Barefoottailua Fivefingerseillä

Olen nyt kerennyt totutella muutaman viikon aikana hieman uusiin Vibram Fivefingers Speed -barefoottossuihini.
Aiempi blogipostaus aiheesta.
Kokemukseni ovat olleet tähän mennessä hyvin positiivisia. Tarkoitus oli aloittaa totuttelu päkiäaskellukseen kevyesti lyhyillä parin kilometrin lenkeillä, mutta kuten aina, en malta pysyä kohtuudessa kun jostakin innostun. :) Lenkit ovat siis olleet tähän mennessä 4-9km pitkiä. Juoksemassa en ole vielä kuitenkaan käynyt, enkä ihan vielä käykkään. Totuttelen vielä vähän pidemmillä kävelylenkeillä. Muutamien kymmenien  kilometrien päästä alan sit kokeilla varovaisia juoksuja.

Erilaisia uusia kehon tuntemuksia lenkkien aikana tai jälkeen on tullut jonkin verran. Ekan lenkin aikana pohkeet ja reidet tuntuivat kipeytyvän uudenlaisesta rasituksesta, mutta tämän ensimmäisen lenkin jälkeen lihasten kipeytymistä ei ole ollut.
http://www.sports-tracker.com/#/workout/Linon/2mludrbkse2rphf3

Toisen lenkin aikana oikean jalan nilkkaan rupesi pistämään vähäsen, mutta askellusta muuttamalla se väheni. Astuin aluksi niin että korostin liikaa päkiän kosketusta ensimmäisenä. Nyt pyrin askeltamaan niin, että päkiä tulee vain noin puoli senttiä - sentin alempana kuin kantapää, eli ajallisesti vain ihan aavistuksen aiemmin. Normi kävelyssä tämä tuntuu hyvältä. Jalan luontainen jousto kerkiää toimia, eikä kantapää kopsu maahan.
http://www.sports-tracker.com/#/workout/Linon/e9d0ea3he2878vdo

Kolmannella lenkillä nilkassa ei tuntunut enää mitään, eikä muutenkaan esiintynyt kipuja tai vaivoja. Puolen matkan jälkeen alkoi päkiöissä tuntua painetta, mikä lienee ihan normaalia, kun totuttelee. Ei siis mitään kipua, vaan tuntemus, että jalka rasittuu uudella tavalla.
http://www.sports-tracker.com/#/workout/Linon/30dsjqb6rvflmgc7

Neljännen lenkin kävin heti seuraavana päivänä eli eilen, jolloin tuntui myös päkiöissä ja lisäksi alaselkä kipeytyi. Tämä tosin voi johtua myös siitä, että olin maannut edellisen päivän miltei kokonaan nurmikolla aurinkoa ottaen, sekä nukkumaan mennessä lukenut kirjaa sängyssä nelisen tuntia milloin minkäkinlaisessa asennossa.
http://www.sports-tracker.com/#/workout/Linon/4nes4lr2rsfbi12q

Nyt pidän taas muutaman päivän taukoa ennen kuin tepastelen tossuillani seuraavan kerran, jotta keho kerkiää palautua ja totutella ajatukseen uudenlaisesta tepastelusta.
Tunnelmat ja tuntemukset Fivefingerseistä ovat siis oikein hyvät, sekä odotukset luottavaiset. Uskon näillä tossuilla lenkkeilyn olevan hyväksi minulle, sillä minulla on aina ollut ongelmia tavallisilla lenkkareilla hiertymien kanssa lättäjalkojeni vuoksi. Lisäksi jalkojen pienet lihakset ja pohkeet vahvistuvat hyvin, mika on todella hyvä asia kiipeilyn jalkatekniikan kannalta!
Toivotaan siis että barefoot tossuttelusta on muiden hyötyjen lisäksi apua myös greidin nostossa kiipeilytöuhuissa! :)


- Linon

Uskomatonta! Minähän olen kehittynyt!!

Niin! Kuten otsikossa ihmettelen, sain tuossa keskiviikkona huomata yllättävän seikan. Tai no siihen suuntaan sain vihjeitä jo viikonlopun Ruotsin reissulla. Näyttää, että olen vihdoinkin alkanut saada aikaan kehitystä kiipeilijänä. Tai no onhan kehitystä tullut hiljalleen koko kesän ajan, mutta vasta nyt viikon sisällä olen huomannut kunnolla sen.
Tähän saakka olen kiipeillyt vain nelosen ja vitosen reittejä, mutta viikonloppuna otin tavoitteeksi yrittää taas kutosia. Noh, viikonlopun tikit todisti sen, että kyllä. Olen valmis kutosiin! Hienoa! Ruotsissa sain tikattua yhden 6a reitin (Er du Go eller?) ja kaksi 6a+ reittiä (Blue highway ja Insomnia).

Tänään keskiviikkona lähdimme Mikan kanssa Puolangan Auhtovaaralle ja tavoitteenani oli tikata vanha nöyryyttäjäni Toimintaterapia 5c, sekä yritellä Crystal 6a+:aa. Olin hakenut jo aiemmin laskeutumisbetaa Crystalista ja se näytti olevan ihan tehtävissä, näimpä Ruotsin reissun vahvistamin itseluottamuksin lähdin kohti Auhtovaaran kallioita. Tuulinen ja aurinkoinen sää lupaili hyvää, eikä 170km ajomatka kaltsille tuntunut missään. Onhan tässä harrastuksessa tottunut jo pitkiin siirtymisiin. Auhtovaaralla olikin iloinen yllätys, että mäkäräisiä ei ollut enää ollenkaan! Kohtalaisen paljon paarmoja ja kärpäsiä, mutta niiden kanssa voi sentään elää, toisin kuin mäkäräisten. Tarkoituksenani oli aloittaa päivä helpomman Toimintaterapian kanssa, mutta Mika lähti innoissaan kiipeilytauon jälkeen paukuttamaan Crystalia, niin päätimpä siis rykiä sitä minäkin. Mika jätti yläköyden reitille, jota pitkin lähdinkin tutkimaan otteita ja harjottelemaan muuveja. Tarkoitus ei ollut tehdä puhdasta nousua, vaan kokeilla muuveja. Otteet löytyivät ja muuvit sujuivat, joten ei muuta kuin köysi alas ja liidaamaan. Jatkot jätin yläköysitellessäni paikoilleen, joten sen verran helpotin nousuani. Kamera päälle ja eikun ylös. Reitti tuntui suorastaan todella helpolta! :D Tuli hieno fiilis kun muuvit loksahteli paikoilleen ja reitti tuntui ihan loppuvan kesken. Jeah! =)

Tämän jälkeen haastoin Toimintaterapian revanssiin. Viimeksi puolitoista kuukautta aiemmin olin käynyt ottamassa selkään kruksikohdalta, mutta tällä kertaa hyvä kun huomasin kyseistä kohtaa. Näkemystä reiteistä oli tullut viime kerran jälkeen sen verran, että menin 2-3 pultinvälin nyt erilailla kuin ennen, eikä siinä ollut mitään haastavaa. Tämän jälkeen tosin tuntui loppu oudon hankalalta aiempiin yrityksiin verrattuna, mutta ei erikoisemmin. Olin siis selkeästi kehittynyt! Hieno tunne! =)

Näiden "lämppärivetojen" jälkeen päätin sitten lähteä haastamaan itseani ihan kunnolla uuden reitin myötä. Vaikka vielä eletään heinäkuussa, niin lähdin rohkeasti koittamaan liidaten Elokuun kruunu 6b -reittiä. Reitti oli ensimmäinen 6b greidin reitti, mitä lähdin vakavissani yrittämään. Ja heti liidaten. Mika veti reitin ensin, joten olin saanut betaa otteista. Ensimmäinen klippaus meni helposti, mutta toista en saanut suoraan tehtyä, kun hyväksi luulemani otteet eivät olleetkaan ihan niin hyviä. :) Reitin negatiivisuuskin hieman hirvitti. Noh, vähän kerrallaan melkein joka pulttivälillä köydessä ihmetellen pääsin reitin kuitenkin toppiin ja jätin yläköyden. Seuraavan vedon tein yläköydellä ja muuvit alkoivat hiljalleen löytyä, tästä sain sen verran itseluottamusta, että päätin kopasta taas liidaten. Noh, kaikki meni hyvin ja suorastaan sulavasti ennen, viimeiselle pultille nousua. Siinä vaiheessa pää teki tenän, enkä luottanutkaan enää käsieni pitoon. Näimpä palasin levähtämään, en kuitenkaan köyteen, vaan alapuoliselle hyllylle. Levähtyksen jälkeen taas ylös, mutta taas sama homma. Pää petti. Tällä kertaa tulin köyteen. Ihmettelin tovin erilaisia vaihtoehtoja, mutta lopulta päätin kuitenkin kokeilla sitä samaa, mitä alunperin aioin käyttää. Ja hyvinhän ne kädet piti! Eli jos pää olisi vaan kestänyt tämän vedon ekalla kerralla kun olin kyseisessä kohdassa, niin reitti olisi ollut siinä! Noh, ei se mitään. Hyvää reeniä ja ensi kerralla joskus Elokuussa kerkiää kruunata itsensä Elokuun kruunulla! Sade esti nimittäin useamman yrityksen tekemisen. Suomen kesä...

Oho... Innostuimpas taas jaarittelemaan. Tarkoitus oli kertoa siitä, että tosiaan olen löytänyt itsestäni yllättävästi edistystä sekä voimissa, että tekniikassa. Saman huomasin myös tänään käydessäni Vimpelinvaaran kivellä boulderoimassa. Tikkejä ei tullut kuin kolme, mutta otteiden varmuus ja käsien pito oli ihan eri luokkaa, kuin toukokuussa viimeksi käydessä. :) Harmi vaan että taloudellisten ja logististen syiden vuoksi joudun aloittamaan kiipeilytauon, joka kestää sitten ennalta määräämättömän ajan... Noh, jospa tälle kesälle kerkeisi vielä jotakin progressia saada. :) 6b:t on näemmä ainakin ihan tehtävissä, kun vähän treenaa ja suurissa haaveissa elää myös jonkun 6c:n tikkaaminen tälle kesälle! Mutta toivotaan nyt että pääsis edes jotain kiipeämään...

Hiljalleen kehittyvä tikkilistani

-Linon

Juhannusretki Dödalle: Päivä 4/4 - Huikea lopetus ja kavereiden kataluus!

Olen aina ajatellut, että sportti on parasta kiipeilyä. Mielessä on toki pyörinyt, että myös trädiä on päästävä kokeilemaan. Juhannusretken viimeinen päivä antoi minulle pienen maistiaisen trädikiipeilystä ja multipitch reiteistä. Ja olihan se hienoa! Tätä on saatava lisää! Harmi kun varusteet ovat liian kalliita opiskelijalle... Eli jatketaanpa tämä kesä vielä sporttilinjalla ja katsotaan mitä ensi kesä tuo tullessansa...

Aamuherätys oli aikaisin, kun Tuomo tuli herättelemään joskus seiskan-kasin välillä. Muut vetelivät vielä tyytyväisenä sikeitä, mutta mepä poijat lähdettiinkin hyvissä ajoin avaamaan viimeistä kiipeilypäivää. Kohteenamme oli Dödan klassikkoreitti Vita leden genom Dödlarshålet. Kahden köydenpituuden helppo trädimultipitch  joka kulkee Dödlarshålet luolan läpi. Toisen kp:n varmistusständi sijaitsee luolan ylemmällä suuaukolla, josta on hienot maisemat ja tilaa sen verran, että siinä mahtuu hyvin seisattelemaan useampikin ihminen. Laskeuduimme Tuomon aiemmin fiksaamaa laskeutumisköyttä kallion juurelle ja aloimme valmistautua. Tuomo näytti minulle ohjeita piissien keräämisen helpottamiseen ja antoi kiila-avaimen. Sen jälkeen hän lähti tottunein ottein kiipeämään. Huomasi kyllä että kaveri ei ole ihan ensimmäistä kertaa köyden terävässä päässä. Sen verta sujuvasti matka eteni ja oikean kokoiset varmistusvälineet löysivät paikkansa halkeamista. Tuomon kadottua luolaan tiesin että kohta alkaa minun osuuteni. Jännitti hieman, vaikka en tiedä miksi, sillä olihan reitti helppo ja kakkosen tuleminenhan on miltei kuin yläköydellä kiipeäisi. Mutta kaipa sitä ensimmäisellä kerralla kuuluukin hieman jännittää. Olihan kyseessä ihan uusi homma minulle.

Dödlarshålet ylhäältä päin. Tuolta minä kömmin läpi!

Tuomo ilmestyi luolasta ylemmälle suuaukolle ja kohta sainkin lopettaa varmistamisen. Tämän jälkeen laittelin itseni valmiiksi ja kohta Tuomo olikin vetänyt köyden tiukalle ja sain luvan lähteä kiipeämään. Reitti oli mukavan helppo ja piissit irtosivat helposti halkeamista annettuja neuvoja noudattaen. Yksi kiila oli niin tiukassa, että sitä joutui kiskomaan ja naputtelemaan avaimella tovin aikaa. Lopulta sekin kuitenkin antautui. Ennen luolaa edessä oli poikittaissiirtymä, mikä jänskätti vähän, sillä en ollut kiipeämilläni reiteillä joutunut juuri poikkaroimaan. Sekin sujui kuitenkin hyvin ja helposti ja pääsin luolan suulle. Suuaukko oli pieni ja kapea, mutta mahtuihan sinne kuitenkin luikertelemaan sisään. Yksi kivi tuntui hieman liikahtelevan käteni alla, mutta onhan luola kestänyt niin monet kiipeilijät ennen minua, että tuskimpa se juuri nyt sortuisi, vaikkei mikään kovin luottamusta herättävän vakaa hökötys olekkaan. Luola avautui leveämmäksi ja sitten näinkin jo kalliolla istuskelevan Tuomon varmistusständillä ja nousin viereen kuuntelemaan oppituntia välivarmistusständistä.

Näkymä alas Dödlarshåletin ylemmältä suuaukolta	Dödlarshåletin ylemmällä suuaukolla	Valmiina purkamaan välivarmistusständiä

Oppitunnin jälkeen vaihdoin taas varmistajaksi ja Tuomo jatkoi matkaa. Luolan ylätasanteelta oli hienot näkymät ja muutenkin varmistaminen kesken reitin oli jännää. Vielä kun lähtö luolalta on aika ilmava ja kiipeäjä häviää heti parin metrin päästä näkyvistä oli minulle taas uutta koettavaa; varmistaminen ilman näköyhteyttä. Tuomo kiipesi ylös nopeasti ja kohta kuulinkin taas luvan lopettaa varmistamisen. Taas mennään siis. Ilmavuus hieman jännitti, mutta köyttä ja varmistuksia seuraillen nousin ylös puulle, jonka vierelle olimme jättäneet reppumme. Ensimmäinen trädimultipitchini oli tehty! Olo oli hieno ja reitti oli kyllä todellakin kiipeämisen arvoinen! Harvemmilla reiteillä sitä saa kömpiä luolan läpi!

Vita leden originalin välivarmistusständillä

Tämän jälkeen palasimme laavulle, jossa muutkin olivat jo heräilleet ja aloittelivat viimeisiä kiipeilyhommiaan. Henri kyseli kiinnostaisiko minua lähteä hänen peräänsä vetämään muita trädilinjoja. No kyllähän minua kiinnosti ja eikun menoksi! Kiipesimme Vita Leden Originalin, jonka alku on sama kuin aiemmassa luolareitissäni, mutta luolan sijaan lähdimmekin oikealle. Varmistusständin sai tehtyä kivalle parin neliön kokoiselle tasanteelle, jossa kasvoi pieni mänty. Reitin mielenkiintoisin, muttei miellyttävin osa alkoi heti toisen köydenpituuden alussa, jolloin pitää änkäytyä kallion ja irtonaisen lohkareen välistä chimneytä ylöspäin. Osuus on melkoista venkulointia ja vääntelehtimistä, mutta niin sitä vaan mentiin. Reitti ylös ja taas laskeuduttiin alas uutta reittiä varten. Henri jatkoi Tuomon aloittamaa trädiopastusta ja homma alkoi tosiaan kiinnostamaan!

Stenansiktetin varmistussatula! Hurjaa!

Viimeisenä linjana nousimme jo hieman haastavamman pätkän. Ensimmäinen köydenpituus oli Stenansiktet Jr. -reittiä, joka on helppoa kömpimistä loivassa kulmauksessa joka jyrkkenee kohti varmistuständiä. Ja se ständi se vasta mielenkiintoinen olikin! Siinä nimittäin istutaan kuin hevosen satulassa kapean kallionulkoneman päällä! Molempien jalkojen alla on parin kymmenen metrin pudotus. Ei siis kannata paljon heilua! Varmistettuani Henrin ylös ja saatuani kiipeämisluvan, kapusin ylös ja näyttihän se aika hurjalta paikalta! Noustuani Henrin taakse satulaan, vaihdoimme taas osia ja Henri lähti liidaamaan toista köydenpituutta, joka oli eri reitti Stenansiktet Sr., sillä juniorin toinen köydenpituus on likainen, sillä sitä kiivetään harvoin. Tämä olikin reitin pelottavin osa, sillä ensimmäisen viiden metrin matkalle ei saa varmistuksia ennen seinämällä olevaa lehtihakaa. Kyllähän minua pelotti, kun katseli ympärilleen, näki pudotuksen alas ja mietti miten käy jos Henri lipsahtaa. Siinä vaiheessa varmistajakin lähtee aika iloisesti satulasta varmistuskamojen varaan ja voi vaan toivoa, että varmistajan ote köydestä pysyy, eikä kiipeäjä tipu tonttiin asti. Henri paukutteli kuitenkin varmasti ja vakaasti haalle ja minäkin sain hengähtää. Kohta henri hävisikin kallion kulman taakse ja paineli menemään  huipulle asti. Sain luvan lähteä perään, eikä itse kiipeäminen jännittänyt läheskään yhtä paljon kuin varmistaminen. Jännä homma, mutta olinhan toki yläköydessä kakkostellessani. Henrin luo reitin toppiin päästyäni täytyi kyllä todeta että "oot sinä äijä!" :)

Tähän nousuun olikin mahtavaa päättää huikea kiipeilyretki. Hannu ja Pyry olivat purkaneet teltan ja ystävällisesti pakanneet rinkkanikin valmiiksi. Pojat olivat tuoneet kamat valmiiksi kallion päälle nähtyään mistä Henri nousi ylös. Näimpä pääsimme lähtemään suoraan välpättyämme kamat ja nostettuamme rinkat selkään. Tunnelma oli taivaissa ja olo oli niin hieno, että kantamuksetkaan eivät tuntuneet painavan mitään. Kehuinkin pojille miten rinkka tuntuu todella kevyeltä verrattuna tulomatkaan, jolloin ylämäkeen kiivetessä rinkka painoi kuin synti. Pääsimme autolle ja köröttelimme Ouluun. Oulussa Hannun luona aloin kaivata jotain tavaraa rinkastani ja siinä vaiheessa "ystävällisten herrasmiesten" kataluus paljastui! Rinkassani oli muovipussillinen kiviä! Minun kevyeksi kehumani rinkka oli kyllä todellisuudessa selvästi painavampi kuin tulomatkalla, sillä rinkassa oli arviolta vajaa kymmenen kiloa kiviä! Pertana mitä jätkiä! :D

Reissu oli junamatkaa vaille pulkassa ja täytyypä sanoa että oli paras Juhannukseni ikinä! Paikkana Döda oli huikea, etenkin alottelevalle kiipeilijälle, sillä helppoja reittejä oli niin sportti, kuin trädikiipeilyyn. Hundbergetin maisemat olivat upeita ja seura reissulla mahtavaa. Tälle perinteiselle juhannusretkelle on lähdettävä kyllä toistekkin. Taisi tulla minullekkin siis uusi juhannusperinne.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!

Ihmettelemässä Röde Ormin alla

Pimpinellan aloituksessa

Tästä lähtee Vita Leden linjat

Autolla.

Juhannusretki Dödalle: Päivä 3/4 - Lähetän ja läkähdyn

Kiipeillessä ja etenkin kuumalla auringonpaisteella on tärkeää saada tarpeeksi energiaa ja etenkin nestettä! Paljon nestettä! Sen sain huomata Hundbergetillä liian vähällä juomavedellä varustautuneena... Väsy ja huono olo oli pilata hyvän kiipeilypäivän, jaksoin kuitenkin ja päivä toi mukanaan hienoja lähetyksiä!

Päivä 3 - Lähetän ja läkähdyn

Dödlarsbergetin päälaatta ja reitti Djävolens Trottoar ylhäältä päin

Lauantaiaamu meni taas pitkään nukkuessa. Kalliolla tuuli kovasti ja tuulen myötä ilma oli viileä. Mietimme lähtisimmekö kokeilemaan yläköysittelyä 55m pitkällä Djävolens Trottoarilla, mutta kovan tuulen tuomat kommunikointiongelmat kiipeilyn aikana pelotti meidät pois. Päätimme seurata aikaisemmin aamulla lähtenyttä autokuntaa läheiselle Hundbergetille, jossa olisi ainakin muutama vitosen ja sitä helpomman greidin reitti.

Autolle päästyämme alkoi sataa vettä, mutta kuuro oli onneksi lyhyt ja sen jälkeen alkoikin paistaa aurinko. Tuulipuvun housut ja takki kävivät äkkiä kuumaksi kun trekkailimme ylös Hundbergetille. Enkä tietenkään ollut ottanut kiipeilyshortseja mukaan, koska Dödan huipulla tuntui niin kylmältä. Noh, ei auta kuin hikoilla! Ja vesikin alkoi olla loppu. Minulla oli vettä koko retkelle vain puolisen litraa, sillä luulin että käymme hakemassa vesitäydennystä ennen kalliolle menoa... Tämä oli todellakin virhe, minkä huomasin kiipeillessä.

Hundbergetin Övre Kärleksklippanin varmistushylly

Haahuilimme jonkin tovin vaaran huipulla etsien kiipeilypaikkoja. Lopulta aloimme huutelemaan aiemmin menneiden nimiä ja sattumalta olimme sen verta lähellä, että ääni kuului ja löysimme perille. Hetken ihmeteltyämme reittejä, siirryimme ylemmälle tasanteelle jossa olisi pari vitosen reittiä. Ylätasanne oli aikamoisen hurja. Kallion seinä oli aavistuksen negatiivinen ja hylly jossa varmistaja oli, oli vain noin puolentoista metrin levyinen! Alemman seinämän reitit päättyivät tähän varmistushyllyn reunalle. Aika hurjaa! =) Flakes (5b) reitin eka pultti oli onneksi niin matalalla, että varmistaja pystyi ankkuroitumaan slingillä siihen ja kiivetessä ylsi pienellä kurotuksella tekemään heti ekan klippauksen, joten kiipeäminen oli ihan turvallista. Nimensä mukaisesti reitti oli fleikkiä, josta minulla ei ollut juuri kokemusta, mutta reitti meni ihan mallikkasti, lopun hienoista epäröintiä lukuunottamatta.

Minä Flakesilla. Kuvaaja Janne Piri

Minä taas Flakesilla.  Kuvaaja Janne Piri

Ekan nousun jälkeen alkoi aurinko ja vähä juoma tuntua ja pitikin mennä levähtämäään varjoon, sillä väsy ja huono olo alkoi iskeä. Tovin levähtelyn ja loppujen vesien litkimisen jälkeen jaksoi kuitenkin lähteä testaamaan onko omat hauikset tarpeeksi isot Stora biceps (5+) reitille. Olihan ne, lopussa tosin jalka tärisi hyllyllä aikamoisen komeasti! Tämä näkyy hyvin videollakin. Onsightinä siis kuitenkin kallion molemmat vitoset!

Lopuksi paukuttelin vielä alemman tason neloset, toisen (I'm not a voz 4) OS ja toisen (Smörbollen 4+) flashinä. Jälkimmäinen oli kyllä mielestäni ennemminkin 5a, kuin 4+... Mutta menkööt tämän kerran!

Minä I'm not a voz -reitillä.  Kuvaaja Janne Piri 

Video lähetyksistäni:

Storforsenin rantakivikossa.

Kiipeilyjen jälkeen lähdimme kohti pohjoismaiden suurinta vapaastivirtaavaa koskea Storforsenia. Tarkoitus oli täydentää vesivarastot ja käydä uimassa. Seikkailujen ja eksymisten jälkeen löysimme perille ja saimme kioskista viilennystä. Juomisen tarve alkoi olla jo lähellä sietämätöntä ja itseä alkoi jo hieman tympimään tilanne. Täydensimme vesivarantomme, mutta uimaan emme lopulta menneetkään. Vesi oli tosi kylmää ja ilma oli viilennyt jo niin paljon, ettei vesi houkutellut. Palasimme siis leiriimme Dödalle.


Illalla kävin Jannen kanssa vielä kopasemassa Dödan "vaikeaa 6-" reittiä Spanska flugania. Janne lähti kokeilemaan ensin kokeneempana. Homma sujuikin hyvin, kunnes aika ylhäällä lipsahdus ja pitkä pudotus. Pahaksi onneksi Jannen jalka osui pudotessa hyllylle ja nilkka vääntyi pahan näköisesti. Siihen loppui hänen kiipeilyt. Tippuminen näkyykin edellisen postauksen videolla. Kylmäsprayn jälkeen Janne pystyi varmistamaan minut, että pääsin hakemaan jatkot pois. Minä totesin nilkan nyrjähdettyä, etten lähden kokeilemaan onneani reitillä. Odotellaanpa rauhassa skillien nousua ennen kyseistä reittiä. Onnettomuus säikäytti sen verta vamistajaakin, että nöyryys voitti kunnianhimon. Jälkeenpäin alkoi tosin mietityttää olisinko voinut estää onnettomuuden. Olisinko voinut nopeammin reagoimalla saada enempi köyttä sisään, jotta Janne ei olisi tippunut hyllylle asti. Noh, turha spekuloida, näitä sattuu. Tämä oli itseasiassa ensimmäinen pidempi tippuminen jota varmistin...

Illalla Skillin koulutusvastaava Tuomo Pesonen kyseli kiinnostaisiko minua lähteä viimeisenä päivän kakkostelemaan trädimultipitchejä. No tottakai kiinnostaa!

Näihin tunnelmiin painuin nukkumaan ja valmistautumaan seuraavan päivän aikaiseen herätykseen.


- Linon

Kuinka pudotin painoani?

Painon tiputtaminen on erittäin yksinkertaista: syö vähemmän, kuin kulutat! Keinot millä tähän tilanteeseen kukakin pääsee, voivat ollakkin sitten hyvin moninaiset ja mutkikkaat. Yksinkertaisuudessaan homma menee kuitenkin niin, että vähennä syömiäsi kaloreita, muuta ravintoaineet terveellisemmäksi ja lisää kulutusta (=liikuntaa). Helppoa! Mikset siis kokeilisi sinäkin?

Minulta on kyselty tänä kesänä moneen otteeseen miten olen onnistunut tiputtamaan painoani. Vastaus on helppo: unohdin ryypätä!


Noh, Maaliskuussa alkanut täydellinen absolutismi on ainakin yksi tekijä. Lisäksi olen lisännyt liikuntaa ja tarkkaillut syömisiäni. En osaa sanoa mikä noista kolmesta tekijästä on vaikuttanut laihtumiseeni eniten, mutta kaikki nuo yhdessä ovat olleet aika tehokas painon tiputtaja. Etenkin dieetin alussa huomasi miinuksella olon siitä, ettei kiipeillessä ja salilla jaksanut samaan malliin kuin aiemmin, vastaavaa ei tosin huomannut juoksulenkeillä.

Ruokailuni ovat menneet suurimmaksi osaksi seuraavanlaisen itse kyhäilemäni ruokavalion mukaan: Ruokavalio Vettä olen pyrkinyt juomaan 3-4 litraa päivässä. Kahvia on kulunut aika paljon, mutta sen juon aina muutenkin ilman maitoa ja sokeria. Ensimmäisen kuukauden ajan mukana oli myös nuo vihreä tee -kapselit, joiden pitäisi nopeuttaa aineenvaihduntaa, sekä Maca-jauhe. Maca-jauheen (adaptogeeni) kerrotaan auttavan kehoa mukautumaan paremmin muuttuviin olosuhteisiin, joten otin sen mukaan painonpudotukseen. Sen ja vihreän teen vaikutuksesta en osaa omakohtaisesti sanoa, mutta eivät ne ainakaan dieetin toimivuutta pilanneet. :) Maca jäi pois lähinnä sen takia, että lisääntyneet viikonloppuretket hankaloittivat sen käyttöä, sillä ei kehtaa kuljetella purnukkaa mukana mistä saisi lisättyä jauhoa ruokiin. Tosin tuota saisi myös kapseleina, joka olisi kätevämpi muoto matkustelua ajatellen. Treenipäivinä söin lisäksi proteiinipatukoita ja/tai banaania, sekä join urheilujuomaa tai RedBullia. Punttitreenien jälkeen join palkkarina Muscle+:aa.

Liikunnan lisääntyessä Touko-Kesäkuun aikana, ruokailu karkasi hieman käsistä, mutta se ei siinä vaiheessa enää haitannut, sillä liikuntamäärät olivat jo sillä tasolla, että pystyin huoletta syömään mitä halusin. Kuitenkin pyrin edelleen pitämään kohtuuden ja tuon ruokaohjeistuksen mielessä.

Liikuntaa on tullut harrastettua aika paljon. Mitään tarkkaa treeniohjelmaa minulla ei ole ollut. "Päälajiani" kiipeilyä on tullut harrastettua niin paljon kuin mahdollista, eli viikonloppuisin. Ei tosin joka viikonloppu, sillä autoton ei pääse aina matkustamaan, eikä aina löydy kiipeilyseuraa.
Liikuntani kiipeilyn ja satunnaisten salilla käyntien lisäksi on ollut puhtaasti kestävyyslajeja ja niiden seuranta tapahtuu Sports-Trackerin avulla. Blogin oikeassa laidassa näkyykin Sports-Trackerin widgetti missä viimeisimmät lenkkini. Lisää löytyy Sports-Trackerin profiilistani.

Painokehitystäni olen seuraillut aina kotona ollessani joka aamuisella punnituksella. Tulokset tämän vuoden aikana löytyvät dietin loppupunnitukseen saakka seuraavasta linkistä: Painokehitys Tammi-Helmikuun aikana kuljin vielä säännöllisesti punttisalilla ja olin tarkoituksella plussakaloreilla. Ei sieltä lihasta kerennyt kuitenkaan juuri kertyä, mutta olipahan jotain tekemistä! Jospa ensi talvena saisi niitä lihaksiakin vähän ja niihin reilusti sitä kestävyyttä, että jaksaa puristaa kallioilla!

Tuo punnitseminen joka aamu on hieman kaksipiippuinen juttu. Toisaalta näkee tarkemmin missä mennään, mutta toisaalta luonnollinen vaihtelu voi masentaakkin, kun välillä paino pompsahtelee ylöspäin. Painon seuranta viikon välein voi olla mukavampi. Jokainen voi tietty testata kumpi tuntuu mukavammalta. Itse tykkään pysyä koko aika kartalla missä mennään.

Loppuun vielä aiemminkin postaamani kuva, josta näkyy että ainakin parempaan suuntaan on menty. Toivotaan että ensi kesänä oltaisiin vielä paljon paremmassa ja vahvemmassa kunnossa! :)

Barefoot tepastelua, vihdoinkin!

Posti toi lopultakin viikon odottelun jälkeen Vibram Fivefingers Speed -barefoot tossut. Ja pitihän niitä lähteä kokeilemaan heti kun tuli sopiva sääikkuna sateiden välissä. Tepastelin vähän pidemmän lenkin kuin mitä olin ensilenkiksi suunnitellut: 4.7km. Toivotaan ettei jalat kipeydy oikein kovasti huomista kiipeilyretkeä ajatellen.

Päkiäaskeltaminen tuntui äkkiä aika oudolta ja otti tosiaan pohkeisiin ja reisiin ihan erilailla kuin lenkkareilla löntystäminen. Vauhtia ei tuntunut saavan pidettyä ollenkaan, enkä meinannutkaan pysyä Jounin perässä, joka on kuluttanut samanlaisia tossuja jo parin viikon ajan. Mutta eiköhän sitä vauhtiakin ala tulla kun oppii askeltamaan kunnolla.

Ensikokeilussa tuli tuntuma, että tossut voisivat olla ihan hyväksi myös kiipeilyä ajatellen, sillä päkiäaskelluksessa pohkeet joutuu työskentelemään askelta joustaessa mukavasti. Eli pidemmät lenkit lienee ihan hyvää kestävyysreeniä kiipeilyä varten. Tiedä sitten onko näin, mutta siltä ainakin tietämättömästä tuntuu! :) 

- Linon

Kiipeilykuntoon-dietin lopputunnelmat

Maaliskuun alussa aloitin dietin kohti kesä- ja kiipeilykuntoa. Tarkoitus oli tiputtaa painoa 84.8 kg -> 77 kg Juhannukseen mennessä. Diettiohjelmaani kuului terveellinen ruokavalio, lisääntynyt liikunta ja täydellinen alkoholilakko. 

Kuinka dietin kanssa kävikään? Onnistuiko painon pudotus? Olenko kiipeily/rantakunnossa?

Välipunnituksissa kuukausittain kävi ilmi, että tavoite kyllä täyttyy. Ja itseasiassa asetin uuden tavoitteen 76 kg. Viimeinen viikko juhannusta ennen oli kuitenkin vielä niin tiukkaa liikuntaa, että tuo 76 paukkui rikki että helinä kävi. Juhannuksen jälkeen, kiipeilyretkeltä palattuani, oli aamupaino 74.8 kg! Eli paino oli tippunut tasan 10 kg vajaassa kolmessa kuukaudessa! Loistavaa! Täytyy sanoa, että ainakin painon puolesta alan olla jo ihan ok kiipeilykunnossa. Tosin voimien puolesta en osaa sanoa. Ja samoin tavoite rantakuntoon päässystä on vähän siinä ja siinä, sillä rantakunnossa olevalla oletan olevan myös lihaksia, eikä pelkkää luuta ja nahkaa. Mutta yhtä kaikki, dietti oli oikein onnistunut ja olen tyytyväinen! :)

Kuva kertoo hieman pidemmän aikavälin saavutuksesta. Kyllä tuossa jo jotain eroa huomaa. Ensimmäinen kuva on tammikuulta 2011 ja jälkimmäinen on juhannuksen jälkeen 2012. Eli puolisentoista vuotta on vierähtänyt, painoa tippunut 20 kg ja tukka lyhentynyt (vaikkei sitä juoksupipon alta huomaakkaan).

Nyt pitäisi osata lisätä ruokailua niin paljon, että painon tippuminen loppuu ja yrittää säilyttää nykyinen tilanne ainakin syksyyn saakka. Kunhan kalliokelit alkavat olla ohi, niin sen jälkeen saa massaa vähän tullakkin lisää, sillä tarkoitus on yrittää hankkia talven aikana vähän lihaksiakin luiden suojaksi. Tuo syömisen lisääminen on kyllä aika rankkaa touhua, sillä liikuntaa tulee näemmä väkisellä paljon. Onkin tässä pitänyt napostella karkkia ja limpparia, että saa kaloreita. Tiedän, sangen terveellinen tapa... ;)

Saa nähdä onnistuuko @joneshin dietin kanssa yhtä hyvin. Tällä kertaa punnitaan siis personal trainerin kykyni toisen henkilön dietin myötä!

- Laiha-Linon