Auringonpaistetta, kohtuuttoman paljon hymyilyä ja naurua, rikoskumppanit kettu & kuukkeli, järkyttävän raskas ahkio, Sokostin huiputus, leppoisat illat autiotuvissa, sairastuminen. - Saariselkä 2013.
Nousemassa Sokostille |
Siinä elämäni ensimmäinen hiihtovaellus muutamin sanoin kuvattuna. Kokemus oli erittäin positiivinen ja hieno, säät olivat aivan mahtavat ja maisemat hienot. Arjen huolet unohtuivat viikoksi ja sain nauttia olosta ilman turhia huolia. Tästä syystä minut yllätettiin naureskelemasta ja hymyilemästä kohtuuttoman paljon normaaliin nähden. :|
Reissua varjosti vain viimeisen yön sairastuminen, jonka vuoksi viimeisen päivän hiihto-osuus oli kohtalaisen rankka. Mutta sen enempi pohjustamatta, tässä päiväkirjaa, kuvia ja (myöhemmin tuleva) video reissulta, olkaatten hyvät! Enemmän kuvia löytyy Google+:sta.
Päivä 0. Valmistelua ja siirtymistä
Varusteiden tarkastelua ja pakkailua |
Päivä 1. Kiilopää - Suomunruoktu
Lähdössä taipaleelle Kiilopäältä |
Säät suosivat suksijaa |
Suomunruoktun tuvalla |
Päivä 2. Suomunruoktu - Tuiskukuru
Toinen päivä alkoi hieman pilvisemmin |
Lounastauolla pizzaa ja teetä |
Päivä 3. Tuiskukuru - Luirojärvi
Kevyttä suksimista auringonpaisteessa |
Kiipeämässä Sokostille |
Sokostin huipulla! |
Laskettelua alas Sokostilta |
Tuvalle päästyämme alkoi sinne saapua muitakin. Sokosti ja Luiron sauna houkuttelee tälle tupakeskittymälle yleensä paljon porukkaa, mutta onkin siellä yhteensä 44 makuupaikkaa kahdessa autiotuvassa ja kahdessa varaustuvassa. Ruuhkaa ei syntynyt vaikka meitä melkoinen lössi olikin. Saunassa käynti maistui mahtavalle!
Illan kähmässä tuvalle saapui vielä iso lössi vanhempaa herrasväkeä, joista eräs autiotupahirmu alkoi heti komennella ihmisiä tekemään hänen varusteille tilaa kuivaushuoneeseen... Noh, mikäs siinä onneksi omat kamppeet oli kerenneet jo kuivaa miltei täysin. Pitäähän muorinmörön saada kalsarinsa kuiviksi...
Tässä seurueessa ei hirvesti jaksanut jäädä illalla rupattelemaan, joten painuimme hyvissä ajoin nukkumaan.
Tähän vielä tarkennus, että ihan tottahan hän puhui, että ihmiset voi hakea jo mahdollisesti kuivuneita kamojaan pois että muut saavat märät kamppeensa mahtumaan, mutta olisi asian voinut ilmaista HIEMAN kohteliaamminkin, kuin hän teki. :(
Tähän vielä tarkennus, että ihan tottahan hän puhui, että ihmiset voi hakea jo mahdollisesti kuivuneita kamojaan pois että muut saavat märät kamppeensa mahtumaan, mutta olisi asian voinut ilmaista HIEMAN kohteliaamminkin, kuin hän teki. :(
Päivä 4. Luirojärvi - Sarvioja
Ketun tekemiä tuhoja Luirojärvellä |
Luirojärvellä heräillessämme huomasimme iloksemme tutun ystävämme käyneen taas varkaissa. Pihalla olleista noin kymmenestä ahkiosta ainakin kahdella oltiin käyty, mutta etenkin erään varaustuvan naisen ahkio oli kokenut kunnon terrorisointia. Pihalle oli levitelty noin kymmenkunta pussillista pasta, pata yms ruokia. Kuinka paljon liekkään kulkeutunut ketun pesälle asti. Rötösseurueen toinen osapuoli, kuukkelit, jäivät vielä verekseltään kiinni ollessaan nokkimassa tyynesti pussien leviteltyjä sisuksia. Saattoi jollakin tulla nälkäinen loppureissu. Kuulimme eräältä toiselta retkeläiseltä, että kyseisen ahkion omistaja oli kyllä tietoinen alueen kettujen rötöstelystä, mutta hän ei ollut viitsinyt viedä eväitä turvaan, vaan jättänyt harkitusti eväät ahkioon. Mikäpäs siinä sitten...
Puron ylitys gone wrong. |
Sää oli muuttunut yön aikana pilviseksi ja Sokostin huippu oli pilviverhon takana. Olipa hyvä että kävimme edellisenä päivänä huipulla kun aurinko paistoi ja maisemat olivat upeita! Lähdimme lipuuttelemaan Luirojärven yli kohti Raappanan kammia. Halusimme käydä katsastamassa tämän vanhan kammin, josko sielläkin voisi joskus yöpyä. Huonohko reittivalinta vei meidät väärälle puolen puroa. Lähdin kokeilemaan josko puron ylitys onnistuisi, mutta jään päällä oli sen verta vettä että päätimme kääntyä ja kiertää puron. Lumitöyrästä noustessani koko töyräs irtosi ja tippui jään läpi puroon. Olin sitten suksineni purossa! Tämän jälkeen seuraavan tunnin ajan oli suksissa ainakin pitoa, kun vesi jäätyi pohjiin ja keräsi isot kasat lunta mukaan. Suksi ei luistanut yhtään kumpaankaan suuntaan. Eli alkupäivä olikin suksilla kävelyä.
Raappanan kammilla |
Raappanan kammi oli kiva pieni kahden hengen ahdas majoitustila. Yöpymispaikaksi se lienee huonohko, sillä vieraskirjan mukaan takan hormi ei vedä kunnolla ja päästää kattolaudoituksen raoista savua sisälle. Kunnon makuupusseilla ilman takan lämmitystä paikka olisi ihan jännä yöpymiskohde!
Kammilta päätimme lähteä umpea pitkin kohti lounastaukopaikaksi suunnittelemaamme Pälkkimäojan laavua. Umpihankiosuus olikin ennakoimaamme paljon raskaampi ja poijat saivat hikoilla ahkion kanssa ihan tosissaan. Minä avasin latua ja suunnistin. Puolisentoista kilometria ennen laavua osuimme hiihtoreitille, jota pitkin lipsuttelimme laavulle makkaran paistoon. Aurinko paisteli pilviharson läpi ja välillä porotti ihan oikeasti siniseltä taivaalta. Tuuli oli kuitenkin sen verta viileä, että laavulla sai hyvinkin kaivella untuvatakin niskaan.
Laavulta jatkaessamme pähkäilimme kumpaan suuntaan lähdemme, kun latu lähti kahteen suuntaan. Onneksi toista uraa myöten tuli pariskunta, jota kertoi heidän tulevan juuri Sarviojalta, jonne me olimme matkalla. Ilman heitä olisimme lähteneet eri reittiä, joka olisi kyllä varmaan mennyt oikeaan paikkaan, mutta ollut selvästi pidempi lenkki. Nyt pääsinkin kiskomaan ahkiota suoraan kohti tunturiharjannetta. Lipsuvilla suksilla upottavalla uralla epätoivo iski heti kun ylämäki alkoi. Olin jo ihan paskana verratessani edettyä ja edessä olevaa matkaa. Tässä vaiheessa päätimme testata Jannen Haltilla käyttämää kikkaa, eli improvisoituja nousukarvoja: nahkarukkaset irtoremmeillä suksen pohjaan. Nämä toimivatkin hyvin ja eteneminen muuttui selkeästi helpommaksi. Ainakin vähäksi aikaa. Kun rinne jyrkkeni, ei rukkasetkaan enää paljon auttaneet. Onneksi pääsimme puurajan yläpuolelle josta löytyi kelkanjälki joka kantoi kenkää. Siitä eteenpäin sukset sivuun nakattuani ahkio alkoi taas kulkea. Harjanteelta avautui taas hienot näkymät sekä taakse Luirojärven laaksoon, että pohjoiseen kohti päämääräämme. Seuraavat 7 kilometria olivatkin mukavaa laskettelua Sarvijoen vartta myöten tuvalle. Oli kyllä huikeaa!
Sarvijoen tupa oli hieno, mukava ja viihtyisä kivitakkoineen. Saimme olla tuvalla keskenämme ja jonkin edellisen seurueen jättämä avaamaton pepsipullo mahdollisti meille muutamat siivut hyvin ansaittua jallukolaa! Rankan päivän jälkeen puolen litran jallupullo riitti kolmelle mukavasti ja tuvassa riitti naurua, sekä enemmän tai vähemmän laadukkaita juttuja ja tarinoita. Huikea ilta! =)
Päivä 5. Sarvioja - Lankojärvi
Kevyttä on, sano ahkion vetäjä. Poijat tulee perässä |
Lankojärveltä lähdimme aurinkoisessa kelissä nousemaan jälkiämme Sarviojan vartta yläjuoksulle. Parin kilometrin jälkeen aloimme katsella reittiä Kaarnepään etelährjanteen yli kohti Sotavaaranojaa, jonka vartta suuntasimme kohti Suomujokea, jonka vartta matkamme kiemurtelisi kohti Lankojärveä. Onneksemme edellisiltana tuvan ohi kulkeneet kelkkailijat olivat nousseet samalle harjanteelle, joten meille oli tuore kelkanjälki, joka oli yön aikana kovettunut hyvään kävelykuntoon. Ahkio nousi kevyesti kävellen huipulle. Tämä oli ensimmäinen päivä, jolloin olimme älynneet ottaa ahkiosta yhden rinkan kantoon, joten ahkio tuntui suorastaan lentävän perässä. Vaikka oli siinä edelleen kahden hengen kamat, mutta kuitenkin.
Tunturiharjanteelta lähdimme laskettelemaan umpista myöten kohti Sotavaaranojaa. Välillä ihmeeksemme Jussin puhelin pilpatteli ja huomasimme kaikilla olevan kenttiä ja jopa 3g-yhteydet. Niimpä pidimme pienen kommunikointitauon.
Aurinko helli kulkijaa |
Sotavaaranojan tulipaikalla pidimme lounastauon ja Jussi loihti meille kenttägourmeeta. Tervaspuunuotion ja auringon lämmössä istuskeltuamme jatkoimme matkaa. Reitti oli enimmäkseen alamäkeä, mitä nyt metsässä oli ikävää ylösalas poukkoilua jota naruvetoisella ahkiolla on hieman tympeä kulkea, kun välillä ahkio tulee kantapäille ja välillä jää vastamäkeen ja paukauttaa vetovyöhön aika kovan nykäisyn. Loppumatka meni Suomujoen jäällä mukavasti aurinkoa vasten. Kylläpä tarkeni!
Loppumatkasta aloin olla väsynyt ja tuntui että voimat käyvät vähiin. Sairastuminen alkoi näyttää merkkejä tulostaan. Illalla syönnin jälkeen olo oli todella väsynyt ja huono. Edes kuuma rommitoti ei maistunut ja halutti vaan alkaa nukkumaan. Nukkumisesta ei kuitenkaan tullut mitään, vaikka väsymys painoi. Lopulta oli pakko taipua ja mennä puolijuoksulla huussiin tarinoimaan norjankielisiä kansansatuja. Sadut olisivat tuskin olleet kuuntelijan mieleen, mutta eipä tuvalla meidän lisäksi ollut muita, kuin korkeintaan piilossa pysyttelevät ketut.
Yöllä piti käydä useamman kerran antamassa ylen ja nukkuminen jäi aika huonoksi.
Päivä 6. Lankojärvi - Kiilopää
Aamulla herättyäni olo oli tosi huono ja väsynyt. Minusta ei tuossa kunnossa olisi todellakaan ahkion vetoon. Aamupuuro ei maistunut ja ruokahalu oli tipotiessään, mutta vetelin väkisellä annokseni naamaan, jotta jaksaisin viimeiset 20km autolle. Päivän reittihän olikin kevyesti noin 18km ylämäkeä Rautulammen kautta Kiilopäälle. Ensimmäiset 7km Rautulammelle meni yllättävän nopeasti Jannen pitäessä miehekästä tahtia ahkion kanssa. Minulle taipale oli melkoisen raskas kun voimat tuntuivat loppuvan ensimmäisen 50m jälkeen. Mutta sinnillä tultiin vaikka välillä jäinkin aika paljon jälkeen muista. Lepotauot ja dexalin ryyppiminen antoivat sen verta voimia että pysyin kuitenkin tolpillani.
Rautulammella pidimme lounastauon. Tämän alueen ketuilla oli varoituskyltin mukaan taipumus varastella kenkiä, joten kaikkia kamppeita suositeltiin pidettävän tiukasti tallessa. On ne vekkuleita otuksia!
Lounas ei maistunut, enkä saanut syötyä ihan koko annostani, mutta ei kun eteenpäin. Ensimmäisen puolen kilometrin matkalla tuntui että nythän tässä jaksaakin ihan eri malliin, mutta matkan jatkuessa ylöspäin loppui voimat taas ihan täysin. Jäin jälkeen ja jouduin antamaan päivärepunkin Jussille, jotta matka edistyisi.
Hatunnosto Jannelle ja Jussille, kun vetivät ahkion ja kantoivat rinkan sekä repun koko päivän, kun minusta ei siihen touhuun ollut. Kiitoksia!
Viimeinen vastus taipaleella oli Kiilopäälle nousu, joka tosin meni itseltä yllättävän kevyesti. Ilmeisesti matkan pään lähestyminen antoi voimia. Viimeiset kaksi kilometria Kiilopään kupeelta autolle oli alamäkeä, josta osa aika jyrkkääkin. Oli mukava lasketella alas rinnettä, vaikkei mehtäsukset niitä parhaita laskuvermeitä olekkaan. Autolle päästyämme oli kyllä voittajafiilis ja olo aika huojentunut, vaikkakin tosi väsynyt. Pakkasimme kamat kyytiin ja lähdimme ajelemaan kohti Pyhätunturia.
Autossa torkahtaminen paransi taas oloa joksikin aikaa, mutta illalla saunoessa olo taas huononi ja jouduimpa käymään taas valuttelemassa pitkää sylkeä. Uni kuitenkin maistui makoisalta ja aamulla olisi voinut nukkua pitkäänkin.
Kotimatkapäivä
Nousimme puoli ysin maissa ja syötyämme lähdimme parin kahvittelupaikan kauttta Kajaaniin. Loppumatkasta olo taas paheni, ei kuitenkaan enää yhtä huonoksi kuin edellisenä iltana. Kajaanissa mittasin kuumeen ja olihan tuota 37,9. Paljonko lie lauantai-iltana ollutkaan...
Loppuyhteenveto
Sairastumista lukuunottamatta reissu oli aivan mahtava! Ensimmäinen hiihtovaellus sekä minulle, että Jussille oli hieno kokemus ja lisää tällaisia retkiä tulee varmasti heitettyä tulevina talvina. Säätkin suosivat ja maisemat olivat hienoja. Suksiin olisi toivonut parempaa pitoa ja muutenkin toisen suksen pohja alkoi minulla irrota niin paljon, että loppumatkasta se jo haittasi selkeästi hiihtelyä.
Toinen asia minkä opimme kantapään kautta on, että kolmen ihmisen kamat yhdessä ahkiossa on vähän turhan paljon, joten jokaiselle oma ahkio, tai rinkat selkään on paljon parempi ratkaisu. Muutenkin naruvetoinen ahkio on vähän kaksipiippuinen juttu. Narujen kans on helppo liikkua tauolla ahkion ympärillä ja alamäissä ahkion voi ottaa kivasti rinnalle kulkemaan, joten laskeminen on helppoa. Mutta kyllä aisavetoinen olisi varmasti mukavampi kiskottava.
Näillä tunnelmilla ja muistoilla kohti kesää. Kettu kuittaa ja Juha out.
Lisää kuvia Google+:sta
Naamasta huomaa, että aurinkoa on tullut saatua |
PS. Talven mittaan hankkimani retkeily/ulkoilu -varusteeni osoittautuivat tämänKIN reissun myötä erittäin erinomaisiksi! Lisää tarinaa Shelbyn merinoista, sekä Rabin päällikerroksista, sekä Exped ja Marmot Ajungilak yöpymisvarusteista Talven 2013 virallisessa kamahomostelupostauksessa! Pysykää kuulolla!
Hyvä reissukuvaus ja kova vimppapäivä sinulla!!
VastaaPoistaMukava että tykkäsit! :) Viimeinen päivä oli tosiaan aika hapokas.
PoistaOlisi hauska kuulla millä suksilla ja jalkineilla olit ja mitä niistä pidit?
VastaaPoista