Heräilimme kaikessa rauhassa Spiterstulenin leirintäalueelta maanantaiaamuna. Vauhtia herrasmiehiin tuli siinä vaiheessa kun vesisade alkoi tehdä tuloaan ja teltat olivat vielä pystyssä. Märät vaatteet olivat kuivaneet hyvin tunturikeskuksen saunakuumassa kuivaushuoneessa, joten pääsimme jatkamaan matkaa kuivin kamppein. Tällainen kuivaushuone oli kyllä tähän väliin aika luksusta ja sen kuuluessa suihkun ohella 10€ telttamaksuun, ei maksullinen yöpyminen tuntunut ollenkaan pahalta! Pakattuamme kamat autoon, lähdimme ajelemaan kohti Turtagron hotellia. Vuoristotien vierellä oli välillä ihan kunnon lumipenkat, joiden kohdalla piti pysähtyä toki ottamaan kuva. Keskellä talvea seutu voi olla melkoisen valkoinen.
 |
| Vuoristotiellä oli vielä Toukokuussakin hieman lunta. Kuva: Juho Knuuttila |
 |
| Turtagroon hotellissa kuluttamassa aikaa. |
 |
| Nousemassa Helgedalenin laaksosta. Sääkin paranee. |
Turtagron hotellilla tiedustelimme taas sääennustetta, olosuhteita ja istuskelimme odottelemaan iltaa. Olimme päättäneet kääntää vuorokausirytmimme ympäri ja kulkea öisin, sillä päivän lämpimässä lumella kahlaaminen oli melkoisen kovaa hommaa ja onhan auringon paahteessa lumivyöryriskikin huomattavasti kovempi kuin yöpakkasilla. Toukokuun lopulla korkealla vuoristossa on keskellä yötäkin niin valoisaa, että eteneminen onnistuu hyvin, eikä otsalamppuja tarvi kuin muutaman tunnin ajan. Lähdimme siis illan kuhveessa Helgedalen -laakson pohjalta käveleksimään pitkin hiekkatietä kohti Hurrunganen vuoristoa. Matka sujui vesisateisella tiellä tepastellen hyvin ja nopeasti. Matkalla näkyi hienoja koskia ja vesiputous, sekä lopulta laakson reunalle Kolnosi ja Simlenosi -vuorten väliin päästyämme pilvien hunnuttama hurjan näköinen Hurrungane. Laakson reunalla alkoi tuuli puhallella kohtalaisen kovasti ja ylitettyämme pienen puron aloimme keitellä sapuskaa. Keittopaikka piti perustaa ison kiven taakse tuulensuojaan, sillä tuuli tuiversi jo ihan niikuin meinaisi. Syötyämme lähdimme ilta-auringon paistellessa pilvien raosta nousemaan vaihtelevia lumi- ja rakkarinteitä kohti Jervvassbreen-jäätikköä, jonka yläosaan olimme suunnitelleet leirimme. Eräänä esteenä matkallamme oli kohtalaisen kovalla virtauksella varustettu vuoripuro jonka ylitystä kova ja puuskittainen tuuli hankaloitti. Koko poppoo pääsi kuitenkin kunnialla, kastumatta yli. Jonkin matkaa ruokailun jälkeen aloin tuntea kipua vatsassa ja kohta askel alkoi painaa ihan julmetusti. Tuntui että voimat ovat aivan lopussa. Tässä vaiheessa aloin ajatella mahtaako kuntoni oikeasti riittää jos jo lähestymisellä tuntuu näin raskaalta... Muutamia toveja tarvottuamme pidimme pienen tauon, jonka jälkeen matkanteko alkoi taas sujua. Ilmeisesti liian nopea lähtö syönnin jälkeen pisti ukon veltoksi ja mahan kipeäksi, mutta tauko paransi olon ja virtaa tuntui taas riittävän.
 |
| Maisemaa öiseen Jotunheimeniin. Kuva: Juho Knuuttila |
 |
Telttaa kiinnittäessä piti teltan päällä olla painoa, ettei tuuli vie
|
 |
| Seuraavana päivänä huomasimme olevamme pilvessä. |
Jyrkähköjen lumirinteiden, joilla tuulenpuuskia sai oikeasti varoa, jälkeen pääsimme noin 1800m korkeuteen vuoren laelle, josta näimme jäätikön ja pilvien keskellä olevat vuoret. Näky oli aika hurja. Olimme joutuneet sytyttämään otsalamput nousun loppuvaiheilla ja kulku oli muutenkin aika varovaista, sillä tuuli oli nyt niin kova, että pystyssä pysyminen oli välillä työn takana. Pienen palaverin päätteeksi aloimme katsella teltoille paikkaa. Jäätikön yli kiipeäminen pimeällä kovassa tuulessa ei kuulostanut järin houkuttelevalta, joten päätimme jäädä odottelemaan tyynempää keliä. Saimmekin teltat osittain kivien suojaan ja painuimme koisimaan. Tuuli rynkytti Black Diamondin telttoja kovasti, mutta kyseiset teltat ovat suunnitellut kestämään paljon kovempiakin olosuhteita, joten saatoimme nukkua huoletta. Kello oli nukkumaan mennessä jotakin 03:30. Nukuimme yön ja koko seuraavan päivän. Illalla totesimme, että vaikka tuuli on hieman tyyntynyt, on se edelleenkin liian kova. Ja olimmehan kuitenkin nelisensataa metriä alempana kuin kapea harjanne, jota reittimme tulisi menemään. Miten paljon siellä tuulisikaan, kun ympärillä ei olisi mitään tuulensuojaa? Näimpä päätimme nöyrtyä ja kääntyä takaisin. Autolle palaaminen sujui nopeasti ja saimme lasketella taas pitkiä pätkiä persmäkeä. Pysähdyimme laittelemaan ruokaa saman kiven taakse missä kokkailimme edellisenä yönäkin. Ruokaa laitellessa huomasin ihmeekseni, ettei minulla ole ollut juuri yhtään nälkä, vaikka edellisestä lämpimästä ruoasta oli aikaa jo noin 24 tuntia. Ilmeisesti pähkinät, BulletMealit yms. naposteltavat antavat tosiaan ihan kivasti energiaa. Ja olihan suurin osa vuorokaudesta mennyt teltassa pötkötellessä.
 |
| Kohteenamme ollut Styggedals - Skagaståltind -harjanne oli pilvien sisällä piilossa. Kuvassa näkyy vain vähän alarinnettä. |
 |
| Matka taittui alamäkeen joutuissasti persmäkeä. Kuva: Juho Knuuttila |
 |
| Paluumatkalla aurinkokin paisteli. Takana pilvien sisästä pilkottaa Nordre Skagaståltind, matalin ja viimeinen huippu harjanteesta. |
Pääsimme autolle, välppäsimme kamat ja lähdimme ajelemaan yötä myöten kohti etelä-Ruotsia. Varasuunnitelmamme huonon kelin varalle oli alunperin ollut lähteä Ruotsiin kalliokiipeilemään ja näin teimmekin.
Loppuhajatelmat
Vuorikiipeilydebyyttini myötä minulle jäi kova halu päästä uudestaan vuorille! En lähtiessä tiennyt oikein mitä odottaa, mutta nyt nähtyäni vuoria ja päästyäni kiipeämään yhden hienon reitin, tiedän haluavani tehdä tätä lisää! Seuraavaa reissua varten tiedän tarvitsevani paljon paremman fyysisen kunnon. Keväällä ennen reissua tuli reenailtua aivan liian vähän ja vaikka kuvittelin olevani edes kohtalaisessa kunnossa, kävi nopeasti ilmi, että vuorilla tarvitaan vielä paljon kovempaa jaksamista. Kalliokiipeilyosuudet reitillä olivat helppoja, mutta niihin toi oman haasteensa alppikengillä kiipeäminen ja etenkin raudat jalassa tepastelu. Kenkien pitoon ei osannut oikein luottaa, joten helpot kohdatkin tuli kiivettyä aika varoen. Noh, se luotto tulee sitten kokemuksen myötä. Kunhan seuraava reissu alkaa häämöttää, pitää kenkiä opetella käyttämään enempi myös kalliokiipeilyssä. Köysistönä kulkeminen tuli minulle uutena kokemuksena, mutta siinä ei tuntunut olevan mitään sen kummempaa ihmettelyä. Railopelastautumista ja liukumisen pysäyttämistä hakulla pitäisi päästä opettelemaan käytännössä, teorian niihin toki tiedän. Noita käytännön asioita olisi päässyt opettelemaan heinäkuun lopulla pidettävällä jäätikkökurssilla, mutta valitettavasti jouduin perumaan sen.
Varusteeni toimivat tämänkin reissun ajan oikein hyvin. Kengät eivät hiertäneet, eikä ongelmia tullut muuten kuin riekaleiksi repeytyvien gaiterien kans. Etenkin alastulomatkojen persemäkien aikana kenkiin pääsi lunta ja sukat kastuivat läpimäriksi. Sauvat olisivat myös saaneet olla hieman paremmat. Teleskooppisauvani olivat lyhimmillään metrin mittaiset, joten reppuun kiinnitettynä ne sojottivat pitkinä ja sadesuojan kanssa niitä ei voinut reppuun kiinnittääkkään. Kamat mahtuivat reppuun loppujen lopuksi hyvin, mutta pienemmän makuupussin myötä myös alusta olisi mahtunut repun sisään, eikä sitä olisi tarvinut pitää repun kyljessä alttiina kulutukselle ja repeytymisvaaralle. Onneksi alusta pysyi kuitenkin ehjänä. Vaatteet toimivat oikein hyvin, suojaten tuulelta, vesisateelta ja lumiliukumäiltä. Lämpimälle kelille ohkaiset ja kevyet softshellit olisivat paremmat, joten sellainen asu onkin parhaillaan tulossa
Ultralight Outdoor gearista. Rabin laatua tottakai!
Tämän reissun jälkeen minulta on kysytty, että mitä seuraavaksi. No se on ainakin varma, että vuorille aion suunnata vastaisuudessakin! Jotakin suunnitelmia seuraavista retkistä on toki jo mietittynä, mutta mitään kovin konkreettista ei ole vielä ilmennyt. Minua kiinnostaisi käydä kiipeämässä Kebnekaisen Östra Leden, vaikkakaan se ei kiipeilyllisesti kovin haastava olekkaan via-ferrata vaijereineen. Mutta kyseinen vuori ja sen sijainti suhteellisen lähellä tekee siitä kiinnostavan. Tälle reissulle kuulostaisi olevan mahdollisesti muitakin kiinnostuneita. Jotain huhua on liikkunut myös mahdollisesta ensi kesän reissusta Alppien suuntaan, Mont Blancin liepeille. Saa nähdä pääsenkö toteuttamaan lisää haaveitani!
- Linon
