Kalliokiipeily on mahtavan hieno laji, mutta rajojaan kokeillessa on aina mahdollisuus loukata itsensä. Toisaalta, niin on myös kaupungissa suojatien ylityksessä, sekä muussa liikkumisessa, niin kaupungeissa, kuin luonnossakin. Kalliokiipeilyssä riskeinä on esimerkiksi itsensä kolhiminen tipahtaessa tai kiivetessä voi irrota kivi, joka osuu alhaalla olijoihin. Turvallisuusasioista huolehtiminen, riskien tiedostaminen ja harjoituksen myötä tuleva kokemus ja näkemys auttavat tekemään lajista turvallisen. Lisäksi jokainen voi itse päättää kuinka paljon riskejä on valmis ottamaan. Tärkeintä on, että nauttii lajista, tekee sitä sitten turvallisesti yläköydellä, liidaa tiukkoja sporttireittejä, kiipeää usean köydenpituuden reittejä luonnollisesti varmistaen, tai boulderoi.
Päivä 2 - Lähetyksiä ja läheltäpititilanteita
Keittiökivi |
Pyry, Noora ja Jasse Fikaplattanilla |
Koska en ollut itse havainnut mahdollista uhkatekijää reitillä, päätti Petitates kertoa sen minulle ja antaa perstuntumaa siitä, että kiipeilyssä pitää tiedostaa riskitekijät. Eli Niinhän siinä kävi, että jalkani lipsahtivat huonoilta kitkaotteilta, eikä väsyneet käteni jaksaneet pitää. Tipahdin hetken suoraan, kunnes viereinen kallionkielleke tuli vastaan. Osuin siihen jalka, perse ja käsi edelle, tästä matka jatkui vielä muutaman metrin alaspäin ja päädyin ensimmäisen pultin alle. Tämä oli ensimmäinen tippumiseni, mikä kesti sen verran kauan, että kerkesin ilmassa ollessani miettiä eikö tämä tiputus lopukkaan ennen maata. Kieltämättä tämä säikäytti hieman. Mutta Hannu oli köyden toisessa päässä, joten turhaan säikähdin. Vauhti pysähtyi ja hetken köydessä huilattuani yritin vielä eteenpäin. Usko ja voimat kuitenkin loppuivat ja luovutin suosiolla. Jatkot täytyi hakea ylhäältä laskeutuen.
Video tippumisesta, kuten myös Jannen seuraavan päivän räpsy löytyy seuraavasta videosta. Kiitos levy-yhtiöiden, videota ei voi upottaa blogiin...
Aloin vasta jälkeenpäin ymmärtämään kuinka onnekas olinkaan. Osuminen viereisen kallion ulkonemaan olisi voinut olla hyvinkin vaarallinen. Mikäli siinä olisi ollut teräviä reunoja, epätasaisuutta ja halkeamia, olisi niihin voinut repiä itsensä pahastikkin. Onneksi kivi oli tasaista ja sileää, joten en saanut edes haavaa itseeni. Kädessä oli muutama pieni punainen rantu, mutta ei sen vakavanpaa. Tämä tapahtuma sai minut miettimään perusteellisesti riskien ottamista ja reitin vaaranpaikkojen ennakkoanalysoinnin tarpeellisuutta.
Lounastauon ja pikku levon jälkeen lähdimme taas kiikkumaan. Olin kerennyt jo unohtaa aamuisen säikähdykseni ja lähdin haastamaan itseäni huikean ja ilmavan Röde Ormin (5b) kanssa. Varmistuspaikka ja ensimmäinen pultti reitillä on jo sen verta hurja, että alkoi hieman jänskättää. Eka klippi paikoilleen ja johan taas helpotti. Kiipeäminen släbille ja eteenpäin. Reitti näyttää alhaalta aika hurjalta, kun kallio on todella tasaisen näköinen. Vaan kyllä sieltä halkeamaa ja kitkaa löytää. Kakkospultille on aika pitkä väli, mutta hyviä otteita. Sen jälkeen putoamisessa ei ole enää juuri pelkoa tippua reunan yli. Paikoitellen reitillä oli kohtia, jolloin joutui mielenkiintoisiin asentoihin ja välillä joutui vetämään käsillä, jalkojen raapiessa pitoa sileältä kalliolta. Aurinko paistoi kuumasti paljaaseen selkään ja juomapulloa alkoi kaivata jo puolessa välissä 15m reittiä. Reitti on aivan huikean ilmava ja näkymät ovat aivan mahtavat. Mielestäni kallion hienoin sporttireitti! Ainakin vitosen tasoisista, muistahan en vielä tiedäkkään. :P
Fikaplattanin taukopaikalla. 90-graderin lähetys suunnitteilla |
Päätin käydä vielä illalla katsomassa Petitatesia yläköydellä. Kiinnosti tietää millainen reitti olisi ollut räpsykohtani yläpuolella. Että olisiko loppu ollut kruksin jälkeen jo helpompaa kiipeilyä. Pyryn varmistaessa nousin reitin yläköydellä puhtaasti ylös. Mutta täytyy sanoa, että liidatessa ei olisi mennyt millään ilveellä. En olisi todellakaan uskaltanut vetää sellaisia muuveja, kuin mitä yläköydellä voi helposti heitellä menemään. Ja reitti oli sen luulemani kruksikohdan jälkeen yhtä vaikeaa pitkän matkaa. Noh, palaan Petitatesin luo seuraavan kerran Dödalle mennessäni. Josko silloin olisin valmis vastaamaan heitettyyn haasteeseen! Varmaa on kuitenkin, etten kierrä "kruksikohtaa" oikealta helpomman ja vaarallisemman reitin kautta!
Kolmas päivä tuo tullessaan lisää hienoja lähetyksiä, myös videona, läheiseltä Hundbergetiltä, sekä tämänpäiväisessä videossa näkyvän Jannen räpsyn...
Postaus tulossa lähipäivinä.
-Linon
Tuo nilkka on kyllä hurjannäköinen. Toivottavasti pahemman näköinen kuin tuntuinen. Turvallisuus on kyllä asia ennen kaikkea, siihen ei voi liikaa panostaa. Mekin ollaan totuttu ulkona kiipeämään ja varmistamaan aina kypärä päässä. Täällä Ruotsissa ei ole kellään kypärää.
VastaaPoistaToivottavasti tuollaisia kolareita ei kiven kanssa tule jatkossa, että saa kiipeillä tulevaisuudessakin ilman pidempiä taukoja.
Juu toivotaan ettei tuollaisia tule vastaan! Ja pitää itsellä alkaa oikeasti katsomaan tarkemmin reitit ennen kiipeilyä ja koittaa kattoa vaaranpaikat! Ja kypärä on minulla aina päässä! (paitsi joskus oon ottanu pois, että oon saanu otettua kuvan itsestä, jos en oo jaksanu irrottaa kameraa kypärästä :| )
VastaaPoista