesta utf-8:iin ei sitten millään onnistu. Erroria vaan pukkaa. Kuka typerys on käyttänyt alunperin latin-1:tä? :( Noh oppipahan... Pitäisi sitä punttisprojektiakin saada taas eteenpäin, että saisi uuden version käyttöön. Vanha alkaa olla vähän turhan kankea.

Tiistaina onnistuin taas sluibailemaan kiipeilyvuoron. Tuiskutti kovasti ja teki mieli rakennella palvelinta... Laiska paskiainen! Reenin sijaan sorruin ja ostin itselleni ystävänpäivälahjaksi levyn suklaata. Mutustelin sitä sitten keskenäni kämpillä ja toivottelin itselle hyvää yksinäistä ystävänpäivää. :| Ei jole onnettoman arki helppua.
Mutta pois turha itku ja vaikerrus! Viikonlopuksi luvassa reeniä monenlaista. Kiipeilyä, lautailua ja jalkareeniä+uintia. Suomussalmelle siis suuntaan.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Taas yksi treeniviikko takana

Taas tuli treenailtua yhden viikon ajan. Puntti kulki aivan uskomattoman hyvin. On hienoa että kerrankin treeni-into on niin kova, että joka päivä odottaa into piukeana reenaamaan pääsyä ja lepopäivät tuntuu hukkaanheitetyltä ajalta! Kaikissa treeneissä on sellaisia liikkeitä mitä odottaa innolla joko sen takia että niissä haluaa isompia lukuja (penkki), tai reilua kasvua (kyykky, penkki, kaikki!), tai sitten ihan vaan jäätävää poltetta lihaksiin (pohkeet ja ojentajat)! Mahtavuutta! =) Joko minulla pohkeet ja ojentajat tulee reenattua niin hyvin tai ne palautuu hitaasti, mutta jokatapauksessa niissä säilyy tuntuma treenin jälkeen vielä monta päivää.

Menneellä viikolla oli tarkoitus käydä korkkaamassa kajaanin kiipeilyseinä ja kävinkin sitä koulussa ollessa vilkuilemassa lukitun oven ikkunasta. Siihen se tutustuminen sitten jäikin, kun pakkasiin (-25 - -30) vedoten onnistuin laiskottelemaan torstaina ja jäin asentelemaan uutta verkkokorttia palvelinkoneeseen... Noh yritetään tällä viikolla uudelleen! Nyt pitäisi punttipäivien puolesta päästä sekä tiistain, että torstaina. Jospa saisi jonkun houkuteltua matkaan, niin olisi miljoona kertaa helpompi lähteä kuin yksin...

Lauantaina tuli käytyä laskemassa vuokatissa joneshin kera. Mukavaa oli! Testattiin joneshin GoPro HD Hero2 kypäräkameraa. Video laskuista löytyy Youtubesta joneshiable -kanavalta. Itse pääsin edustamaan lähinnä loppukevennyksenä rymyämällä hyppyrin alla...
Omia videoita tulee jatkossa löytymään LinonXtreme -kanavalta, kunhan jotain materiaalia saa aikaiseksi.

Loppuun vielä palautus maanpinnalle ja muistutus että tästä on iha pirun paljon hommia jos meinaa saada jotain aikaiseksi, eikä kaljahommat todellakaan kuulu siihen plääniin. Kuva on tältä aamulta (13.2.2012) ja takana reeniä melkein 2½ kuukautta. Vaikka kuvan perusteella luulisi että en oo vielä alottanukkaan. :( Harmi kun ei tullut otettua kuvia silloin kun touhun aloitin, niin olisi paremmin voinut nähdä mahdollisen kehityksen. Mutta pistetään kuukauden-parin päästä vertailukuvia ensimmäisiin 23.1. otettuihin kuviin. Josko niistä jotain edistystä johonkin suuntaan näkyisi. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Illalla raaka rinta/selkä-reeni!! \,,/

tiistai 7. helmikuuta 2012

Kiipeilyviikonloppu

Tuli käytyä viettämässä viikonloppu oulussa. Perjantaina käytiin Elezin kanssa ostamassa varusteet Shelbystä ja tämän jälkeen käytiin kiipeilemässä reilu pari tuntia. Huomaa kyllä ettei sormissa ole vielä paljon voimaa ja muutaman kiipeämisen jälkeen joutuu pitämään taukoa. Hauskinta toki oli että eniten lihaksista kipeytyi vasen takareisi! :D


Varusteiksi tarttui perussetti Edelridin ja Petzlin kamppeita, jolla pääsee aloittelemaan yläköysikiipeilyä. Kengiksi valikoitui Edelridin Reptilet, valjaiksi Edelridin Korbenit, varmistuslaitteeksi Petzl Reverso4, sekä pari Edelridin ruuvisulkurengasta.

Varusteet pääsivätkin heti testiin kun lähdettiin kello kuudeksi puokkarin nuokkarille kiipeämään. Porukkaa oli aika paljon, mutta hyvin sinne mukaan mahtui. Varusteet tuntuivat oikein hyviltä, mitä nyt valjaiden reisilenkit olisivat saaneet olla hieman paksummat, niin eivät olisi niin kovasti painaneet laskeutuessa ja varmistaessa. Noh, eiköhän tuohon tottune.

Muuten viikonloppu menikin sitten ei-urheilullisissa merkeissä.
Maanantaina selvittelin hieman suomussalmen kiipeilymahdollisuuksia ja vaikuttaa että siellähän olisi oikeinkin hyvät mahdollisuudet. Perjantain seinävuorolle pääsisi hyvin mukaan. Kesällä sitte sonnikalliot kutsuvat. Nyt vain kovasti reeniä seinällä, että keväällä voi lähteä valloittamaan kallioita!

perjantai 3. helmikuuta 2012

Tämän talven treeneistä

Katsotaanpas hieman ajassa taaksepäin, mitä tänä talvena on tullut treenailujen osalta tehtyä:

Lähdin kaverin houkuttelemana punttisalille marraskuun puolenvälin tienoilla monen kuukauden tauon jälkeen. Tämä antoi kovan alkusysäyksen liikunnan ja "uuden paremman elämän" aloittamiselle. Marraskuun viimeisen viikon jälkeen onkin tullut käytyä salilla säännölisen kolme kertaa viikossa (poislukien yksi kahden kerran viikko). Treenikaveri ja punttisali tosin vaihtui ensimmäisten treenikertojen jälkeen. Nykyisin kuljen Kuntokeskus Balancella, joka on oikein mukava sali keskellä kajaania, mutta välillä hieman ruuhkainen...

Punttireenini on tarkoitus olla lihasmassaa kehittävä, eli kehoilutyylinen. Tiedä sitten miten hyvin se asiansa ajaa... Tämmöiselle pakkasen raiskaamalle pulkannarulle tosin pelkkä salilla hengailemassa käyminen lisää jo massaa, joten eiköhän tämäkin ajane asiansa. :P Palautumisajoista pitäisi tosin lueskella hieman... 3-jakoinen ohjelma jota olen käyttänyt tammikuun toiselta viikolta alkaen näyttää tältä. Treeni tämän ohjelman mukaan tuntuu kyllä todella hyvältä ja etenkin tämän viikon treenien jälkeen on ollut ihan mahtava fiilis paikkojen ollessa pumpissa ja parina seuraavana päivänä kipeänä! :) Tulokseni kirjaan omaan Punttis 2006 -webbipalveluuni. Punttiksesta on työn alla 2012 versio, jossa on myös mahdollista tehdä tuloksista julkisia. Kunhan olen saanut projektin valmiiksi, tulen linkittelemään treenisuorituksia tänne.
Progresskuvia itsestäni aloin ottamaan viime viikon maanantaista lähtien. Tarkoitus olisi kuvata joka maanantai heräämisen ja vessassa käynnin jälkeen samat kuvat, joten muutaman kuukauden päästä olisi materiaalia mistä seurailla (toivottavasti) saatua kehitystä. Aamupainon mittaan joka aamu kun kämpilläni olen. Painot löytyvät Google Docsista

Punttisalin lisäksi aloin joulukuun alusta reenailemaan myös aerobisella alueella. Opiskeluihin meni niin vähän aikaa, että päivisin oli aikaa käydä pidemmilläkin kävelylenkeillä. Joulukuun aikana tulikin käveltyä 201km. Pisin yksittäinen lenkki oli 22.5km. Vuoden vaihduttua vaihdoin kävelyn juoksuun, mutta tammikuun puolessa välissä alkanut pakkasjakso lopetti sen ainakin väliaikaisesti parin viikon jälkeen. Näiden lisäksi aloin taas monen vuoden tauon jälkeen laskea lumilaudalla, tosin tätä kirjoittaessa olen pääsyt vasta kerran rinteeseen. Toivotaan että kelit lauhtuvat ja aurinko paistaa, jotta pääsee rinteeseen rymyämään! Videokuvaa rinteestä on luvassa, kunhan säät sallivat harrastamisen... ;) Aerobisten treenieni statistiikat löytyvät Sports-Trackerista.
Ulkoliikunnan lisäksi aloitin 29.1. jo aiemmin mainitun kiipeilyn seinäkiipeilykurssilla. Tarkoitus olisi päästä harrastamaan tätä touhua mahdollisimman pian ja mahdollisimman monipuolisesti. Tämän vuoksi suuntaankin taas huomenissa kohti oulua ja Oulun kiipeilyseura 91:n kiipelyvuoroa.

Lenkkeilyn myötä minulle on myös herännyt uusi kiinnostuksen kohde ja tavoite kesälle 2012. Maratonin juokseminen! Aikatavoitetta en itselleni laita. Kunhan vaan haluan todistaa itselleni että kykenen juoksemaan sen 42 ja risat. Tähän tavoitteeseen pitäisi alkaa reenailla, joten senkin vuoksi nämä pakkaset saisivat alkaa hellittää! Tähän saakka pisin juoksulenkkini on puolimaratoni noin 21km joskus monta vuotta sitten.

torstai 2. helmikuuta 2012

Blogi avattu

Noin, nyt on blogi luotu! Jo jonkin aikaa mielessä pyörinyt ajatus blogin kirjoittelusta toteutui sitten tänään kun päätin lopultakin luoda blogin. Nimen keksiminen oli taas yllättävän vaikeaa, mutta lopulta ulostautui kuitenkin sellainen lyhyt nimi, joka kuvaa sekä tekemistä, että tekemisen tavoitetta yksinkertaisesti, mutta samalla myöskin riittävän epämääräisesti ja salaperäisesti. Eli tavoitteni (huipulle) pysyy vielä toistaiseksi salaperäisyyden verhon takana. Sanan "Harjoitellen" merkityksen nyt yleisesti ottaen arvaa, eli treenaamisesta kyse, mutta minkälaisesta ja kohti mitä huippua, selviää myöhemmin...

Hieman itsestäni ja taustoista tämän blogin syntyyn: Olen pian 27 vuotta täyttävä nuori mies, joka vaikuttaa tällä hetkellä Kainuun sydämessä Kajaanissa ja opiskelee AMK:ssa Datacenter asiantuntijaksi. Eräs kaverini kertoili vuoden vaihteessa aikovansa tehdä vuonna 2012 sellaisia asioita mistä on haaveillut, mutta mitä ei ole kuitenkaan saanut koskaan tehtyä. Samaan aikaan toinen kaverini on blogannut ja facebookannut omasta projektistaan nousta bodyfitness lavalle keväällä ja treeni, sekä dietti sitä tavoitetta kohti on kova. Näiden innostavien tarinoiden, sekä erään sattumalta Prisman alekorista löytämäni kirjan innoittamana keksin mitä minä haluan tehdä! Tehdä jotain hienoa, jotain mitä taatusti jokainen ihminen ei kuvittele tai pysty tekemään. Tämä tavoite ei ole tämän vuoden aikana toteutettava, se vaatii sekä fyysistä, henkistä, että taloudellista valmentautumista. Mutta valmistautuminen tätä varten on aloitettava nyt, kun vielä on nuori ja terve!

Tällä hetkellä treenailen tuota tulevaisuuden haavetta varten, sekä muuten saavuttaakseni paremman fyysisen ja henkisen olotilan. Myönnän, olen myöskin pinnallinen ja yritän saada punttisalin ja juoksun avulla muokattua vartaloni lihaksikkaammaksi ja vähärasvaisemmaksi, näyttääkseni paremmalta. Naamalle ei ilman plastiikkakirurgiaa voi mitään tehdä, mutta jospa edes vartalon saisi sellaiseksi, että ilkiää näyttäytyä julkisilla uimarannoilla. Lisäksi treeniini kuuluu kiipeily, jonka aloitin liittymällä Oulun kiipeilyseura 91:een ja käymällä heidän järjestämänsä seinäkiipeilyn alkeiskurssin 29.1.2012. Tarkoitus olisi kiipeillä seiniä nyt mahdollisimman paljon ja osallistua ensimmäiselle mahdolliselle liidauskurssille, jotta pääsisi kokeilemaan sitä "oikeaa kiipeilymuotoakin". Kevään myötä toivonmukaan pääsisi myös jääkiipeilyn alkeiskurssille. Kesällä luonnollisesti sitten kallioille.

Mutta tässäpä hieman taustoja minusta ja blogin aiheesta. Tulen kirjoittelemaan säännöllisen epäsäännöllisesti treeneistäni, tuntemuksista ja ajatuksista mitä ne herättävät, sekä haaveiluistani tulevaisuuden varalle. Nyt aluksi blogi on privaatti, mutta on muuttunut julkiseksi siihen mennessä kun tätä luet. :)

-Linon 1.2.2012