Talven 2013 virallinen kamahomostelupostaus!

Kiipeilykamat

Tänä talvena jääkiipeilyinnostuksen, sekä tulevien vuorihommien (Vuorihommista tulossa juttua vuoden 2013 reissupostauksessa, stay tuned) myötä tänä talvena on joutunut sijoittamaan melkoisen läjän rahaa (opiskelijan mittapuulla) monenlaisiin varusteisiin. Tämä varustelukierre alkoi oikeastaan tuossa joulukuussa, kun kiipeilyinto alkoi taas muutaman kuukauden tauon jälkeen. Veronpalautusten myötä päätin ostaa trädikamat valmiiksi kesää varten, sillä olinhan päättänyt jo viime kesänä, että seuraavana kesänä aletaankin paukuttelemaan sportin ohessa myös leppoisaa fiilistelyä trädilinjoilla. Tämän myötähän kiivettävien linjojen määrä suomen kallioilla nouseekin huomattavasti, sillä onhan miltei jokaisellä kiipeilykalliolla tehtyjen sporttireittien lisäksi myös trädilinjoja. Trädisetti on aika pitkälti peruskamaa, paitsi nippu hexoja, joiden tarpeellisuuden moni kyseenalaistaa. Minä tykkään jostain syystä ajatuksena passiivisista varmistuksista ja halusin ottaa myös heksat mukaan. Onhan ne ainakin mukavia helistimiä, jos ei muuta, vai kuinka?! ;) Jääkiipeilyssä silmiäni suojaamaan tilasin Petzl Vision visiirin, jonka kiinnittäminen Petzl Elios 2 kypärään kävi näppärästi.

- Black Diamond Camalot C4 koot 0,4 - 4 - Black Diamond Stopper Set Pro 1-13 - DMM HB Alloy Offset 7-11 - Wild Country Rockcentrics 5-8 - Wild Country Pro Key on Leash - Petzl Vision -visiiri Trädikamat, poislukien offset kiilat

Retkeilykamat

Lisäksi päätin että on aika panostaa myös leirikamppeisiin, sillä syksyn viimeiseksi Ruotsin keikaksi jäänyt Falkkareiden retki oli jo aika epämiellyttävä, sillä koko kesän ärsyttänyt 10€ hintainen ilmatäytealusta oli suorastaan perseestä, sekä nukkumismukavuudeltaan, kuin eristävyydeltään. Eikä 15€ maksanut Retki-merkkinen kesäpussikaan oikein toiminut lämpötilan laskiessa nollan paikkeille. Onhan pussi toki erittäin kevyt (750g) ja pieneen tilaan menevä, mutta mukavuuslämpötila +10 ja extreme 0, alkaa olla kevään ja syksyn keleillä hintsun verran liian vähän... Näimpä päätin panostaa nukkumismukavuuteen ihan kunnolla ja ostin makuualustaksi Exped Downmat 9 LW:n, jolla luulisi minun reissuilla tarkenevan! Onhan alustan R-arvo huimat 8. Lämpötilarajaksi alustalle annetaan -38, joten eiköhän tuo minun reissuille riittäne! :) Olen nyt nukkunut alustalla reilut kymmenisin yötä niin kotona lattialla, lapissa autiotuvissa, kuin teltassa ja laavussakin. Nukkumismukavuudeltaan patja on aivan erinomainen! Eikä vielä ole palellut alustan takia! Sanotaankinhan että suurin osa lämmöstä karkaa alaspäin, kun nukutaan kylmällä alustalla, joten alustan vaikututs tarkenemiseen kylmällä maalla/lumella on sangen suuri. Ehkä tämän vuoksi tarkeninkin nukkua -5 mukavuuslämpötilan 3-vuodenajan pussilla teltassa -18 pakkasessa. Myönnettäneen, että ei siinä kyllä liian lämmin ollut, mutta hyvin tarkeni kun päällä oli merinot ja fleecet.

- Mammut Ajungilak Kompakt 3-season - Exped Downmat 9 LW - Marmot Limelight 2P Testaamassa varusteita -30 pakkasessa.

Makuupussiksi valitsin kolmen vuodenajan retkeilyä varten Mammut Ajungilak Kompakt 3-season keinokuitupussin, koska untuvapusseissa hinta pompsahti sen verta kovasti. Ehkä ei olisi kannattanut nuukailla tässä asiassa, mutta ainakin toistaiseksi kyseinen pussi on tuntunut erittäin erinomaiselta valinnalta! Kuten mainitsinkin, tarkenee pussilla Expedin kanssa huomattavastikkin kylmemmässä, kuin annetulla mukavuuslämpötila -5:llä. Tällä pussilla on nukuttu kylmissä keleissä teltassa, kuin myös autiotuvissa ja Korouoman Piippukodassa oikein erinomaisesti ja hyvin. Kyseisessä pussissa on tullut nukuttua noin parisenkymmentä yötä. Korolla on lavereilla ohkaiset patjat, joten Expediä ei ole tarvinut kuskata sinne mukana. Erinomaisia ostoksia molemmat! Ensi talveksi pitänee sitten hankkia talvipussi vielä kylmempiä kelejä varten!

Jumalissärkän laavulla yöpymässä

Trekin alennuksesta tarttui virtuaaliseen haaviini Marmot Limelight 2P -kahden hengen pikku teltta. Kyseinen teltta on melko kevyt ja pieni, mutta ajettuani itseni vararikkoon muiden kamojen kanssa, jouduin tyytymään kepoisempaan ja halvempaan telttaan. Mieleni olisi tehnyt Fjellun Singi 2:sta, mutta sen ollessa yli kaksi kertaa kalliimpi, päätin tyytyä Marmotiin. Eiköhän tuollakin kesäkeleillä pärjänne. Absidi olisi tosin mukava laitellessa ruokaa vesisateella. Teltta on niin pieni, että käytännössähän se on yhden hengen teltta, vaikka nimellisesti kahdelle onkin. Yksin tuonne mahtuu varusteineen ihan mukavasti.

Talvivaatteet

Trädikamojen ja makausten oston jälkeen, alkoikin kuulua huhua että Korouoma olisi mukava paikka jääkiipeillä. Noh, päätimpä ilmottautua mukaan tammikuun alun keikalle ja näinollen jouduin sijoittamaan vaatteisiin. Vaateostoista ja jääkiipeilystä olenkin maininnut jo aiemmissa postauksissa, mutta kerrotaampas kamoista hieman tarkemmin aiheesta kiinnostuneille. Kuorivaatteita pähkäillessäni Knuuttilan Juho antoi erinomaiseksi osoittautuneen vinkin kertoessaan hänen käyttäneen Rab Latok Alpine -takkia monella reissulla, esim kiivetessään Euroopan korkeimmalle vuorelle Elbrukselle. Kamppeita tutkiskellessani päätin luottaa Juhon kokemuksiin ja hankkia saman takin. Eikä ole muuten kaduttanut hetkeäkään! Takki on aivan loistava! Hengittää erinomaisesti ja pitää vettä täydellisesti (ainakaan tähän mennessä ei ole tullut vettä läpi, vaikka olen testannut seisatella Rabien kanssa suihkussakin). Housuiksi mietin ensin Rabin Latok Alpine housuja, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että haluan täysipitkillä vetoketjuilla varustetut henkselihousut, joten hankintaan meni Rab Latok Salopettes. Hieman kalliimmat, mutta pysyypähän lumi ja kosteus paremmin poissa, kun housut yltävät ylemmäs. Ja täyspitkät vetoketjut mahdollistavat housujen pukemisen/riisumisen vaikka jääkengät ja raudat jalassa. Ja saahan housuista myös takaluukun auki, mikäli hätä yllättää! :P Henkselihousut osoittautuivat myös erinomaisiksi hiihtovaelluksella, sillä housut ei tipu, vaikka ahkion vetovyö painaa lantiota, ja kovasti hikoillessa saa lahkeet ja takaluukun auki, joten ilma varmasti kiertää! :D

- Rab Latok Alpine Jacket -kuoritakki - Rab Latok Salopettes -kuorihousut - Rab Latok Gloves - Rab Neutrino Endurance -untuvatakki - Shelby Merino kerrasto - Shelby Merino bokserit - Shelby Ropi-lakki - Polar Buff - Arc'teryx Gothic Gloves -merinosormikkaat Kamppeet ja kameran linssi märkänä Rusken Virran jäljiltä

Hiihtelemässä tuiskussa. eVent kamat pitää veden!

Ensimmäisen Koron retken jälkeen tuli selväksi, että geari vaatii vielä hieman päivittämistä. Oltuani äärimmäisen tyytyväinen Rabin laatuun kuorikamoissa, päätin valita sen omaksi ulkoiluvaatemerkikseni. Näinpa tiluuseen lähti Rab Neutrino Endurance -untuvatakki. Tätä takkia kehui käyttävänsä muunmuassa Samuli Mansikka, joka pitää takkia mukaanaan aina Alppeja ja Himalajan vuoria myöten. Ja erinomainen hankinta tämä on ollutkin. Takki on erittäin kevyt ja pieneen tilaan pakkautuva. Ja todella lämmin. Tämä päällä on tullut kököteltyä niin Korouomassa yli -20 pakkasissa ja Saariselällä auringonpaisteessa. Hanskoiksi ostin Rabin Modular Mittsit, jotka vaikuttaisivat olevan todella hyvät, onhan niissä vettä hylkivä softshell sisähanska ja huonompia kelejä ja varmistamista varten eVent kuorihanska. Harmillisesti kyseisen hanskan valmistus on jo lopetettu ja tilaamani M-koon hanskat olivat pienet. Mistään ei enää löytynyt L-kokoa, joten myytyäni pienet hanskat pois tilasin tilalle Rab Latok Glovesit. Saatuani L-koon Latokit, tuntuivat nekin hieman pieniltä. Käytön myötä eriste tosin painui kasaan ja hanskoihin tuli paremmin tilaa. Kovin lämpimät nämä hanskat eivät tosin ole, mutta täydellisesti vettä pitävinä nämäkin ovat olleet kyllä erinomaiset vehkeet. Korolla mukavin nousuni olikin Ruskean Virran eräs märkä linja, joka valutti koko aika vettä. Vettäpitämättömillä hanskoilla olisi tullut pian vilu. Mutta eipäs tullut minulle! :) Lämpimämmät ja nahkaisilla kämmenosilla varustetut hanskat ovat hakusessa ensi talvelle. Saa nähdä mitä tulee hankittua. Latokeilla ei tohdi paljon laskeutua, sillä kämmenen silikonigrippi voi tykätä kyttyrää mikäli laskettelee paljon köyttä myöten. Myös varmistaessa kylmillä keleillä olisi lämpimämmät hanskat tarpeen. Lapissa käydessä tein myös vedenpitävyystestiä hanskoille uittamalla kättä rannetta myöten avannossa. Ei tullut tippaakaan vettä läpi!

Ulkoilemassa. Varusteina
Polar Buffi, Ropi-lakki ja Rab Neutrino Endurance

Ainut negatiivinen puoli mikä Rabin kamppeista on tullut ilmi, on vedenpitävien vetoketjujen satunnainen juonittelu. Vetoketjut takeissa eivät meinaa aina lähteä menemään kiinni suosiolla ja niitä pitää hieman nitkutella. Samoin kuin housunlahkeiden vetoketju yläosastaan. Ja housuista täytyy sanoa, että olisin halunnut jotain värikkäämpää kuin mustaa... :P Muuten suosittelen kyseisiä vaatekappaleita kyllä varauksetta!

Rabin kuorikamojen lisäksi tuli talven mittaan hankittua Arc'teryxin Gothic Gloves merinosormikkaat ja Shelbyn merinokerrasto, bokserit, sekä Ropi-lakki. Kaulan/naaman/pään suojaksi hankin Polar Buffin, joka onkin erittäin kätevä ja monipuolinen kampe! Suosittelen niin kauluriksi, pipoksi kuin kypärämyssyksikin.

Muut tilatut

Kesän ja alppikiipeilyurani alun lähetessä (kuten sanottu; tarinaa tulevasta Jotunheimenin keikasta tulossa jossain välissä) kävi taas selväksi, että vaikka taloustilanne on äärimmäisen tiukka, on pakko kaivella jostakin sen verran paalua, että saa päivitettyä muutamat tärkeät kamat: kunnollinen kiipeilyreppu, sekä hyvin istuvat alppikiipeilykengät. Kiipeilyrepuksi valikoitui 35-litrainen Haglöfs Roc Ice, joka on suunnattu nimenomaan jää/vuorikiipeilyyn. Vain 35-litran tilavuus hieman arveluttaa, mutta jospa tuo olisi riittävä päiväretkille. Tarkoituksenani oli hankki Gregory Alpinisto 50, mutta sen hankalamman saatavuuden ja korkeamman hinnan takia jouduin tyytymään Haglöfsiin. Toivottavasti en joudu pettymään kovin pahasti...

- Haglöfs Roc Ice 35l kiipeilyreppu - Salewa Raven Combi GTX -alppikiipeilykengät - Deuter Streamer 2.0 -juomapussi

Kenkäpolitiikka onkin aiheuttanut kovasti epätoivoa ja epätietoisuutta. Suomessa ei tunnu olevan juuri minkäänlaista tarjontaa ja nekin mitä on, ovat luonnollisesti Helsingissä, eikä opiskelija lähde ihan pikkukummassa Helsinkiin asti kokeilemaan kenkiä, jotka sitten kuitenkin joutuisi tilaamaan ulkomailta Suomen hintojen ollessa niin poskettomia. Olin alustavasti miettinyt hankkivani La Sportiva Trango S Evo GTX -kengät, mutta koska keneltäkään ei tuntunut löytyvän kyseisiä popoja minun koossani kokeiltavaksi, en tohtinut alkaa tilaamaan ulkomailta summassa.
Onneksi Jouni sattui löytämään nettikaupan, jossa oli suomalaisittain hyvinkin kilpailukykyiseen hintaan tarjolla itselle aiemmin tuntemattoman Salewan kevyet kengät, jotka muutamien arvostelujen jälkeen alkoivat kuulostaa ihan hyviltä. Hinnaksikaan ei tullut juuri enempää kuin ulkomailta tilatuille La Sportivan tossuille olisi tullut, joten päätin ostaa sian säkissä ja tilata Salewat Zalandosta. Lupaahan kyseinen kauppa auliisti, että kengät voi tilata, sovittaa ja palauttaa mikäli koko ei satu sopimaan. 30-päivän maksuaika mahdollisti tilaamisen jo tämän kuun puolella, joten ei muuta kuin kepillä jäätä! Katsotaan miten käy! :)

Ennen Jotunheimenin reissua pitää varusteita päivittää vielä muutamilla pienillä kamoilla, mutta muuten kamppeet alkavat olla kasassa. Jääraudat ja hakut pitää lainata, mutta sen ei pitäisi olla paha ongelma.

Hiihtovaellus Saariselällä

Auringonpaistetta, kohtuuttoman paljon hymyilyä ja naurua, rikoskumppanit kettu & kuukkeli, järkyttävän raskas ahkio, Sokostin huiputus, leppoisat illat autiotuvissa, sairastuminen. - Saariselkä 2013.

Nousemassa Sokostille

Siinä elämäni ensimmäinen hiihtovaellus muutamin sanoin kuvattuna. Kokemus oli erittäin positiivinen ja hieno, säät olivat aivan mahtavat ja maisemat hienot. Arjen huolet unohtuivat viikoksi ja sain nauttia olosta ilman turhia huolia. Tästä syystä minut yllätettiin naureskelemasta ja hymyilemästä kohtuuttoman paljon normaaliin nähden. :|
Reissua varjosti vain viimeisen yön sairastuminen, jonka vuoksi viimeisen päivän hiihto-osuus oli kohtalaisen rankka. Mutta sen enempi pohjustamatta, tässä päiväkirjaa, kuvia ja (myöhemmin tuleva) video reissulta, olkaatten hyvät! Enemmän kuvia löytyy Google+:sta.

Päivä 0. Valmistelua ja siirtymistä

Varusteiden tarkastelua ja pakkailua

Reissumme Saariselälle käynnistyi sunnuntaina siirtymisellä Pyhälle Jannen mökille. Janne ja Jussi hakivat minut ja varusteeni kyytiin Suomussalmelta aamupäivällä. (Olin ollut pääsiäisen alkupäivät Korolla kiipeilemässä, josta tulin Suomussalmelle lauantaina.) Pyhällä kävimme läpi mukaan lähteviä varusteita, testasimme ahkiota, söimme ja saunoimme. Muutamien saunaolusten jälkeen painuimme nukkumaan, jotta jaksaisimme nousta aikaisin.

Päivä 1. Kiilopää - Suomunruoktu

Lähdössä taipaleelle Kiilopäältä

Aikainen herätys ja liian vähä uni sai aikaan sen, että fiilikseni reissuun lähtiessä ei ollut kovinkaan positiivinen. Koko ajatus viikon reissusta arvelutti ja mieleni olisi tehnyt vain nukkumaan. Parin sadan ajokilometrin aikana kerkesin kuitenkin nukahtaa ja se riitti piristämään mieltä. Saariselälle päästyä ja auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta, oli fiilikseni noussut hyväksi ja lähdimme positiivisin mielin taipaleelle. Naruvetoinen ahkio kolmen miehen varusteineen oli järkyttävän painava ja alkumatka olikin loivaa nousua. Jussi kiskoi ahkiota kuitenkin miehekkäästi hiki valuen Kiilopään ja Niilanpään rinteitä. Minä sain keskittyä ensimmäiset kuusi kilometriä hiihtelemään rennosti päivärepun kanssa ja nauttimaan maisemista ja auringosta. Tuntuihan se aivan uskomattoman hienolta! Lakki ja hanskat piti vaihtaa ensimmäisen puolen kilometrin jälkeen ja takkia ja housujen tuuletuksia avata, sillä aurinko paistoi tosi lämpimästi.

Säät suosivat suksijaa

Kuuden kilometrin jälkeen tuli vastaan ensimmäinen jyrkempi nousu tunturiharjanteelle ja siinä vaiheessa ahkion vetovastuu siirtyi minulle. Ensimmäiset viisi metriä saivat minut jo epätoivoon; miten ihmeessä tämmöistä jaksaa kiskoa?! Ahkio tuntui järkyttävän painavalta, eikä suksissa tuntunut olevan yhtään pitoa. Sinnittelin vajaat puolet parin sadan metrin noususta yrittäen mennä haarakäyntiä pehmeämpää lunta tunturihangen päältä etsien. Sukset lipsuivat siitä huolimatta ja jouduin pitämään vähän väliä taukoa. Olin jo aivan epätoivon vallassa. Eihän tästä tule mitään jos koko matka on tällaista! Sitten kuitenkin keksimme kokeilla hangen ja kelkanjäljen kantoa ilman suksia. Ja siitähän se ratkaisu löytyi. Kun ei tarvinut taistella lipsumista vastaan, ei noin 60kg ahkion vetäminen ollutkaan raskasta. Kävellen mäki meni helposti ja pääsimme iloisin mielin tunturiharjanteelle. Juomatauko, sukset jalkaan ja liputtelemaan kohti toisen puolen laskua. Laskeminen tunturilta naruvetoisella ahkiolla oli hieman konstikasta, painavan ahkion tullessa huonoluistoisten metsäsuksien ja vetäjän rinnalle ja ohi. Jarrumiehellä oli täysi työ yrittää pitää ahkiota kurissa ja välillä mentiinkin turvalleen koko porukka. 

Suomunruoktun tuvalla

Suomunlatvan laavulla pidimme lounastauon, istuimme nuotiolla syöden pitsaa ja ottaen aurinkoa. Loput neljä kilometria Janne kiskoi ahkiota loivaa alamäkeä Suomunruoktun autiotuvalle. Tuvalla söimme hyvin, huolsimme varusteita ja kävimme nukkumaan. Autiotuvan puolelle tuli meidän lisäksemme yksi mies ja varaustuvan puolella oli neljä henkeä. 10+10 hengen mökissä oli siis hyvin tilaa ja uni maistui.

Päivä 2. Suomunruoktu - Tuiskukuru

Toinen päivä alkoi hieman pilvisemmin

Aamulla Jannen herättyä seiskalta ja keiteltyä kahvit, havaitsimme koko loppureissun teemaksi ja puheenaiheeksi tulleen ketun käyneen vierailulla. Olimme jättäneet osan eväistä ahkioon ajattelematta sen kummemmin mahdollisia varkaita. Aamulla huomasimme varaustuvan puolen yhdestä ahkiosta varastetun kahvit, muovirasiallisen piirakoita, pulla- ja leipäpussin. Asialla oli Saariselän pahamaineinen varas, kettu. Meidän ahkio oli onneksemme koskematon, joten meitä varkaus lähinnä huvitti. Varaustuvan seuruetta ei tainut huvittaa ihan yhtä paljon. Naureskelimme, että meidän eväät olivat ilmeisesti aika surkeita, kun eivät edes ketulle kelpaa. :) Mutta meidän kannaltamme parempi niin. Opimmepahan ainakin, että eväät on otettava sisään yöksi.

Lounastauolla pizzaa ja teetä

Sää oli muuttunut pilviseksi ja lunta sateli hieman. Aurinko kurkisteli välillä ohuen pilviharson läpi ja illasta alkoi paistella jo ihan rehellisestikkin. Kiipesimme Vintilätunturin ja Vintilävaaran välisen kurun kautta tunturin toiselle puolen, laskettelimme välillä nurinniskoin ja lipuuttelimme suota pitkin ja vielä yhden vaaran ylitse Tuiskukuruun. Jossa saimmekin olla autiotuvan puolella keskenämme. Vieraskirjan mukaan tämän tuvan ketulla on tapana pureskella ahkion peittoja, niimpä nostimme ahkiomme ylös hirren ja katon väliin, joten kettu jäi ilman hiukopalaa. Lälläs lää kettu!

Päivä 3. Tuiskukuru - Luirojärvi

Kevyttä suksimista auringonpaisteessa

Tuiskukurusta lähdimme puolipilvisessä auringonpaisteessa lyhyelle siirtymiselle kohti Luirojärven tupakeskittymää. Kiipesimme taas yhden tunturiharjanteen yli ja laskettelimme alas jokivarteen josta pikku nyppylän ylitse Luirojoen suuhun ja järveä myöten tuvalle. Matka oli mukavan leppoisa ja puiden suomassa tuulensuojassa oli niinkin lämmin että ahkiota vetäessä riisuin kuoritakin ja puskin menemään pelkässä merinopaidassa. Aukeammalle suolle päästyä takki piti tosin nykäistä nopeasti niskaan, sillä tuuli oli kuitenkin aika viileä. 

Kiipeämässä Sokostille

Luiron Hilltonin tuvassa söimme pikaisen lounaan ja lähdimme tykittelemään ilman kantamuksia kohti Sokostia. Aurinko paistoi mahtavasti ja ilman taakkoja matka sujui kevyesti ja iloisesti. Noin puolessa välissä tunturia jätimme sukset ja jatkoimme kovalla hangella jalkaisin. Matka sujui näin huomattavasti paremmin kuin lipsuvilla suksilla könyten. Sokostin huipulla (717,9m) tuuli kovasti, mutta maisemat olivat hienoja! Joimme teetä ja koska tunturilla oli Soneran masto, sain lähetettyä kotiväelle terveisiä.

Sokostin huipulla!

Laskettelua alas Sokostilta

Alamäki sujuikin nopsaan ja mehtäsuksilla rinteen laskettelu oli aika hurjaa touhua, pehmeällä tuiskulumella sukset kulkivat nätisti sinne minne tahtoikin, mutta kun alle sattui kovaa hankea, oli suksien suunta täysin korkeamman käsissä. Hengissä selvittiin kuitenkin, vaikka kaatuminen oli itselläkin monta kertaa hiuskarvan varassa. Reissu tuvalta huipulle kesti kaksi tuntia ja takaisin yhden verran. 

Tuvalle päästyämme alkoi sinne saapua muitakin. Sokosti ja Luiron sauna houkuttelee tälle tupakeskittymälle yleensä paljon porukkaa, mutta onkin siellä yhteensä 44 makuupaikkaa kahdessa autiotuvassa ja kahdessa varaustuvassa. Ruuhkaa ei syntynyt vaikka meitä melkoinen lössi olikin. Saunassa käynti maistui mahtavalle!

Illan kähmässä tuvalle saapui vielä iso lössi vanhempaa herrasväkeä, joista eräs autiotupahirmu alkoi heti komennella ihmisiä tekemään hänen varusteille tilaa kuivaushuoneeseen... Noh, mikäs siinä onneksi omat kamppeet oli kerenneet jo kuivaa miltei täysin. Pitäähän muorinmörön saada kalsarinsa kuiviksi...

Tässä seurueessa ei hirvesti jaksanut jäädä illalla rupattelemaan, joten painuimme hyvissä ajoin nukkumaan.

Tähän vielä tarkennus, että ihan tottahan hän puhui, että ihmiset voi hakea jo mahdollisesti kuivuneita kamojaan pois että muut saavat märät kamppeensa mahtumaan, mutta olisi asian voinut ilmaista HIEMAN kohteliaamminkin, kuin hän teki. :(

Päivä 4. Luirojärvi - Sarvioja

Ketun tekemiä tuhoja Luirojärvellä

Luirojärvellä heräillessämme huomasimme iloksemme tutun ystävämme käyneen taas varkaissa. Pihalla olleista noin kymmenestä ahkiosta ainakin kahdella oltiin käyty, mutta etenkin erään varaustuvan naisen ahkio oli kokenut kunnon terrorisointia. Pihalle oli levitelty noin kymmenkunta pussillista pasta, pata yms ruokia. Kuinka paljon liekkään kulkeutunut ketun pesälle asti. Rötösseurueen toinen osapuoli, kuukkelit, jäivät vielä verekseltään kiinni ollessaan nokkimassa tyynesti pussien leviteltyjä sisuksia. Saattoi jollakin tulla nälkäinen loppureissu. Kuulimme eräältä toiselta retkeläiseltä, että kyseisen ahkion omistaja oli kyllä tietoinen alueen kettujen rötöstelystä, mutta hän ei ollut viitsinyt viedä eväitä turvaan, vaan jättänyt harkitusti eväät ahkioon. Mikäpäs siinä sitten... 

Puron ylitys gone wrong.

Sää oli muuttunut yön aikana pilviseksi ja Sokostin huippu oli pilviverhon takana. Olipa hyvä että kävimme edellisenä päivänä huipulla kun aurinko paistoi ja maisemat olivat upeita! Lähdimme lipuuttelemaan Luirojärven yli kohti Raappanan kammia. Halusimme käydä katsastamassa tämän vanhan kammin, josko sielläkin voisi joskus yöpyä. Huonohko reittivalinta vei meidät väärälle puolen puroa. Lähdin kokeilemaan josko puron ylitys onnistuisi, mutta jään päällä oli sen verta vettä että päätimme kääntyä ja kiertää puron. Lumitöyrästä noustessani koko töyräs irtosi ja tippui jään läpi puroon. Olin sitten suksineni purossa! Tämän jälkeen seuraavan tunnin ajan oli suksissa ainakin pitoa, kun vesi jäätyi pohjiin ja keräsi isot kasat lunta mukaan. Suksi ei luistanut yhtään kumpaankaan suuntaan. Eli alkupäivä olikin suksilla kävelyä. 

Raappanan kammilla

Raappanan kammi oli kiva pieni kahden hengen ahdas majoitustila. Yöpymispaikaksi se lienee huonohko, sillä vieraskirjan mukaan takan hormi ei vedä kunnolla ja päästää kattolaudoituksen raoista savua sisälle. Kunnon makuupusseilla ilman takan lämmitystä paikka olisi ihan jännä yöpymiskohde! 

Kammilta päätimme lähteä umpea pitkin kohti lounastaukopaikaksi suunnittelemaamme Pälkkimäojan laavua. Umpihankiosuus olikin ennakoimaamme paljon raskaampi ja poijat saivat hikoilla ahkion kanssa ihan tosissaan. Minä avasin latua ja suunnistin. Puolisentoista kilometria ennen laavua osuimme hiihtoreitille, jota pitkin lipsuttelimme laavulle makkaran paistoon. Aurinko paisteli pilviharson läpi ja välillä porotti ihan oikeasti siniseltä taivaalta. Tuuli oli kuitenkin sen verta viileä, että laavulla sai hyvinkin kaivella untuvatakin niskaan.

Laavulta jatkaessamme pähkäilimme kumpaan suuntaan lähdemme, kun latu lähti kahteen suuntaan. Onneksi toista uraa myöten tuli pariskunta, jota kertoi heidän tulevan juuri Sarviojalta, jonne me olimme matkalla. Ilman heitä olisimme lähteneet eri reittiä, joka olisi kyllä varmaan mennyt oikeaan paikkaan, mutta ollut selvästi pidempi lenkki. Nyt pääsinkin kiskomaan ahkiota suoraan kohti tunturiharjannetta. Lipsuvilla suksilla upottavalla uralla epätoivo iski heti kun ylämäki alkoi. Olin jo ihan paskana verratessani edettyä ja edessä olevaa matkaa. Tässä vaiheessa päätimme testata Jannen Haltilla käyttämää kikkaa, eli improvisoituja nousukarvoja: nahkarukkaset irtoremmeillä suksen pohjaan. Nämä toimivatkin hyvin ja eteneminen muuttui selkeästi helpommaksi. Ainakin vähäksi aikaa. Kun rinne jyrkkeni, ei rukkasetkaan enää paljon auttaneet. Onneksi pääsimme puurajan yläpuolelle josta löytyi kelkanjälki joka kantoi kenkää. Siitä eteenpäin sukset sivuun nakattuani ahkio alkoi taas kulkea. Harjanteelta avautui taas hienot näkymät sekä taakse Luirojärven laaksoon, että pohjoiseen kohti päämääräämme. Seuraavat 7 kilometria olivatkin mukavaa laskettelua Sarvijoen vartta myöten tuvalle. Oli kyllä huikeaa! 

Sarvijoen tupa oli hieno, mukava ja viihtyisä kivitakkoineen. Saimme olla tuvalla keskenämme ja jonkin edellisen seurueen jättämä avaamaton pepsipullo mahdollisti meille muutamat siivut hyvin ansaittua jallukolaa! Rankan päivän jälkeen puolen litran jallupullo riitti kolmelle mukavasti ja tuvassa riitti naurua, sekä enemmän tai vähemmän laadukkaita juttuja ja tarinoita. Huikea ilta! =)

Päivä 5. Sarvioja - Lankojärvi

Kevyttä on, sano ahkion vetäjä.
Poijat tulee perässä

Lankojärveltä lähdimme aurinkoisessa kelissä nousemaan jälkiämme Sarviojan vartta yläjuoksulle. Parin kilometrin jälkeen aloimme katsella reittiä Kaarnepään etelährjanteen yli kohti Sotavaaranojaa, jonka vartta suuntasimme kohti Suomujokea, jonka vartta matkamme kiemurtelisi kohti Lankojärveä. Onneksemme edellisiltana tuvan ohi kulkeneet kelkkailijat olivat nousseet samalle harjanteelle, joten meille oli tuore kelkanjälki, joka oli yön aikana kovettunut hyvään kävelykuntoon. Ahkio nousi kevyesti kävellen huipulle. Tämä oli ensimmäinen päivä, jolloin olimme älynneet ottaa ahkiosta yhden rinkan kantoon, joten ahkio tuntui suorastaan lentävän perässä. Vaikka oli siinä edelleen kahden hengen kamat, mutta kuitenkin. 

Tunturiharjanteelta lähdimme laskettelemaan umpista myöten kohti Sotavaaranojaa. Välillä ihmeeksemme Jussin puhelin pilpatteli ja huomasimme kaikilla olevan kenttiä ja jopa 3g-yhteydet. Niimpä pidimme pienen kommunikointitauon.

Aurinko helli kulkijaa

Sotavaaranojan tulipaikalla pidimme lounastauon ja Jussi loihti meille kenttägourmeeta. Tervaspuunuotion ja auringon lämmössä istuskeltuamme jatkoimme matkaa. Reitti oli enimmäkseen alamäkeä, mitä nyt metsässä oli ikävää ylösalas poukkoilua jota naruvetoisella ahkiolla on hieman tympeä kulkea, kun välillä ahkio tulee kantapäille ja välillä jää vastamäkeen ja paukauttaa vetovyöhön aika kovan nykäisyn. Loppumatka meni Suomujoen jäällä mukavasti aurinkoa vasten. Kylläpä tarkeni! 

Loppumatkasta aloin olla väsynyt ja tuntui että voimat käyvät vähiin. Sairastuminen alkoi näyttää merkkejä tulostaan. Illalla syönnin jälkeen olo oli todella väsynyt ja huono. Edes kuuma rommitoti ei maistunut ja halutti vaan alkaa nukkumaan. Nukkumisesta ei kuitenkaan tullut mitään, vaikka väsymys painoi. Lopulta oli pakko taipua ja mennä puolijuoksulla huussiin tarinoimaan norjankielisiä kansansatuja. Sadut olisivat tuskin olleet kuuntelijan mieleen, mutta eipä tuvalla meidän lisäksi ollut muita, kuin korkeintaan piilossa pysyttelevät ketut.

Yöllä piti käydä useamman kerran antamassa ylen ja nukkuminen jäi aika huonoksi.

Päivä 6. Lankojärvi - Kiilopää

Aamulla herättyäni olo oli tosi huono ja väsynyt. Minusta ei tuossa kunnossa olisi todellakaan ahkion vetoon. Aamupuuro ei maistunut ja ruokahalu oli tipotiessään, mutta vetelin väkisellä annokseni naamaan, jotta jaksaisin viimeiset 20km autolle. Päivän reittihän olikin kevyesti noin 18km ylämäkeä Rautulammen kautta Kiilopäälle. Ensimmäiset 7km Rautulammelle meni yllättävän nopeasti Jannen pitäessä miehekästä tahtia ahkion kanssa. Minulle taipale oli melkoisen raskas kun voimat tuntuivat loppuvan ensimmäisen 50m jälkeen. Mutta sinnillä tultiin vaikka välillä jäinkin aika paljon jälkeen muista. Lepotauot ja dexalin ryyppiminen antoivat sen verta voimia että pysyin kuitenkin tolpillani.

Rautulammella pidimme lounastauon. Tämän alueen ketuilla oli varoituskyltin mukaan taipumus varastella kenkiä, joten kaikkia kamppeita suositeltiin pidettävän tiukasti tallessa. On ne vekkuleita otuksia! 

Lounas ei maistunut, enkä saanut syötyä ihan koko annostani, mutta ei kun eteenpäin. Ensimmäisen puolen kilometrin matkalla tuntui että nythän tässä jaksaakin ihan eri malliin, mutta matkan jatkuessa ylöspäin loppui voimat taas ihan täysin. Jäin jälkeen ja jouduin antamaan päivärepunkin Jussille, jotta matka edistyisi. 

Hatunnosto Jannelle ja Jussille, kun vetivät ahkion ja kantoivat rinkan sekä repun koko päivän, kun minusta ei siihen touhuun ollut. Kiitoksia! 

Viimeinen vastus taipaleella oli Kiilopäälle nousu, joka tosin meni itseltä yllättävän kevyesti. Ilmeisesti matkan pään lähestyminen antoi voimia. Viimeiset kaksi kilometria Kiilopään kupeelta autolle oli alamäkeä, josta osa aika jyrkkääkin. Oli mukava lasketella alas rinnettä, vaikkei mehtäsukset niitä parhaita laskuvermeitä olekkaan. Autolle päästyämme oli kyllä voittajafiilis ja olo aika huojentunut, vaikkakin tosi väsynyt. Pakkasimme kamat kyytiin ja lähdimme ajelemaan kohti Pyhätunturia.

Autossa torkahtaminen paransi taas oloa joksikin aikaa, mutta illalla saunoessa olo taas huononi ja jouduimpa käymään taas valuttelemassa pitkää sylkeä. Uni kuitenkin maistui makoisalta ja aamulla olisi voinut nukkua pitkäänkin. 

Kotimatkapäivä

Nousimme puoli ysin maissa ja syötyämme lähdimme parin kahvittelupaikan kauttta Kajaaniin. Loppumatkasta olo taas paheni, ei kuitenkaan enää yhtä huonoksi kuin edellisenä iltana. Kajaanissa mittasin kuumeen ja olihan tuota 37,9. Paljonko lie lauantai-iltana ollutkaan...

Loppuyhteenveto

Sairastumista lukuunottamatta reissu oli aivan mahtava! Ensimmäinen hiihtovaellus sekä minulle, että Jussille oli hieno kokemus ja lisää tällaisia retkiä tulee varmasti heitettyä tulevina talvina. Säätkin suosivat ja maisemat olivat hienoja. Suksiin olisi toivonut parempaa pitoa ja muutenkin toisen suksen pohja alkoi minulla irrota niin paljon, että loppumatkasta se jo haittasi selkeästi hiihtelyä. 

Toinen asia minkä opimme kantapään kautta on, että kolmen ihmisen kamat yhdessä ahkiossa on vähän turhan paljon, joten jokaiselle oma ahkio, tai rinkat selkään on paljon parempi ratkaisu. Muutenkin naruvetoinen ahkio on vähän kaksipiippuinen juttu. Narujen kans on helppo liikkua tauolla ahkion ympärillä ja alamäissä ahkion voi ottaa kivasti rinnalle kulkemaan, joten laskeminen on helppoa. Mutta kyllä aisavetoinen olisi varmasti mukavampi kiskottava.

Näillä tunnelmilla ja muistoilla kohti kesää. Kettu kuittaa ja Juha out.

Lisää kuvia Google+:sta

Naamasta huomaa, että aurinkoa on tullut saatua

PS. Talven mittaan hankkimani retkeily/ulkoilu -varusteeni osoittautuivat tämänKIN reissun myötä erittäin erinomaisiksi! Lisää tarinaa Shelbyn merinoista, sekä Rabin päällikerroksista, sekä Exped ja Marmot Ajungilak yöpymisvarusteista Talven 2013 virallisessa kamahomostelupostauksessa! Pysykää kuulolla!