Järkeä vai ei?

Järkeä vai ei?

Viikonlopun kiipeilyretki sai miettimään onko tässä touhussa mitään järkeä. Kun asuu Kajaanissa ja haluaisi kiivetä progresshakuisesti sporttia, niin matkaa mestoille tulee aina ihan järjettömästi. Nytkin viikonloppureissulla tuli kilometreja 1400. Ensin matkustimme perjantaina Jyväskylään Pataman kalliolle, jossa kerkesimme kiivetä yhden vitosen reitin (Puuha Pete) ennen nukkumaanmenoa. Lauantaina heräilimme vesisateeseen ja lähdimme käymään katsomassa Halsvuorta. Halsvuorella kiipesimme kallion ainoan vitosen sporttilinjan (Green Planet), joka oli släbiä ja mielestäni ihan hirveä. En todellakaan halua enkä uskalla liidata sitä ennen kuin löydän jostakin taas liidirohkeuteni! Halsvuorella olisi paljon mielenkiintoisia linjoja joita olisi mukava alkaa yrkkäilemään, mutta tuskimpa tuonne pääsee käymään kovinkaan usein. Onhan se sen verta kaukana Kajaanista. Iltapäivällä lähdimme takaisin Patamalle ja lounaan jälkeen siirryimme kiipeilypuuhiin. Parin vitosen reitin (The Thing 5 ja Pelle Hermanni 5+) jälkeen mietin mitä tehdä, alkaakko yrkkäillä viimeksi epäonnistunutta Mustaa kyytä (6a), vai jotakin muuta. Fiilis ei ollut kovinkaan hyvä, eikä itsevarma, joten päätin jättää liidit ja hinkata kiveä yläköyden turvin. Kiipesin pari 6a+:aa yläköydellä, joista toista (Barbara 6a+) en taida uskaltaa koskaan liidata, vaikka se yläköydellä menikin puhtaasti ekalla yrityksellä. Toisen reitin (Barbie 6a+) kruksi ei mennyt viimeksi liidaten, mutta nyt yläköydellä löysin oikean sekvenssin ja ehkä tuon uskaltaisi seuraavalla reissulla liidata. Jos siis tälle kesää tulee vielä käytyä tuolla asti...

Sääennusteiden luvatessa sunnuntaille sateita, käänsimme nokan kohti pohjoista ja ajelimme yötä vasten Ouluun. Sunnuntaiaamuna suuntasimme Ruotsiin. Oloni oli aika huono, eikä suoraan sanottuna jaksanut enää oikein kiinnostaa. Mutta ajattelin tutun kallion piristävän mieltä. Perille Kalixin Falkbergetille päästyämme, huomasimme mukavampien helpomman pään reittien olevan märkiä ja muiden kutosten olevan niin kansoitettuja ruotsalaisten kiipeilijöiden toimesta, että kiivettyämme lämppärivitosen, lähdimme pois. Pojat olisivat halunneet kiivetä yhtä 6a+:aa (Insomnia), mutta minulla oli niin tympeä ja epävarma olo etten halunnut lähteä liidaamaan heille yläköyttä...

Ajelimme reilu 100km Luppiobergetille, missä tarkoitus oli kopasta paria köysireittiä. Paikalla oli myös muuta Oulun porukkaa boulderoimassa, joten ajatuksena oli kokeilla ehkä myös boulderia. Olo senkun huononi, ja märän sammaleen ja paikoitellen puolisääreen yltävän lumen läpi kahlattuamme köysireiteille, jotka olivat märkiä, alkoi minua suorastaan vituttamaan. Kiersimme koko vaaran ympäri lumessa ja kivillä liukastellen ja lopulta löysimme boulderiporukan. Siinä vaiheessa minua ei kiinnostanut enää yhtään koko touhu ja halusin vaan kotiin. Olo oli tosi huono ja väsynyt. Pojat veti pari yrkkää Kaskelotin hienoilla linjoilla, jonka jälkeen suuntasimme Haaparantaan hampurilaisille.

Tämä reissu pisti tosiaankin miettimään koko harrastuksen mielekkyyttä. Minä kun haluaisin nimenomaan päästä treenaamaan vaikeita reittejä ja kehittymään kiipeilijänä, mutta kun kaikki paikat ovat joko pirun kaukana, tai niihin ei saa houkuteltua seuraa, niin touhu menee aina tosi hankalaksi. Tämän lisäksi vielä ainainen säiden vahtaaminen ja toivominen, että jostain päin suomea tai ruotsia löytyisi sateeton kallio koko viikonlopuksi, alkaa toistuvien peruttujen reissujen tuottamien pettymysten myötä olla aika tympiää. Jos kallioille voisi lähteä päiväretkelle, tai jopa käymään töiden/koulun jälkeen, niin tämähän ei olisi ongelma. Mutta säiden mahdollistaessa päiväretken, ei 300-400km matka suuntaansa ei ole oikein mielekäs. Tänään torstaina olisi ollut poikkeuksellinen mahdollisuus lähteä kiipeämään Puolangan Auhtovaarassa, kun kerrankin olisi ollut kiipeilykaveri sinne, mutta yön aikana saderintama eteni semmoista vauhtia, että torstaista tulikin sadepäivä...

Joku voisi sanoa, että lopeta itkeminen, tai lopeta kiipeily. Noh, ehkäpä lopetan tämän itkemisen tähän postaukseen ja jatkan kiipeilyä, kunhan pidän pienen tauon noilta reissuilta. Onneksi sentään eilen illalla kerkesi käydä kiipeämässä pari tuntia Suomussalmen Sonnikalliolla. Yläköysittelyä tosin vain, sillä talvi näyttää tosiaan vieneen kokonaan minun liidirohkeuteni. :(

Mutta edelleenkin kysymys jää vaille vastausta, onko tässä järkeä vai ei?

-Linon