Kiipeilykamat
Tänä talvena jääkiipeilyinnostuksen, sekä tulevien vuorihommien (Vuorihommista tulossa juttua vuoden 2013 reissupostauksessa, stay tuned) myötä tänä talvena on joutunut sijoittamaan melkoisen läjän rahaa (opiskelijan mittapuulla) monenlaisiin varusteisiin. Tämä varustelukierre alkoi oikeastaan tuossa joulukuussa, kun kiipeilyinto alkoi taas muutaman kuukauden tauon jälkeen. Veronpalautusten myötä päätin ostaa trädikamat valmiiksi kesää varten, sillä olinhan päättänyt jo viime kesänä, että seuraavana kesänä aletaankin paukuttelemaan sportin ohessa myös leppoisaa fiilistelyä trädilinjoilla. Tämän myötähän kiivettävien linjojen määrä suomen kallioilla nouseekin huomattavasti, sillä onhan miltei jokaisellä kiipeilykalliolla tehtyjen sporttireittien lisäksi myös trädilinjoja. Trädisetti on aika pitkälti peruskamaa, paitsi nippu hexoja, joiden tarpeellisuuden moni kyseenalaistaa. Minä tykkään jostain syystä ajatuksena passiivisista varmistuksista ja halusin ottaa myös heksat mukaan. Onhan ne ainakin mukavia helistimiä, jos ei muuta, vai kuinka?! ;) Jääkiipeilyssä silmiäni suojaamaan tilasin Petzl Vision visiirin, jonka kiinnittäminen Petzl Elios 2 kypärään kävi näppärästi. | - Black Diamond Camalot C4 koot 0,4 - 4
|
Retkeilykamat
Lisäksi päätin että on aika panostaa myös leirikamppeisiin, sillä syksyn viimeiseksi Ruotsin keikaksi jäänyt Falkkareiden retki oli jo aika epämiellyttävä, sillä koko kesän ärsyttänyt 10€ hintainen ilmatäytealusta oli suorastaan perseestä, sekä nukkumismukavuudeltaan, kuin eristävyydeltään. Eikä 15€ maksanut Retki-merkkinen kesäpussikaan oikein toiminut lämpötilan laskiessa nollan paikkeille. Onhan pussi toki erittäin kevyt (750g) ja pieneen tilaan menevä, mutta mukavuuslämpötila +10 ja extreme 0, alkaa olla kevään ja syksyn keleillä hintsun verran liian vähän... Näimpä päätin panostaa nukkumismukavuuteen ihan kunnolla ja ostin makuualustaksi Exped Downmat 9 LW:n, jolla luulisi minun reissuilla tarkenevan! Onhan alustan R-arvo huimat 8. Lämpötilarajaksi alustalle annetaan -38, joten eiköhän tuo minun reissuille riittäne! :) Olen nyt nukkunut alustalla reilut kymmenisin yötä niin kotona lattialla, lapissa autiotuvissa, kuin teltassa ja laavussakin. Nukkumismukavuudeltaan patja on aivan erinomainen! Eikä vielä ole palellut alustan takia! Sanotaankinhan että suurin osa lämmöstä karkaa alaspäin, kun nukutaan kylmällä alustalla, joten alustan vaikututs tarkenemiseen kylmällä maalla/lumella on sangen suuri. Ehkä tämän vuoksi tarkeninkin nukkua -5 mukavuuslämpötilan 3-vuodenajan pussilla teltassa -18 pakkasessa. Myönnettäneen, että ei siinä kyllä liian lämmin ollut, mutta hyvin tarkeni kun päällä oli merinot ja fleecet. | - Mammut Ajungilak Kompakt 3-season - Exped Downmat 9 LW - Marmot Limelight 2P
|
Trekin alennuksesta tarttui virtuaaliseen haaviini Marmot Limelight 2P -kahden hengen pikku teltta. Kyseinen teltta on melko kevyt ja pieni, mutta ajettuani itseni vararikkoon muiden kamojen kanssa, jouduin tyytymään kepoisempaan ja halvempaan telttaan. Mieleni olisi tehnyt Fjellun Singi 2:sta, mutta sen ollessa yli kaksi kertaa kalliimpi, päätin tyytyä Marmotiin. Eiköhän tuollakin kesäkeleillä pärjänne. Absidi olisi tosin mukava laitellessa ruokaa vesisateella. Teltta on niin pieni, että käytännössähän se on yhden hengen teltta, vaikka nimellisesti kahdelle onkin. Yksin tuonne mahtuu varusteineen ihan mukavasti.
Talvivaatteet
Trädikamojen ja makausten oston jälkeen, alkoikin kuulua huhua että Korouoma olisi mukava paikka jääkiipeillä. Noh, päätimpä ilmottautua mukaan tammikuun alun keikalle ja näinollen jouduin sijoittamaan vaatteisiin. Vaateostoista ja jääkiipeilystä olenkin maininnut jo aiemmissa postauksissa, mutta kerrotaampas kamoista hieman tarkemmin aiheesta kiinnostuneille. Kuorivaatteita pähkäillessäni Knuuttilan Juho antoi erinomaiseksi osoittautuneen vinkin kertoessaan hänen käyttäneen Rab Latok Alpine -takkia monella reissulla, esim kiivetessään Euroopan korkeimmalle vuorelle Elbrukselle. Kamppeita tutkiskellessani päätin luottaa Juhon kokemuksiin ja hankkia saman takin. Eikä ole muuten kaduttanut hetkeäkään! Takki on aivan loistava! Hengittää erinomaisesti ja pitää vettä täydellisesti (ainakaan tähän mennessä ei ole tullut vettä läpi, vaikka olen testannut seisatella Rabien kanssa suihkussakin). Housuiksi mietin ensin Rabin Latok Alpine housuja, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että haluan täysipitkillä vetoketjuilla varustetut henkselihousut, joten hankintaan meni Rab Latok Salopettes. Hieman kalliimmat, mutta pysyypähän lumi ja kosteus paremmin poissa, kun housut yltävät ylemmäs. Ja täyspitkät vetoketjut mahdollistavat housujen pukemisen/riisumisen vaikka jääkengät ja raudat jalassa. Ja saahan housuista myös takaluukun auki, mikäli hätä yllättää! :P Henkselihousut osoittautuivat myös erinomaisiksi hiihtovaelluksella, sillä housut ei tipu, vaikka ahkion vetovyö painaa lantiota, ja kovasti hikoillessa saa lahkeet ja takaluukun auki, joten ilma varmasti kiertää! :D | - Rab Latok Alpine Jacket -kuoritakki - Rab Latok Salopettes -kuorihousut - Rab Latok Gloves - Rab Neutrino Endurance -untuvatakki - Shelby Merino kerrasto - Shelby Merino bokserit - Shelby Ropi-lakki - Polar Buff - Arc'teryx Gothic Gloves -merinosormikkaat
|
Hiihtelemässä tuiskussa. eVent kamat pitää veden! |
Ulkoilemassa. Varusteina Polar Buffi, Ropi-lakki ja Rab Neutrino Endurance |
Rabin kuorikamojen lisäksi tuli talven mittaan hankittua Arc'teryxin Gothic Gloves merinosormikkaat ja Shelbyn merinokerrasto, bokserit, sekä Ropi-lakki. Kaulan/naaman/pään suojaksi hankin Polar Buffin, joka onkin erittäin kätevä ja monipuolinen kampe! Suosittelen niin kauluriksi, pipoksi kuin kypärämyssyksikin.
Muut tilatut
Kesän ja alppikiipeilyurani alun lähetessä (kuten sanottu; tarinaa tulevasta Jotunheimenin keikasta tulossa jossain välissä) kävi taas selväksi, että vaikka taloustilanne on äärimmäisen tiukka, on pakko kaivella jostakin sen verran paalua, että saa päivitettyä muutamat tärkeät kamat: kunnollinen kiipeilyreppu, sekä hyvin istuvat alppikiipeilykengät. Kiipeilyrepuksi valikoitui 35-litrainen Haglöfs Roc Ice, joka on suunnattu nimenomaan jää/vuorikiipeilyyn. Vain 35-litran tilavuus hieman arveluttaa, mutta jospa tuo olisi riittävä päiväretkille. Tarkoituksenani oli hankki Gregory Alpinisto 50, mutta sen hankalamman saatavuuden ja korkeamman hinnan takia jouduin tyytymään Haglöfsiin. Toivottavasti en joudu pettymään kovin pahasti... | - Haglöfs Roc Ice 35l kiipeilyreppu - Salewa Raven Combi GTX -alppikiipeilykengät - Deuter Streamer 2.0 -juomapussi |
Kenkäpolitiikka onkin aiheuttanut kovasti epätoivoa ja epätietoisuutta. Suomessa ei tunnu olevan juuri minkäänlaista tarjontaa ja nekin mitä on, ovat luonnollisesti Helsingissä, eikä opiskelija lähde ihan pikkukummassa Helsinkiin asti kokeilemaan kenkiä, jotka sitten kuitenkin joutuisi tilaamaan ulkomailta Suomen hintojen ollessa niin poskettomia. Olin alustavasti miettinyt hankkivani La Sportiva Trango S Evo GTX -kengät, mutta koska keneltäkään ei tuntunut löytyvän kyseisiä popoja minun koossani kokeiltavaksi, en tohtinut alkaa tilaamaan ulkomailta summassa.
Onneksi Jouni sattui löytämään nettikaupan, jossa oli suomalaisittain hyvinkin kilpailukykyiseen hintaan tarjolla itselle aiemmin tuntemattoman Salewan kevyet kengät, jotka muutamien arvostelujen jälkeen alkoivat kuulostaa ihan hyviltä. Hinnaksikaan ei tullut juuri enempää kuin ulkomailta tilatuille La Sportivan tossuille olisi tullut, joten päätin ostaa sian säkissä ja tilata Salewat Zalandosta. Lupaahan kyseinen kauppa auliisti, että kengät voi tilata, sovittaa ja palauttaa mikäli koko ei satu sopimaan. 30-päivän maksuaika mahdollisti tilaamisen jo tämän kuun puolella, joten ei muuta kuin kepillä jäätä! Katsotaan miten käy! :)
Ennen Jotunheimenin reissua pitää varusteita päivittää vielä muutamilla pienillä kamoilla, mutta muuten kamppeet alkavat olla kasassa. Jääraudat ja hakut pitää lainata, mutta sen ei pitäisi olla paha ongelma.
Tulevaisuus
Kesän aikana kiipeilykamoihini voi joutua hankkimaan lisäystä pienten camujen osalta. Joko vanhoja C3:sia, tai uusia X4:sia. Katsotaan miten X4:t otetaan vastaan kuluttajien keskuudessa.
Ensi talvena tarkoitus on päivittää hieman talvikamppeita, hankkia talvimakuupussi, sekä jääkiipeilyvermeet. Näihin kamoihin palaakin taas siihen malliin rahaa, että ensi talvena syödään lunta ja kynsiä. Mutta se on sen ajan murhe! :)
- Linon
Niin totta! |
Kamahomosteluhan on aina hauskaa ja oleellinen osa kiipeilyä.
VastaaPoistaMakuupussien osalta itekki olen todennu, että tuli tingittyä väärässä paikkaa, kun hommasi kuitupussin syyskäyttöön. Vie nimittäin ihan liikaa tilaa rinkasta/repusta, painaa enemmän ko untuvaiset ja eliniän odote on selvästi lyhyempi.
Kannattaa kans miettiä, ostaako kunnon talvipussin vai kaverin tuolle nykyselle. Ne oikeat talvipussit nimittäin on LÄMPIMIÄ ja maksaa paljon. Toki arvostan yhden pussin näppäryyttä yli kaiken, joten kaapista löytyy Haglöfsin goga nordic winter. Yhden yön olen nukkunu pussi kokonaan kiinni ja silloinki tais olla pakkasta -30. Eli oikea tarve noin paksuille pusseille on melkosen harvassa. HC-vuorikiipeilyssä ja naparetkikuntailussa asia on sitten taas ihan eri.
Noista kengistä tuli mieleen, että kannattaa Shelbyltä tiedustella, onnistuisko tilata kokeiltavaksi La sportivoita. Palvelu pelaa ja hinnatki on tilaustavarallaki oikeasti kilpailukykysiä. Scarpan kenkiä kannattaa myös harkita, jos Salewat ei nappaa, mutta niitä ei taida mistään läheltä -nettikauppoja lukuunottamatta- saada kokeiltavaksi. Suomen laki onneksi pakottaa nettikaupat tarjoamaan palautus-/vaihto-oikeuden EU:n sisällä.
Toinen seikka on se, että haluaako kiivetä jatkossa kunnolla teknistä jäätä vai liikkuuko vuorilla/jäätiköillä. Nuo Trangot ja Salewathan ei tue teknisiä rautoja eli menee ainoastaan eturemmilliset raudat kiinni. Siinä on eroa, kiipeääkö jäätä teknisillä vai remmiraudoilla. Remmiraudoilla tulee jossain kohtaa välineiden rajat ja kestävyys väistämättä vastaan.
ps. Kamahomostelijan paratiisi: www.tribevine.com/home
Kiitos kommentista!
VastaaPoistaTuota pitänee tosiaan pähkäillä vähän. Onhan minulla tuo kesäriepu, mitä vois testata tuon Ajungilakin kanssa. Noh, se on sit ens talven murheita se.
Tiedustelin varuste.netistä noita La Sportivoita ja heille ei kuulemma maahantuoja toimita tuota mallia. Vois tietty kysyä Shelbyltä, mikäli Salewat ei toimi. Mikäpä jottei joku Scarpakin vois olla pop. Harmi tosiaan, ettei noita vehkeitä pääse oikein testailemaan missään... :/
Tiedän kyllä ettei noin kevyillä kengillä pötkitä pitkälle kunnon putouskiipeilyssä, eikä etenkään Korouoman pakkasissa. Ensi talvena putoushommiin pitääkin hommata ihan eri kengät. La Sportivan Spantikit kiinnostaisi.
Olenkin kuullut tuosta tribevinestä, mutten ole tullut tutkineeksi. Pitääpäs perehtyä, kiitti vinkistä!
Toki se on ihan niistä tarpeista ja lompakon paksuuesta kiinni, haluaako ihan kunnon talvipussia vai leikkiä useammalla.
PoistaJos vähän avaan sitä miksi päädyin tuohon talvipussiin, niin: minulta löytyy myös kesä- ja syyspussit kuitutäytteellä, jotka varmaan toimis johonki -15-20 asteeseen ihan hyvin. Kuitenki, ne pussit vie yhessä melkosesti tilaa ja painaa varmasti yli 2,5 kiloa. Tuo Haglöfs painaa muistaakseni 1,8 kg ja se 0,7 kiloaki on jo melkosesti, jos sitä rahtaa vähän pitemmälle. Jos tuo syyspussi olis untuvaa, niin painoero ei olis ihan yhtä merkittävä. Toiseksi, tuota yhtä pussia on kans huomattavan paljon mukavampi käyttää ko kahta pussia päällekkäin. Se kaksien pussien vetoketjujen räpeltäminen kiinni on oma taiteenlajinsa. Kolmanneksi, pussi sattu myös olemaan tarjouksessa silloin ko sen hommasin eli joulun alla toissa vuonna(?). Maksoin tuosta Goga nordic winteristä 500€ ja ovh oli muistaakseni 700€+. Nykyään sen ovh on noussu 850€ kieppeillä ja sillä tasolla taitaa kaikki kilpailijoidenkin pussien hinnat pyöriä.
Jos kuitenki päädyt pussiostoksille, niin Valandre on kans semmonen merkki, mitä kannattaa harkita. Kuulemma laadukkaita ja lämpimiä, käsintehtyjä pusseja ja ainaki ulkosesti ihan pätevän olosia laitoksia. Käyttökokemusta ei ole. Yks iso plussa on se, että untuvaa ei noista vuoda ulos eli kankaat on ainaki laatutavaraa. Esim. omasta Haglöfsistä noita untuvia pullahtaa kankaan läpi muutamia per reissu. Suomen hinnastot Valandrelle saa suoraan maahantuojalta(Juho Risku).
Aika outoa, ettei maahantuojan kautta sais tiettyä kenkää, jos kuitenki tuo merkkiä muuten maahan. Toisaalta Varuste.netin palvelun laatu on romahtanu parin kolmen vuoden takaisesta eli en pitäisi mahdottomana, että sanovat noin vain laiskuuttaan. Viimeisen reilun vuoden ajalta taitaa olla neljä tilausta tuolta ja kahdella on tullut väärä tuote ja yhdessä myivät ei oota, vaikka sivujen mukaan tavaraa olisi pitänyt olla. Liekkö ollut sitten kova menekki. Piti joka tapauksessa muutaman viestin verran tapella, että sai korvaavan tuotteen(vajaan 300€ housut, jotka toki oli 10€ tilattuja tarjoushousuja kalliimmat) samaan hintaan tilalle.
Pitääpä koittaa muistaa tuo Valandre kunhan asia käy ajankohtaiseksi. Nyt tässä just harmittelen ettei tullut ostettua pieneen tilaan menevää untuvapussia tuon kuidun tilalle. Tuo on nimittäin loppuunsa aika iso pökäle jos yrittää ahtaa pieneen reppuun yönylikamat... :/ Noh, pitää koittaa pärjätä.
PoistaMinuaki vähä ihmetytti tuo kenkähomma, mutta muuten mulla on sujunut varuste.netin kanssa homma ihan mukavasti. Ja nuo Salewatkin sattui loppujenlopuksi kerralla sopivat! Pitää vaan totutella jalkaa ja muovauttaa kävelemällä kenkää ettei jalat kipeydy sit reissulla. :)
Sulla on tosi yksityiskohtanen ja siksi mielenkiintonen blogi. :)
VastaaPoistaps. sut on haastettu, käy tsekkaa mun blogi. www.10080minuuttia.blogspot.fi
Kiitos kiitos :) Mukava jos tätä jaksaa lukea!
PoistaHuomasinkin aamulla facebookista tuon blogisi, mutten kerennyt vielä tutustua siihen, pitääpäs lukea!