tiistai 21. toukokuuta 2013

Expedition Norway - Varustelua ja ruokahuoltoa


Varusteiden suhteen olen joutunut kyselemään paljon apuja kokeneemmilta, mutta kamalista alkaa näyttää nyt aika hyvältä. Ja nuo romut saa juuri ja juuri mahtumaan uuteen reppuuni. Mikäli olisin tiennyt talvella makuupussia hankkiessa, että pääsen vuorille näinkin pian, olisin hankkinut ehdottomasti pienempään tilaan pakkautuvan untuvapussin. Nykyinen kuitupussini vie yli puolet repun tilavuudesta.

Varusteiden pakkailu normi vaellus- ja kiipeilyreissuille on tullut minulle viimeisen vuoden aikana hyvin tutuksi, eikä siinä ole juuri arpomisen aihetta. Minulla on tosin aina kulkenut mukana hieman turhaakin kampetta, lähinnä ylimääräisiä vaatteita. Nyt kun lähdetään pienen kiipeilyrepun kanssa yönylireissuille ja jokainen ylimääräinen gramma tarkoittaa ylimääräistä kantamista muutenkin erittäin raskaille (minun mittapuulla ainakin) reiteille, joutuu kamoja miettimään hieman tarkemmin. Rajoitteena on myöskin repun koko, sillä 35l reppu ei tosiaankaan ole kovin iso. Vuorilla mukana kulkevat kamat on alla listattu sen mukaan ovatko ne vaatteina päällä ja taskuissa, valjaissa, vai repussa. Lisätietoa kamoista löytyy virallisesta kamahomostelupostauksestani.

Päällä & taskuissa:
Rab Latok Alpine -kuoritakki
Rab Latok Salopettes -kuorihousut
Rab Latok -hanskat
Taskussa ohuemmat hanskat
Shelby Merino (190g/m2) bokserit
Shelby Merino (190g/m2) pitkät alushousut ja aluspaita
Woolpower 200 Merino  (200g/m2) linersukat
Merino ja Villaseos päällisukat. (Lähden ensimmäiselle retkelle noilla paksummilla villaseossukilla ja katson onko ne liian lämpimät, vai sopivat.)
Salewa Raven Combi GTX -alppikengät
Säärystimet
Polar Buff
Shelby Ropi -pipo
Aurinkolasit
Taskussa nopeaa purtavaa
Canon IXUS 65 -kamera

Kiipeilykamat päällä:
Petzl Elios 2 -kypärä + GoPro HD Hero2
Edelrid Korben -valjaat
Petzl Lynx -jääraudat
Alppijatkoja 11
Jääruuvi
HMS-sulkurenkaita 6
Petzl Reverso 4 ATC + Black Diamond Gridlock sulkurengas
Prusik-naruja 3
120cm slingejä 3
60cm slingejä 2
Petzl Spatha -köysiveitsi
Petzl Tibloc
Trädikamat (katsotaan lähtiessä mitä kamoja Juhon kanssa otamme köysistöllemme)
Petzl Snowalker -alppihakku
Vaellussauvat

Reppu:
Haglöfs Roc Ice 35 -vuorikiipeilyreppu
Mammut Ajungilak Kompakt 3-season -kuitumakuupussi
Exped Downmat 9 LW -makuualusta
Rab Neutrino Endurance -untuvatakki
MSR Reactor keitin kaasuineen
Deuter Streamer 2.0 -juomapussi
Nalgene 1L -juomapullo
Eväät + lusikka + kokoontaitettava muki
EA-pakkaus pieni
Varustenarua
Otsalamppu
Kompassi
Kännykkä
Tulitikut
Nessupaketti + savetteja
Merino (200g/m2) linersukat varalla
Aurinkovoide
Repun sadesuoja

Kuten huomaatte vaihtovaatteina on ainoastaan kuivat liner-sukat. Eli jos kuorikerros pettää, niin sitten ollaan märkänä! Mutta aiempien kokemusten perusteella tiedän, että kuori pitää! Hiki nyt tulee varmasti, mutta eiköhän se siinä kuiva. Merino kamat kuivaa kuitenkin tosi nopsaan ja Saariselän reissulla huomasi, että vaikka merino oli märkää, niin ei tarvinu kauaa istuskella kun se oli jo kuivanut. Rabin eVent kalvo hengittää sen verta hyvin ettei kosteus jää kauaksi aikaa muhimaan. Sukkien hikoaminen on sitten eri asia ja silläpä nuo vara linerit. Päällisukka saa olla kostea, kuhan ihoa vasten saa hetkeksi kuivan.

Haglöfs lupaa repun olevan sateenkestävä, mutta koska repussa on makuupussi, sekä alusta (jonka sisässä untuvaa), niin pelaan varmanpäälle ja otan mukaan myös sadesuojan repulle. Nukkuminen märässä makuupussissa ei kuulosta houkuttelevalta, puhumattakaan painosta läpimärkänä.

Näiden vuorella kulkevien kamojen lisäksi autolla odottaa lisää kaasua, lisää ruokaa, muutama pala vaihtovaatetta yms. Siirtyessämme Galdhopiggeniltä Hurrunganeen voimme siis päivittää kiipeilyreppujen sisällön.

Sananen ruokahuollosta

Syömme kiipeilypäivinä kaksi lämmintä ruokaa. Lounaaksi napostelemme taukojen aikana pientä, mutta energiapitoista purtavaa, emmekä ala tuhraamaan keittimen kanssa.

Aamiaiseksi syön Expedition Foodsin pussiruoan ( 800 kcal / pussi)
Lounaaksi 2x BulletMeal (500 kcal / patukka), suklaata (~1100 kcal/levy), pähkinäsekoitusta (~1400 kcal / pussi) + energiageeli.
Päivälliseksi Expedition Foods ( 800 kcal / pussi) tai BlåBand Expedition ( 600 kcal / pussi) + suklaat ja pähkinät mitä jäi yli. Lisäksi päivän ajalle on kaksi olutmakkaraa (ei kuitenkaan olutta), jota voi napostella herkuttelumielessä. Eli päivän energiamääräksi tulee noin 5100 kcal. Eiköhän tuolla polkene ylös vuoren kuvetta, mikäli kaiken jaksaa ahtaa sisäänsä päivän aikana.

Kohteiden välisen siirtymisen aikaana saatamme keretä syödä jopa lämpimän lounaan. Silloin appeena edellä mainittuja pusseja.
Kyseisen kaltaiset "lisää vain vesi" -pussiruoat on tosi käteviä, sillä ei tarvitse alkaa tuhraamaan ruoanlaiton kanssa, eikä kuljetella ja pestä lautasia. Sen kun vain kiehauttaa veden, kaataa sen pussiin, lisää suolaa+pippuria, odottaa hetken ja lotasee murkinat tuulensuojaan. Helppoa ja nopeaa!

Tällä hetkellä kamat on pakattu, matkaliput on varattu ja nyt odotellaan vaan torstaita kun juna lähtee kohti ensimmäistä etappia, Helsinkiä, jonne majoitun serkun luokse odottelemaan Turkuun ja laivalle siirtymistä.

- Linon

lauantai 18. toukokuuta 2013

Expedition Norway - Reittisuunnitelmia

Ollessani ainut ensikertalainen reissulla, jätän reittisuunnitelmat ja aikataulutuksen suosiolla kokeneempien hoidettavaksi. Koitan keskittyä vaan opettelemaan muiden suunnittelemia reittejä, sekä tarvittavia uusia juttuja. Ja tietysti arpomaan mitä kamaa reissulle lähtee. Varusteista kirjoittelen toisen blogipostauksen myöhemmin. Tässä kuvausta reiteistämme:

Ensimmäinen kohde:

Ensimmäisenä kohteenamme on Ymmelstinden-Storjuvtinden-Galdhøpiggen harjannereitti. Jätettyämme automme Spiterstulenin parkkipaikalle, reippailemme polkua etelän kautta länteen kohti Svellnosbreanin jäätikköä. Pistämme leirin pystyyn lähelle jäätikön alkua, tai jäätikölle minne asti jaksamme kulkea. Lepäilemme illan,  menemme hyvissä ajoin nukkumaan ja valmistaudumme aikaiseen lähtöön.

Aikaisin sunnuntaiaamuna puramme leirin ja lähdemme vaeltamaan jäätikön halki kohti Ymmelstindenin (2304m) huippua. Huipulle kiivettyämme, käännymme koilliseen kohti Storjuvtindenille (2344m) johtavaa harjannetta. Matkaa tällä harjanteella tulee vajaa puoli kilometria. Storjuvtindeniltä jatkamme kohti Skandinavian korkeinta vuorta; Galdhøpiggeniä (2469m) idän kautta pohjoiseen kaartuvaa harjannetta pitkin. Matkaa tälle siirtymälle kertyy reilu puolitoista kilometria. Galdhøpiggenin huipulta laskeudumme perusreitin polkua Keilhaus toppin (2355m) ja Svellnosen (2272m) kautta alas kohti Spiterstulenia. Yövymme vähintään kilometrin päässä Spiterstulenista, sillä paikallisten sääntöjen mukaan telttailu alle kilometrin päässä Spiterstulenin leirialueelta on kiellettyä, ellei maksa leirintäaluemaksua.

Toinen kohde:

Seuraavana päivänä hyppäämme hyrysyssyyn ja kurvailemme Turtagrøn hotellin parkkipaikalle, josta lähdemme tepastelemaan seuraavan kohteemme starttipaikoille. Kohteena on haastavampi Styggedals-Skagastøltind harjannereitti. Tämä reitti kulkee yhteensä seitsemen yli 2000 metrisen huipun kautta pitäen sisällään sekä jäätikköä, kalliokiipeilyä, että harjannetaiteilua. Tämä harjannereitti on Norjan mittapuulla aika haastava ja onhan reitin keskushuippu, Sentraltinden, Norjan vaativimmaksi haukuttu +2km huippu, nimenomaan pitkän ja vaativan lähestymisen vuoksi..

Styggedals-Skagarstøltind harjannereitti. Kuvattu Galdhøpiggenilta päin. Kuljemme harjanteen vasemmalta oikealle. Lähde: http://bbakken.smugmug.com/


Majoituskuviomme tällä reitillä on hieman auki. Koko reitti olisi kuljettavissa yhden vuorokauden aikana, mutta kiipeilypäivälle tulisi pituutta noin 16-24 tuntia. Kokeneella kiipeäjällä, jota minä en tosiaankaan ole ja kesällä, joka tuolla vuoristossa ei vielä tosiaankaan ole. Me otamme mukaan yöpymisen, tai parikin. Yksi vaihtoehto on yöpyä reitin keskimmäisen huipun, Sentraltindenin huipulla, mutta tämä voi olla hieman turhan hooceeta, varsinkin mikäli yön aikana sää huononee radikaalisti. Silloin retki voi kääntyä eeppiseksi seikkailuksi. Helpompi, mutta pidemmän kiipeilypäivän tuova ratkaisu on pistää leiri pystyyn Jervvastindin juurelle Jervvassbreen-jäätikölle. Tästä pääsisimme tykittelemään aikaisella alppilähdöllä kohti seitsemän huipun reittiä.

Reittimme lähtee Turtagrøsta itään ja lopulta etelään kohti Jervvassbreenin jäätikköä. Nousemme jäätikköä myöten kohti Jervvasstindeniä ( 2351m ) , majoittuen mahdollisesti ennen huipulle nousua. Jervvasstindeniltä laskeudumme Jervvasstindenin satulaan, mikä voi olla vähän jännä paikka, jyrkällä jää/lumi rinteellä. Satulasta nousemme Styggedalstindenin itähuipulle ( 2387m ), josta tepastelemme harjannetta länsihuipulle ( 2383m ). Tälläkin harjanteella on vaativampia kohtia, joita mahdollisesti reilukin lumimäärä voi hankaloittaa entisestään. Länsihuipulta Sentraltindenin ( 2348m ) huipulle oleva itä-länsi suuntainen harjanne onkin vähän jyrkempi ja terävämpi ja mikäli lunta on paljon, voi harjanne olla aika jännittävä paikka. Sentraltindenille kiivetessä joudumme kiipeämään jo ihan kalliokiipeilytyyliinkin ja vastassa on varmaankin reitin vaikein kalliokiipeilyosuus. Sentraltindeniltä jatkamme edelleen länteen kohti Skagastøltindanen eteläisintä huippua, Vetle Skagastølstindeniä ( 2340m ). Tämän jälkeen laskeudumme pienen köysipätkän, Halls Hammerin, joka toiseen suuntaan kulkiessa olisikin hieman haastavampi pala. Matka jatkuu harjannetta myöten luoteeseen kohti keskimmäistä, eli Midtre Skagastølstindeniä ( 2284m ), jonka jälkeen tuleekin hurja kohta: V-skardet, joka on jyrkkä notko harjanteessa, jossa joudumme tekemään kahden köydenpituuden laskeutumisen ja sen jälkeen helpohkon kalliokiipeilypätkän ylös notkosta. Tämän jälkeen olemmekin pian pohjoisimmalla huipulla, Nordre Skagastølstindenillä ( 2168m ). Tältä huipulta matka onkin enää helppoa laskeutumista kivikkoista rinnettä myöten ja tepastelua kohti autoa. Tilanteen mukaan yövymme jossakin tällä välillä, tai lähdemme suoraan ajelemaan. Minä kyllä veikkaan että olen ainakin itse niin puhki tässä vaiheessa, että yöpyminen olis aika kova sana. Mutta antaa noiden kokeneempien päättää mitä tehdään. ;)

Tämä suunnitelma voi toki muuttua rajustikkin, sillä vuorikiipeily on erittäin säästä riippuvaa touhua. Mikäli sää vuorilla on huono, ei sinne ole asiaa. Silläpä seurailemme ahkerasti säätutkia ja toivomme hyvää säätä! Vaihtoehtoisina aktiviteetteja varten mukana on myös perus kalliokiipeilykamat, sekä jalkapallo.
Juttua säästä Laurin blogissa.

Juttua varusteista tulossa pikapuoliin...

-Linon

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Expedition Norway - Vuorikiipeilyä Jotunheimenissä - taustaa

Vuoret ja vuorikiipeily ovat kiehtoneet minua kovasti siitä saakka, kun ostin Prisman alelaarista extemporeostoksena Carina Räihän Huipulta huipulle -kirjan. Kirja kertoo Carinan rohkeasta päätöksestä jättää uransa pankkimaailmassa, kiivetä Mount Everestille ja alkaa ammattimaiseksi vuorikiipeilijäksi. Tämän kirjan lukemisen ja kiipeilyharrastuksen aloittamisen myötä aloin minäkin haikailla vuorille. Olen katsellut usein kaupallisten matkanjärjestäjien nettisivuilta retkiä eri vuorikiipeilykohteisiin, mutta sellaisten reissujen hintojen ollessa tuhansissa euroissa, ovat ne olleet toki vain utopistisia haaveita. Olen kuitenkin jaksanut toivoa vielä joskus pääseväni seikkailemaan korkeammallekkin, kuin suomen 10+ metrisille kallioille.

Maisemaa Jotunheimenin kansallispuistoon Galdhøpiggenin huipulta. Kuva summitpost.org


Ollessani talvella Korouomassa jääkiipeilyretkellä, sattui Piippukotaan kanssani peräti kolme aiempaa vuorikiipeilykokemusta omaavaa miestä. Juho, Lauri ja Olli olivat kiipeilleet monilla eri vuorilla, joten tarinoita riitti. Kuuntelin innoissani poikain tarinointia ja tulevien reissujen suunnitelmia. Jospa minäkin vielä joskus pääsisin...

Jonkin aikaa kyseisen reissun jälkeen koinkin iloisen yllätyksen, kun Juho otti yhteyttä ja kysyi kiinnostaisiko minua lähteä edellämainitun kolmikon mukaan avaamaan alppikiipeilykautta toukokuun lopulla Norjan Jotunheimeniin. Ai että kiinnostaisiko? No tottakai!

Haglöfs Roc Ice -reppu ja Salewa Raven Combi GTX -kengät
Reissuun lähdössä mietitytti toki sellainen pieni seikka kuin, yllätys yllätys, kustannukset. Ilokseni selvisi, ettei reissu olisikaan loppujen lopuksi hirvittävän kallis. Vain ruoat, junamatkat opiskelijahintaan, halvat laivaliput, sekä polttoainekulut etelä-Ruotsin ja Norjan läpi jaettuna neljälle. Toki muitakin kuluja tulee matkan varrella, muttei mitään mahdottomia. Myös varustepuoli oli jo yllättävän hyvällä mallilla, sillä olinhan hankkinut talven mittaan jääkiipeilyn vuoksi varsin pätevät talviretkeilykamat. (Kamahomostelupostaus) Jotakin piti toki vielä ostaa, kuten alppikengät ja kiipeilyreppu, sekä muutamia tarvikkeita lainata. Vuoristo-olot kestävä teltta ja kevyt keitin löytyivät köysistölleni Juholta.


Tällä hetkellä varusteet reissua varten ovat kasassa, köysiveistä lukuunottamatta, kenkiä ja reppua olen koeajanut ja hyviksi havainnut. Muut kamathan ovat erinomaisuutensa jo todistaneet aiemmilla seikkailuilla. Olen tutustunut reitteihin, opetellut tunnistamaan kohdevuoria ja niiden lähivuoria kuvista, jotta pysyisin varmasti kartalla. Lisäksi olen opiskellut vuorilla ja jäätiköllä tarvittavia taitoja. Tiedostan olevani ensikertalainen ja kokematon, mutta onneksi muut seurueessa ovat kokeneita ja voivat opastaa, sekä neuvoa matkan varrella.

Kokemattomuuden myötä auki jää kysymyksiä: kestääkö kuntoni pitkiä ja raskaita päiviä, riittääkö rohkeuteni tuulisilla ja jyrkillä harjanteilla, sillä enhän ole koskaan ollut edes etäisesti noin jylhissä ja korkeissa paikoissa. Ja osaanko toimia oikein kaikissa eteen tulevissa tilanteissa.

Styggedalstindenin huippu Sentraltindeniltä katsottuna. Reittimme kulkee tuota harjannetta myöten. Kuva summitpost.org
Näihin kysymyksiin vastaan reissun jälkeen, mikäli Norjan säät mahdollistavat reittien kiipeämisen. On mahtavan hienoa päästä toteuttamaan haaveitaan ja ottamaan selvää onko minusta vuorikiipeilijäksi! :)

Tietoa reiteistä ja varusteista tulee seuraavassa postauksessa.

-Linon

maanantai 6. toukokuuta 2013

Järkeä vai ei?

Järkeä vai ei?

Viikonlopun kiipeilyretki sai miettimään onko tässä touhussa mitään järkeä. Kun asuu Kajaanissa ja haluaisi kiivetä progresshakuisesti sporttia, niin matkaa mestoille tulee aina ihan järjettömästi. Nytkin viikonloppureissulla tuli kilometreja 1400. Ensin matkustimme perjantaina Jyväskylään Pataman kalliolle, jossa kerkesimme kiivetä yhden vitosen reitin (Puuha Pete) ennen nukkumaanmenoa. Lauantaina heräilimme vesisateeseen ja lähdimme käymään katsomassa Halsvuorta. Halsvuorella kiipesimme kallion ainoan vitosen sporttilinjan (Green Planet), joka oli släbiä ja mielestäni ihan hirveä. En todellakaan halua enkä uskalla liidata sitä ennen kuin löydän jostakin taas liidirohkeuteni! Halsvuorella olisi paljon mielenkiintoisia linjoja joita olisi mukava alkaa yrkkäilemään, mutta tuskimpa tuonne pääsee käymään kovinkaan usein. Onhan se sen verta kaukana Kajaanista. Iltapäivällä lähdimme takaisin Patamalle ja lounaan jälkeen siirryimme kiipeilypuuhiin. Parin vitosen reitin (The Thing 5 ja Pelle Hermanni 5+) jälkeen mietin mitä tehdä, alkaakko yrkkäillä viimeksi epäonnistunutta Mustaa kyytä (6a), vai jotakin muuta. Fiilis ei ollut kovinkaan hyvä, eikä itsevarma, joten päätin jättää liidit ja hinkata kiveä yläköyden turvin. Kiipesin pari 6a+:aa yläköydellä, joista toista (Barbara 6a+) en taida uskaltaa koskaan liidata, vaikka se yläköydellä menikin puhtaasti ekalla yrityksellä. Toisen reitin (Barbie 6a+) kruksi ei mennyt viimeksi liidaten, mutta nyt yläköydellä löysin oikean sekvenssin ja ehkä tuon uskaltaisi seuraavalla reissulla liidata. Jos siis tälle kesää tulee vielä käytyä tuolla asti...

Sääennusteiden luvatessa sunnuntaille sateita, käänsimme nokan kohti pohjoista ja ajelimme yötä vasten Ouluun. Sunnuntaiaamuna suuntasimme Ruotsiin. Oloni oli aika huono, eikä suoraan sanottuna jaksanut enää oikein kiinnostaa. Mutta ajattelin tutun kallion piristävän mieltä. Perille Kalixin Falkbergetille päästyämme, huomasimme mukavampien helpomman pään reittien olevan märkiä ja muiden kutosten olevan niin kansoitettuja ruotsalaisten kiipeilijöiden toimesta, että kiivettyämme lämppärivitosen, lähdimme pois. Pojat olisivat halunneet kiivetä yhtä 6a+:aa (Insomnia), mutta minulla oli niin tympeä ja epävarma olo etten halunnut lähteä liidaamaan heille yläköyttä...

Ajelimme reilu 100km Luppiobergetille, missä tarkoitus oli kopasta paria köysireittiä. Paikalla oli myös muuta Oulun porukkaa boulderoimassa, joten ajatuksena oli kokeilla ehkä myös boulderia. Olo senkun huononi, ja märän sammaleen ja paikoitellen puolisääreen yltävän lumen läpi kahlattuamme köysireiteille, jotka olivat märkiä, alkoi minua suorastaan vituttamaan. Kiersimme koko vaaran ympäri lumessa ja kivillä liukastellen ja lopulta löysimme boulderiporukan. Siinä vaiheessa minua ei kiinnostanut enää yhtään koko touhu ja halusin vaan kotiin. Olo oli tosi huono ja väsynyt. Pojat veti pari yrkkää Kaskelotin hienoilla linjoilla, jonka jälkeen suuntasimme Haaparantaan hampurilaisille.

Tämä reissu pisti tosiaankin miettimään koko harrastuksen mielekkyyttä. Minä kun haluaisin nimenomaan päästä treenaamaan vaikeita reittejä ja kehittymään kiipeilijänä, mutta kun kaikki paikat ovat joko pirun kaukana, tai niihin ei saa houkuteltua seuraa, niin touhu menee aina tosi hankalaksi. Tämän lisäksi vielä ainainen säiden vahtaaminen ja toivominen, että jostain päin suomea tai ruotsia löytyisi sateeton kallio koko viikonlopuksi, alkaa toistuvien peruttujen reissujen tuottamien pettymysten myötä olla aika tympiää. Jos kallioille voisi lähteä päiväretkelle, tai jopa käymään töiden/koulun jälkeen, niin tämähän ei olisi ongelma. Mutta säiden mahdollistaessa päiväretken, ei 300-400km matka suuntaansa ei ole oikein mielekäs. Tänään torstaina olisi ollut poikkeuksellinen mahdollisuus lähteä kiipeämään Puolangan Auhtovaarassa, kun kerrankin olisi ollut kiipeilykaveri sinne, mutta yön aikana saderintama eteni semmoista vauhtia, että torstaista tulikin sadepäivä...

Joku voisi sanoa, että lopeta itkeminen, tai lopeta kiipeily. Noh, ehkäpä lopetan tämän itkemisen tähän postaukseen ja jatkan kiipeilyä, kunhan pidän pienen tauon noilta reissuilta. Onneksi sentään eilen illalla kerkesi käydä kiipeämässä pari tuntia Suomussalmen Sonnikalliolla. Yläköysittelyä tosin vain, sillä talvi näyttää tosiaan vieneen kokonaan minun liidirohkeuteni. :(

Mutta edelleenkin kysymys jää vaille vastausta, onko tässä järkeä vai ei?

-Linon