Jääkauden avaus Korouomassa

Oulun Kiipeilyseura 91 järjesti tänäkin vuonna perinteisen itsenäisyyspäiväretken Suomen jääkiipeilymekkaan, Posion Korouomaan. Tätä reissua olin odottanut jo pitkään ja jääkauden avaukseksi suunnitellun Stora Sjöfalletin reissun peruuntuessa osaltani, tulikin tästä reissusta minun tämän talven jääkauden avaus.

Viime kesän myötä olivat myös minun talvikiipeilyretkimahdollisuudet parantuneet, sillä viime talvena Korolla tutustumani OKS:n jääkiipeilykonkari Tuomas oli muuttanut Kajaaniin. Kesän kiipeilytouhujen lisäksi nyt minulla oli matkaseuraa Korolle! Vieläpä autollista sellaista, joten jääkiipeilyreissumahdollisuudet tuntuivat helpottuneen kerralla reilusti!

5.12 torstaipäivänä olin pakkaillut kamani jo moneen kertaan ja Tuomaksen tullessa klo 17 maissa olin jo into piukeana odottamassa! Jääkauden avaus! Tätä odon odotettu jo vajaa vuosi! Kävimme täydentämässä kaupassa eväitä ja lähdimme köröttelemään kohti Posiota. Tämän kertainen majoitus oli viime talvena tutuksi tulleesta Piippukodasta poiketen aivan Posion kylän kupeesa oleva Purjesaaren varaustupa. Iso sähköllinen, saunallinen ja matkapuhelinverkon kuuluvuusalueella oleva majoitus mahdollisti aivan uudenlaisia toimia pitkille illoille, kuten kunnon ruoan kokkaamisen, saunomisen, puhelimen ja internetin käytön! Katsoimmepa yhtenä iltana telkkariakin!

Savuttuamme parkkipaikalle ja käveltyämme jäätä myöten saarelle, liityimme muun aikaisemmin tulleen porukan seuraan. Tupa oli aika täynnä 13 hengen majoittuessa, kuka sänkyyn, kuka lattialle petauspatjojen päälle. Ilta sujui tuttuun tyyliin tarinoita kuunnellessa, varusteita huoltaessa ja vertaillessa, sekä seuraavan päivän taistelusuunnitelmaa laatiessa. Minä päätin lähteä Tuomaksen ja Juhon mukaan Revontuliputoukselle. Putous oli itselleni uusi kiipeilykohde, mutta muistelin viime talvea ja eihän se silloin niin pahalta näyttänyt, vaikka aika tiukka kaudenavaus minulle olisikin.

Revontuliputous

Aamulla herätys puoli seiskalta, aamupalat naamaan ja ajelemaan pimeään. Suunnitelmana oli kiertää uoman eteläpuolen parkkiin josta kävelisimme suoraan Revontulen päälle. Tämän kaltainen lähestyminen poistaisi pohjoisparkin ison ylämäen, vaikka muuten matka osapuilleen yhtä pitkä olisikin.
Mutta homma ei mennyt ihan putkeen. Päästyämme lopulta uoman eteläpuolelle, huomasimme ettei metsäautotietä mitä pitkin reittimme olisi kulkenut, oltu aurattu. Eipä siis auttanut kuin kääntää nokka kohti pohjoisparkkia.

Perille päästyämme päivä oli jo valjennut, sillä tulihan meille ajomatkaa yhteensä vähän vajaa 100km. Polun alkupään putouksilla näkyi olevan jo jonkin verran sakkia, muttei vielä kovin paljoa. Itsenäisyyspäivän ajaksihan mestoille oli tulossa hurjasti porukkaa ympäri suomen. Tämä olikin yksi syy miksi päätimme mennä hieman kaukaisemmalle Revontuliputoukselle.
Putoukselle ei mennyt vielä polkua, joten kahlasimme hangessa loppumatkan. Ja näyttihän se putous hienolta! Paljon jyrkemmän ja pidemmän näköinen kuin mitä viime talvelta muistin! Alkoi jo hirvittää mitä tästä tullenee. Juho lähti liidaamaan ja paukutti hyvää vauhtia ylös. Alunperin tarkoituksenani oli lähteä toisena kakkosena perään, mutta katseltuani putousta ja mietittyäni kuinka surkea kiipeilykuntoni onkaan yli puolen vuoden tauon jälkeen, päästin juuri paikalle tulleen Maijan tilalleni köyden päähän.

Näyttää jyrkemmältä kuin muistin. Jänskättää! - Kuva: Juho Risku

Katseltuani meidän ja yhden toisen seurueen vetoja putouksella oli sitten aika lähteä kokeilemaan kuinka äijän käy. Hakut käteen, untuvatakki pois ja ekun menoksi. Heti parin ensimmäisen metrin aikana kävi selväksi että eihä se tatsi ole minnekkään kadonnut! Ensimmäistä kertaa käytössä olevat hakkuni purivat hyvin ja suurimmaksi osaksi sain hakun hyvin märkään jäähän yhdellä lyönnillä. Ja kädet eivät palelleet ollenkaan, vaikka ravistelu jäikin vähän vähemmälle, kun painoin vaan tohkeissani menemään. Kyllä sitä näemmä osasi luottaa jalkoihi ihan yhtä hyvin kuin kevään viimeisillä kerroilla! Jee!

Tämän vedon jälkeen lähdimme hiipimään takaisin päin. Käyden matkalla rykäisemässä yhdet linjat Jaskalla. Ilta alkoi jo hämärtyä joten Jaskalla vetästiinkin vähän nopeampitempoiset nousut. Sielläkin vain kakkostelin tuntumaa saadakseni. Ylös Tuomaksen luo päästyäni täytyi todeta että "Perhana tämä on mukavaa hommaa!"

Hymyileviä miehiä Revontulen topissa

Ilta meni majalla saunoessa ja muutamia saunaolusia nautiskellessa. Mestarikokki-Juho väänsi kertaluokkaa tolkumman pizzan. Kolmen hengen ateriassa oli muunmuassa 1.8kg lihaa ja iha tolkusti juustoa ynnä muuta lisuketta! Voin sanoa että nälkä lähti ja jäi vielä tolkku siivu aamupalaksi. Väki väheni yhdellä autokunnalla, joten yöllä pääsin minäkin ihan sänkyyn nukkumaan. Ja ei muuten tarvinnut unta houkutella. Hieno päivä!

Lauantaina pakkanen oli kiristynyt ja noin -15 asteessa päätimme tehdä vähän erilaisen päivän. Lähdimme suunnistamaan alavirtaan, tarkoituksenamme käydä kiipeämässä Enkeliputous, sekä tutkia muita sen suunnan putouksia. Kaikkia kiinnosti kovasti nähdä uoman kovin putous, Sudenhammas/Sininen putous.
Huhu tiesi kertoa että joku porukka oli käynyt kiipeämässä Enkeliä jo tälle talvelle joten jonkinlainen polku pitäisi olla olemassa. Polku löytyikin ja tepastelimme reilun tunnin lähestymisen Enkelille. Putous oli ihan mukavan näköinen helppo WI3 ränni. Minulla oli suunnitelmissa rykäistä kauden ensimmäinen liidi, mutta jään ollessa kovaa ja lohkeilevaa, totesimme Veikan liidattua ja minun ja Tuomaksen kakkosteltua ylös, että lähdetään tutkimaan muita putouksia. Enkeliputous oli yllättävän pitkä ja Veikan päästyä ständille oli köyttä ulkona 55metriä. Lopun 15m oli tosin lumessa mönkimistä sopivalle ständipuulle.

Enkeliputous

Enkelin topissa

Enkelin jälkeen lähdimme tepastelemaan eteenpäin etsiskellen muita putouksia. Lopulta eteemme aukenikin hurjan näköinen Sudenhammas. Olihan se aika kovan näköinen, tosin vielä niin ohut, ettei liene kiipeilykunnossa ihan heti. Ehkä joskus tulevaisuudessa vanhempana, viisaampana ja vahvempana sitäkin putousta pääsee kokeilemaan, mutta ei ihan heti. Ihailtuamme putousta jonkin aikaa jatkoimme kohti seuraavaa Big Boy/Blue Boyta. Kyseinen putous löytyi, mutta oli tosiaankin pettymys. Pari lyhyttä jääpätkää ja välillä lumessa rämpimistä. Tuomas liidasi sen minun ja Veikan kakkostellessa. Tämän jälkeen päivä olikin jo niin pitkällä että lähdimme lompsimaan takaisin kohti autoa. Autolle päästyämme 1h 20min kävelyn jälkeen olikin jo pimeä ja aika lähteä huoltamaan majalle. Ilta meni saman kaavan mukaan kuin edellinenkin ja simahdin taas hyvissä ajoin tyytyväisenä mahan ollessa täynnä Juhon tekemää ruokaa.

Sudenhammas

Sudenhammas toisesta kuvakulmasta

Big boy / Blue boy ensimmäinen jäänökäre